Luonnonsuojelu

Kaksi uutta kansallispuistoa on perusteilla. Toivon hartaasti, että niiden toimintakulttuuri ja valvonta tulee olemaan toisella tasolla kuin nykyisten. Lähinnä sydäntäni oleva UK-puisto on pitkälti pohjaltaan peruuttamattomasti vaurioitunut sinä aikana kun se on ollut kansallispuistona. Vaikka sen halki satoja vuosia kulki kaksi Ruijanreittiä, niin kulun jäljet olivat olemattomat. Retkeilijöiden jättämät jäljet maastoon aina kämppäverkoston rakentamiseen saakka olivat vähäisiä vaikka väkeä oli paljon. Lähinnä viimeisten parinkymmenen vuoden aikana on alueelle onnistuttu ajamaan tiheä mönkijätieverkosto puiston henkilöstön omasta toimesta ja sitä tuhoa on täydennetty poronhoitoon yms liikenteeseen käytetyllä moottorikalustolla.

Metsät on päätetty UK-puistossa suojella. Onhan sekin jotakin, mutta käytännöissä olisi korjattavaa. Kun myrsky on kaatanut puun tai lumi taivuttanut hoikan koivunrungon luokalle vanhan polun yli, niin on valittu kokonaan uusi reitti ja rikottu maapohjaa alttiiksi eroosiolle. Vakiopolulta pitää esteet raivata pois eikä tehdä uusia kulkuvaihtoehtoja.

Kannatan vanhojen puiden säästämistä ja luonnontilaa, mutta on ymmärrettävä se että puu ei elä ikuisesti. Hyvällä lykyllä Saariselän korkeudella mänty voi saavuttaa 700-800 vuoden iän ja kuusi siitä ehkä vajaat puolet. Etelä-Suomessa samojen puiden iät puolittuvat. Mitä vanhempi metsä, sen lyhyempi on sillä jäljellä oleva aika. Ei siitä monen sukupolven iloksi ole. Myrskyt niitä kaatavat, toiset kuolevat pystyyn ja aikanaan salama tai ihminen sytyttää kulon. Silloin tuhoutuu yhtä ja toista, mutta aina se syntyy uudelleen.

1800 luvun alussa Suomen metsät varsinkin länsipuolelta olivat jokseenkin parturoitu tervanpolton takia. Metsät kasvoivat hyvin uudelleen. Tätä eivät tunnu monet nykyään mitenkään käsittävän. Nykyään ollaan kovin huolissaan monimuotoisuudesta eli siitä diversiteetistä. Ei se sieltä maapohjasta aikaisemminkaan mihinkään kadonnut.

Juuri nyt keskustellaan siitä, sallitaanko sudenmetsästys tulevaisuudessa. Yleensä keskusteluun on osallistunut fanaatikkoja, jolloin mielipiteiden vaihto on ollut säälittävän heikkolaatuista. Saariselkä kuuluu suurpetojen elinalueeseen. Harva on kuitenkaan päässyt niitä näkemään. Petojen retkeilijöihin suuntaamia hyökkäyksiä ei tule mieleeni ainuttakaan. Oikeastaan ainut muistamani sattui Hammaskurussa itselleni, jolloin eräs nuori karhu oli kovin tunkeileva ja peloton.

UK-puiston alueella sekä sen liepeillä on aina metsästetty ja siitä syystä suurpedot karttavat ihmistä. Toisin on tällä hetkellä Etelä- ja Keski-Suomessa. En enää antaisi lasten ja nuorten retkeillä siellä metsissä kuten itse olen tehnyt. Suurpedot eivät siellä enää koe ihmistä vaaraksi. Itä-Lapissa on toisin ja siitä syystä huomattavasti turvallisempaa.

Jos petokantaa ei pidetä kurissa, ongelmat aika pian kasvavat. 1800 luvun puolen välin jälkeen julkaistiin tilasto neljältä vuodelta 1858-1862. Sinä aikana pedot tappoivat lähes 3000 hevosta, yli 4500 lehmää, yli 3000 poroa ja melkein 26000 lammasta. Samaan aikaan kaadettiin noin 700 karhua ja 3400 sutta, mutta se oli petojen määrään nähden melko tehotonta. Vasta 1860 luvun puolivälissä aloitettu tehometsästys painoi petokannan itärajan tuntumaan, mutta se kesti noin 35 vuotta. Tuossa laskelmassa kiinnittyy huomio porojen vähäiseen määrään verrattuna muihin eläimiin. Laskennan aikana niitä olikin suhteellisen vähän. Poronhoidon kulta-aika alkoi vasta tämän jälkeen, kun Norjasta saatiin sitä "elvytystä".

Jos jollakin on epäilyitä karhujen ja susien luonteesta, niin suosittelisin tutustumaan maamme erinomaisen arkistolaitoksen antiin ja lukemaan käräjäpöytäkirjoja 1700 luvun alkupuolelta lähtien. Niissä nimittäin käsiteltiin myös petovahinkoja ja niistä maksettuja kaatopalkkioita. Tuskin evoluutio on tänä aikana petojen perusluonnetta muuttanut.

Valkoposkihanhet ovat oma lukunsa. En tahdo oikein ymmärtää, että noin 650.000 yksilön hanhipopulaatio tarvitsee erityissuojelua ja perustettavaksi ruokintapeltoja. Lautamiesjärjellä ajatellen tuollainen populaatio ei ole uhanalainen ja sen rauhoittaminen tulisi purkaa. Jos todella jotakin merkittävää tässä lintujen suojelussa haluttaisiin tehdä, niin pitäisi pyrkiä muuttamaan Välimerenmaiden käytäntöjä muuttolintujen kohdalla. Niitähän siellä tuhotaan kymmeniätuhansia vuosittain.