Tätä kirjoittaessani on Kaamosaika. Silläkin on puolensa. Tähtikirkas taivas valosaasteen ulottumattomissa on huikeaa katsottavaa. Täysikuu on oma lukunsa ja tietenkin revontulet. Silti mieli palaa joskus tähän aikaankin kesäisiin näkymiin. Maisema on tulvillaan vaihtelua. Kuva on Snellmanin niemen kohdalta Suomujoen kapeikosta Suomujärville päin.
Edellä olevaa kuvaa otettaessa on ilmassa hieman utua. Se luo hienoja unenomaisia sävyjä kuten tässä Kuikkapään jyrkänteiden alapuolelta kaakkoon otetussa näkymässä. Taustan tunturit ovat suurimmalta osalta rajan takana.
Aamukasteinen Sompiojärven pohjoisranta syyskuun alussa antaa aavistuksen lähestyvästä ruskasta.
2010 luvulla on ollut muutama värikäs syksy. Ruska pääsee kuitenkin kunnolla oikeuksiinsa vain aurinkoisilla ilmoilla. Vuoden 2017 syksyllä olisi värejä ollut tarjolla melko tyydyttävästi, mutta aurinko näyttäytyi vain harvakseltaan. Omalla vaelluksellani ei oikeastaan ollenkaan. Kopsusjärvenkin rantakoivikot olisivat olleet valaistuna paljon näyttävämmät.
Kun onni on myötä, värimaailma leiskuaa, kuten tässä Keinopään ja Pirttikallionvaaran välisestä painanteesta kohti Hammaspäätä otetussa kuvassa.
Jos taas onnea ei ole, niin Vongoivan huikea eteläjyrkänteen näköalaterassikaan ei paljon kulkijalle anna.
Ukselman itärinteellä taas kerran aurinkoa riitti. Näkymä on kohti Muorravaarakan laakson eteläpäätä. Taustalla Vuomapää, oikealla Pirttikallionvaaran laki ja siitä vasemmalla Akanhärkäkuru ja Anteripää.
Ilo on astella kullanhohteessa Ukselmakurun yläosista kohti länttä.
Tai lepäillä Akanhärkäkurun niskalla lampien tuntumassa.
Anterijoen latvoilla voi myös päästä silmäilemään avaran laakson värejä kohti Vongoivan aluetta.
Tummeneva ilta luo tietysti omaa tunnelmaansa. Pajujärven pohjoispää illansuussa.
Metsän syvä vihreä antaa mukavan kontrastin syksyn väreille. Taustalla kohoaa Talkkunapää.
Kauniita muistokuvia. Kopsusjärvestä tulee mieleeni se pieni harmitus, ettei siellä ole enää pitkiin aikoihin ollut sitä hirsikotaa, joka toi suojaa itselleni ja silloin 10-vuotiaalle Antti-pojalleni vuoden 1995 alkukesästä, jolloin Snellmannin majalta vaelsimme tänne tunnelmalliselle taukopaikalle.
Nyt, kun tuosta em. mainitusta edellisestä vaelluksestani poikani kanssa on kulunut jo pitkä tovi, 23v jälkeen katseemme jälleen suuntautuvat Saariselän maisemiin, josta hakusessa olisi sopiva kierros kesäkuun 2. tai 3. viikolla.
Vaan kun ainakin viime vuonna vedet olivat tuohon aikaan vielä varsin korkealla, ja nyttenkin on ainakin täällä napapiirillä jo runsaanpuoleisesti lumenvalkeaa, niin minnepä päin Koilliskairaa sitä rohkenisi suunnata retkensä mahdollisesti jo ennen kesäkuun puolta väliä, jotta reissu saataisiin läpivietyä ns. onnellisten tähtien alla..(?)
Keväisistä veden korkeuksista ei vielä kukaan mitään tiedä. Jos kuitenkin aivan varman päälle haluaa pelata, niin Kiilopäältä joko Suomun ruoktun suuntaan tai sitten Kiilopäältä Rautulammen kautta ja Hikiojan varsia Kotakönkään sillalle. Näistä lähtökohdista Suomun ylitys ei tuota ongelmia, koska pari kilometriä Suomun ruoktunkin tasolta polkua eteenpäin löytyy silta Suomun yli. Etelänpuolisissa lähtökohdissa on keväällä kelirikon vaaraa ja Aittajärven suunnan tiekin oli viime kesänä melko surkeassa kunnossa, joten onnelliset tähdet kyllä sädehtivät Kiilopäältä lähtiessä.