Meillä oli tarkoitus lähteä kohta kesäkuun alussa, mutta säät olivat silloin kovin epävakaat. Tilanne sen suhteen ei paljon muuttunut, joten päätimme lopulta lähteä matkaan perjantaina 14 kesäkuuta Kiilopäältä.
Olimme vasta iltapäivällä liikkeellä, joten päätimme kulkea Suomun latvan laavulle telttailemaan.
Erehdyimme tästä kulkemaan mönkijäuraa myöten, vaikka aina aiemmin olimme suunnanneet suoraan laavulle. Mönkijän jälki oli kurja. Päästiin perille silti sitäkin kautta. Teltta pantiin pystyyn laavun lähettyville.
Valmistelimme aterian ja sitten lähdimme käväisemään Kopsuksella. Vanhan kämpän takaa nousimme vaaran yli. Kokeilimme vähän ennen lakea puhelinta, mutta Kaunispään suunnalta ei tolppia löytynyt. Vanhastaan tiesin, että laelta kyllä kuuluu ja sieltä yhteys löytyikin.
Toinen yö vietettiin uuden ruoktun lähettyvillä. Paikalle alkoi kertyä väkeä mm Suomen Ladun retkiporukkaa melko iso joukko. Seuraavana päivänä lähdimme Aitalammen tulipaikan suuntaan. Siitä käännyimme jokivartta alaspäin kohti Salonlammen laavua.
Reitti oli jokivartta parempaa, mutta alkoi sataa melko reippaasti. Sitä riitti Aitalammen tulipaikalle saakka, mutta sitten poutaantui. Palasimme Suomun ruoktun tuntumaan ja vietimme siellä seuraavan yön.
Meillä oli kovin vähän aikaa varattuna ja niin seuraavana päivänä palasimme Suomun latvalle, tosin toista puolta jokivartta kuin tullessa. Itse asiassa se oli paljon parempi alusta kuin kovin kulunut mönkijäura.
Vietimme vielä yön teltassa laavun tuntumassa. Yöllä vähän satoi, mutta aamu oli poutainen. Lähdimme nyt nousemaan rinnettä suoraan kohti lakea. Reitti oli huomattavasti parempi kuin mönkijäura. Monenlaista kukkaa oli rinteessä mm sinistä orvokkia silmien iloksi. Päästyämme laella mönkijäuralle, tuli vastaan pari puiston mönkijää. Nähtävästi he olivat menossa asentamaan ennen Aitalammen tulipaikkaa olevalle kosteikolle metallisia ritilöitä ylitystä helpottamaan.
Eipä aikaakaan kun olimme autollamme, maksoimme parkkimaksut sekä pääsimme suihkuun ja kotimatkan alkuun.