Kuvassa vaimoni ylittää Suomua syyskuun alkupuolella 1989. Hän oli silloin retkeillyt 22 vuotta. Nyt 33 vuotta myöhemmin kaavailemme yhdessä tehtävää vaellusta kesäkuulle. Siitä siis tulisi yhteinen 55 vuotisvaellus. Retkeilyn osaamista on vuosien myötä kertynyt.
Lueskelin UK-puiston sivua, jossa eläkkeelle siirtyvä työntekijä oli kertonut tarinaa pariskunnasta, jonka hän oli tavannut Suomun ruoktulla. Asianomaiset olivat varustautuneet Hilltonissa pidettäviin tansseihin. En nyt oikein tällä syömällä juttuun usko, mutta olen kyllä tavannut useita ihmisiä, joiden tieto ja taito ei ole ollut sillä tasolla, että voisi turvallisesti luontoon lähteä.
Kesäisin tietämättömyydestä ja taitamattomuudesta ei välttämättä kovin hengen päälle käyvää vaaraa ole, mutta talviaika on eri juttu. Eikä se kesälläkään kulku nautittavaa ole jos perustaidot ovat hukassa.
Tätä kirjoittaessani oli Ylen sivuilla juttu rovaniemeläisestä naisesta, joka piti yksinvaelluksesta. Hän halusi välillä päästä ihmisistä eroon omaan rauhaansa. Hän oli huomannut vaelluksen hyväksi keinoksi. Lyhyessä videossa hän veti talvisessa maisemassa ahkiota perässään. Olen hänen hengenheimolaisensa. Työurani aikana olin hyvin tiiviisti ihmisten kanssa tekemisissä. Oli helpottavaa päästä silloin tällöin eroon muista. Ennen matkapuhelinten aikaa oli myös erittäin rentouttavaa olla puhelimen tavoittamattomissa.
Yksinvaelluksilla kulkija on vaaroille alttiina aivan toisella tavalla kuin muiden seurassa. Itseäni en ole pahemmin kolhinut, mutta onnestahan on paljon kiinni vaikka olisi miten varovainen. Jos liikuntakyky menee ja sattuu olemaan puhelinkatveessa, niin hukka saattaa periä. Menneiltä vuosikymmeniltä on mieleen jäänyt tapaus, jossa Sudenpesän lähellä yksinäisellä kulkijalla sateen liukastamalla alustalla oli jalka livennyt. Hän oli niksauttanut pahasti selkänikamansa paikaltaan, joutui makuulle eikä kyennyt siitä liikkumaan. Silloin sattui hiljaisempi aika ja kesti puolisentoista vuorokautta ennen kuin joku muu sattui paikalle. Poikani venäytti muutama vuosi sitten nilkkansa Purnuojalla. Kun alkuun ei ollut selvillä oliko siinä murtuma vai ei, niin kiivaasti mietin mitä tehdään jos pahasti kävi.
Aina silloin tällöin on talvella joku nääntynyt ja paleltunut. Viimeksi kuluvana talvena jotakin naishiihtäjää etsittiin ja hän löytyi kuolleena. Julkisuuteen ei ole kerrottu kuolinsyytä. Hänen mainittiin olleen kokeneen hiihtäjän.
Kokemuksesta hiihdosta on tietenkin hyötyä silloin, kun edetään suksilla vaelluksella, mutta sen lisäksi pitää osata monta paljon tärkeämpää seikkaa. Pitää tietää oikeasta pukeutumisesta, välttämättömistä varusteista sekä miten yövytään ulkona ääriolosuhteissa. Vaikka olisi suunnitellut etapit tupien varaan, niin aina se ei välttämättä onnistu. Suunnistustaito on pakollinen ja kyky selvittää ilmansuunnat silloinkin, kun kompassi, gps tai kartta ovat hukassa.
Olemme vaimoni kanssa sitä ikäluokkaa, jotka ovat joutuneet lapsesta saakka käyttämään kaikenlaisia käsityökaluja. Osaamme käytellä niin sahaa, kirvestä kuin puukkoakin. Näemme myös oitis metsässä mikä puu palaa ja mikä ei. Nuotion rakentamisessakin on omat niksinsä. Ilman näitä taitoja ei oikein vaativille vaelluksille ole syytä lähteä. Kannattaa harjoitella.
Ensiaputaidot ovat myös hyvää pääomaa. Kursseja pidetään ja on syytä harjoitella niiden ulkopuolellakin. Silläkin saralla on kehitystä ja uusia niksejä.
Sitä mukaa kun retkeilyharrastus on lisääntynyt, on myös myynnissä olevien tarvikkeiden määrä kasvanut räjähdysmäisesti. Paljon siellä on turhakkeita, mutta runsaasti myös näppäriä ja hyviä keksintöjä.
Saariselkä on suurpetoaluetta. Kannattaa miettiä miten menettelee jos sellainen eläin sattuu yllättäen kohdalla. Eivätkä ne ole ainoita. Äkäinen hirvas joskus yllätteli päälle ja samalla mielenlaadulla varustettu hirvikin on kohdalle sattunut.
Mitä paremmin varautuu, sen antoisampaa on kulku.