Liian myöhään 1989

Ajellessani autollani kohti pohjoista huhtikuun 20 päivänä, rupesin huolestumaan tienvarsinäkymistä mitä pidemmälle pohjoiseen etenin. Lähempänä Vuotsoa toivottomuus alkoi jo hiipiä mieleen, sillä edes pieniäkään lumipälviä ei juuri ollut näkynyt. Nattasilla sentään näytti olevan isompiakin lumikenttiä mutta etelän puolella sielläkin melkoisia pälviä.

Olin ajatellut vielä ennättää hiihtovaellukselle. Ajankohtahan oli aikaisempaan nähden mitä ihanteellisin.

Vuotson jälkeen lunta alkoi maastossa tien varressakin näkyä ja kääntyessäni kohti Kiilopäätä tuli vastaan kyllä selvä talvi. Tuulilasiin vain alkoi ilmestyä vesipisaroita. Pysäköidessäni melko myöhään illalla autoni Kiilopään parkkipaikalle, alkoi sataa oikein kunnolla. Tuntui että taivaan kaikki hanat olivat auenneet. En viitsinyt yrittää edes pihan poikki päärakennukseen vesisateen vuoksi, vaan luikahdin pakettiautoni peräosaan. Sade rummutti auton kattoa tuntitolkulla ja kohisi jäättömälle asfaltille, koettaessani saada vähän unenpäästä kiinni makuupussissani. Päätin jo silloin, että jahka aamu valkenee, lähden samantien paluumatkalle.

Sade lakkasi aamuyön tunteina ja taivas selkeni. Varhain aamulla oli oikein kaunis aurinkoinen ja tuuleton pakkassää. Kun ympäristössä näytti olevan lunta hiihtämistä ajatellen riittämiin, niin päätin edes vähän suksitella lähistöllä. Otin vain karttalaukun mukaani ja siihen suklaalevyn sekä lähdin nousemaan Kiilopään läntiselle terassille viitoitetulle ladulle. Kelihän oli aivan loistava. Eipä aikaakaan, kun tulin Rautulammelle ja kun suksi tuntui olevan syönnillään, niin jatkoin Rautuojan vartta aina Lankojärvelle saakka. Lumitilanne tuntui hyvältä ja käännyin takaisin palaten autolleni. Ajattelin että sittenkin pääsen pyörähtämään ainakin Luirojärvellä ja niin heitin rinkan harteilleni ja hiihdin uudelleen Rautulammelle.

Ilta oli siinä vaiheessa jo melko pitkällä ja päätin jäädä Rautulammen taukotuvalle yöksi. Siellä yöpyi kanssani pariskunta, mutta muuten lähilenkkeilijät olivat jo hiihdelleet muualle.

Aamulla säätyyppi oli muuttunut. Taivas oli vetäytynyt pilveen, satoi hienoisesti tihkua ja oli selkeä suoja. Hiihtelin kuitenkin Lankojärvelle, jossa valmistelin aterian. Olin toivonut eilisten hankien kantavan niin, että voisin niitä pitkin hiihdellä vähän missä mielisin, mutta minkäänlaista kantoa ei ollut.

Ajattelin tutkiskella millainen tilanne on Porttikosken suunnilla, ennen kuin rinkan kanssa jatkan. Lankojärven yli meni selkeä kelkka- ja latu-ura. Sitä pitkin suvannon ylitin. Hieman huolestuin, kun havaitsin pohjoisrannalla sulan melko lähellä kulku-uraani. Siinä oleskeli joutsenpari. Toinen ui vedessä ja toinen taas seisoi yhdellä jalalla jäällä sulan vieressä. Jää kuitenkin allani vielä kesti, mutta etelän puolen pienten purojen kohdilla oli hankaluuksia. Jouduin etsiskelemään sopivia lumisiltoja, joista vauhdilla pääsin yli. Hiihtämällä kämpälle pääsin. Pienissä painanteissa matkan varrella havaitsin, että sulaminen oli hyvässä vauhdissa. Vesi kellersi painanteiden pohjilla.

Oleilin Porttikoskella parisen tuntia ja sitten palasin. Oli aivan selvää, että siinä kelissä oli turha pitemmälle yritellä. Vaikka en tuon pidempää viipynyt, niin lumi oli Suomun varren penkereiltä sulanut niin, että jouduin muutamaan otteeseen ottamaan sukset jalastani tuloladullani ja kantamaan niitä muutamia kymmeniä metrejä ja purojen ylittäminen oli vielä vaikeampaa kuin tullessa.

Päätin jäädä Lankojärvelle yöksi ja palata sitten autolle. Aamulla edelleen oli selkeä tihkusateinen suojasää lähtiessäni kohti Rautulampea. Heti lähtöni jälkeen taivas selkeni. Uskomattoman nopeasti pakastui ja lumen pinnalle jäätyi parin millin kuori. Sen alla lumi kuitenkin oli märkää ja kun suksi jokaisella polkaisulla rikkoi jäisen pinnan, niin suojalumi jäätyi pohjaan kiinni lasinkirkkaaksi jääksi. Muutaman kerran jouduin puukolla veistämään jäätä irti. Eteneminen oli hitaanpuoleista, mutta Rautulammen kämpälle toki pääsin ja pidin siellä ateriatauon ja samalla puhdistin suksien pohjat puukolla uudelleen.

Tällä välin oli pakkanen tunkeutunut syvemmälle lumeen eivätkä pohjat enää jäätyneet ja loppumatka sujuikin hyvin.

Vähän jäi harmittamaan.