Kirjoitellessani rennon puoleisen jutun ensivaelluksiaan suunnitteleville ja koetin kannustaa uskaltamaan, niin oletin että kaikki kuitenkin ymmärtävät ottaa tarkemmin selvää alueesta mihin ovat menossa ja suunnitella kaikki mahdollisimman tarkasti etukäteen.
Ollessani 2015 elokuulla Aittajärven parkkipaikalla täydentämässä rinkkani muonavarastoja, tuli puheilleni pari ihmistä jotka saivat minut kirjoittamaan muutaman täydentävän ja varoittavan rivin. Ensimmäinen juttusille tullut oli englantia puhuva noin 35 vuotias isä, vaimoineen ja noin 12 vuotiaine poikineen. He halusivat käydä Snellmanin kämpällä. Miehellä ei ollut karttaa, vaan vain jonkinlainen matkaesite, jossa oli ylimalkainen kaavio alueesta. Sen varassa he olivat lähdössä shortseineen ja lyhythihaisine paitoineen ilman päähineitä.
Paikalta on tietysti helppo reitti mennä jokivarsia eksymättä kyseiseen paikkaan, joten sen heille selvitin ja kehotin pukeutumaan vähän toisella tavalla. Autostaan he jotakin suojaavampaa vaatetta löysivätkin, mutta poika lähti matkaan melkein uimahousuvarusteisena kainalossaan Donald Duck kirjansa. Sääskiä ja paarmoja oli sen verran, että ne tekivät kyllä suojaamattoman oleskelun kiusalliseksi.
Melkein samanaikaisesti parkkipaikalle kaarsi auto, jossa oli varttuneeseen ikään ennättänyt mies. Yleensä sen ikäiset tietävät mitä ovat tekemässä, mutta hän ei ollut. Hän tuli tiedustelemaan onko Suomun yli siltaa ja miten päästä Muorravaarakan ruoktulle. Jutellessani hänen kanssaan, havaitsin ettei hän ollut perehtynyt reittiin mitenkään. Näytin hänen kartaltaan muutaman kulkuvaihtoehdon. Hän lähti pakkaamaan rinkkaansa, mutta palasi kohta varmistamaan, että "onhan ruoktulla patjat ettei tarvitse ottaa makuupussia mukaan". Kun kysyin onko hänellä varaus lukolliselle puolelle, hän vastasi kieltävästi. Kerroin, että avoimella puolella ei patjoja ole. Hän jankutti vastaan, että "ainahan niissä tapaa olla...". Kysyessäni millaista vaellusta hän on suunnitellut, niin hän vastasi menevänsä sinä päivänä Muorravaarakan ruoktulle ja palaavansa seuraavana päivänä "tuntureiden yli". Kello oli ennättänyt silloin niin pitkälle iltapäivään, että sen vuorokauden puolella hän ei kyllä määränpäähänsä ennättänyt. Elokuun yötkin olivat jo pimentyneet siinä määrin, että liikkuminen oli hankalaa.
Kun näin hutiloiden valmistautuu kulkemaan, niin voi olla varma että vaikeuksia ja yllätyksiä ei tule puuttumaan. Kesäaikaan se ei ole juurikaan vaarallista, mutta talviaikaan voi mennä henki.
Siis: Lukekaa alueesta julkaistua kirjallista materiaalia niin paljon kuin suinkin viitsitte. Tutustukaa karttoihin. Muistakaa, että uusimpienkaan karttojen tarkkuus ei riitä pilkuntarkkaan suunnistamiseen. Jutelkaa kokeneitten vaeltajien kanssa jos mahdollista. Lukekaa retki- ja vaellusoppaita. Kokeilkaa varusteita jo kotosalla. Miettikää mitä teette jos tulee venähdyksiä, revähdyksiä tai vakavampia kolhuja. Ottakaa selvää puhelintenne kuuluvuudesta retkialueella.
Mitä yksityiskohtaisemmin teette etukäteen vaellussuunnitelman, sen antoisampi vaelluksenne tulee olemaan.
