Minivaellus marraskuussa

1990 luvulla työporukkamme piti useana vuotena marraskuun viimeisellä viikolla leikkimieliset hiihtokilpailut Saariselällä. Useasti lunta oli vielä silloin melko niukasti, mutta kuitenkin riittävästi. Viivyimme tulopäivän lisäksi vain kaksi päivää, jolloin ensimmäisenä päivänä hiihdettiin ja seuraavana sitten toivuttiin.

Itse en kaivannut toipumisia, vaan otin rinkan selkään ja suuntasin jonnekin lähikämpälle. Vuoden 1995 marraskuulla lähdin aamulla kahdeksan korvilla hiihtelemään kohti Kiilopäätä pitkin valaistua latu-uraa. Oli säkkipimeää, mutta latuhan oli valaistu. Kiilopäälle tulin vähän kymmenen jälkeen. Silloin päivä vähän "valkeni". Itseasiassa oli melko hämärää eikä se siitä juuri muuttunut, sillä taivas oli paksussa pilvessä.

Pääsin latua pitkin Luulammen tasolle ja siitä käännyin kohti Rautulampea. Latua ei sinne suuntaan vielä oltu tehty, mutta joku oli kertaalleen kelkalla viitoitusta myöten ajellut.

Rautulammellakaan ei ketään ollut. Pysähdyin sen verran, että keitin itselleni kuumaa juotavaa ja sitten jatkoin. Tarkoitukseni oli mennä yöksi Lankojärvelle. Näkyvyys oli heikohko. Seurailin tätä yksittäistä kelkkauraa ja kun se melko pian ylitti Rautuojan, niin laskussa en nähnytkään riittävän ajoissa, että oja oli siitä kohden osittain sula. Kastelinkin toisen sukseni, mutta kohtalaisesta pakkasesta huolimatta se ei jäätynyt pahasti. Puukon terällä varovaisesti rapsuttelin pohjasta pahimmat kohdat.

Lankojärvelle tulin 14 aikoihin. Silloin hämärä alkoi jo vaihtua pimeydeksi. Kämppä oli tyhjillään. Kirjasta näin, että edellinen kulkija oli kirjannut merkintänsä kuusi viikkoa aikaisemmin.

Ilta ja yö olivat hienoja. Pilvipeite repeytyi ja taivas selkeni. Olin valosaasteen ulottumattomissa ja taivas oli uskomattoman hieno. Oli tuuletonta ja hiljaista. Seuraavana päivänä hiihtelin takaisin Saariselkään. Taivas veti aamulla uudelleen pilveen ja päivännäköä riitti jälleen nelisen tuntia.

Pitkille vaelluksille ei näkyvyyttä tahdo näihin aikoihin oikein riittää. Tietysti selkeillä reiteillä voi mennä vaikkei niin hyvin näkisikään, mutta niiden ulkopuolelle en kyllä yrittelisi. Yhden yön minivaelluksia tein jonkun kerran vaihdellen Lankojärveä ja Suomun ruoktua sekä kertaalleen, kun jää oli riittävän vahvaa Lankojärvellä, käväisin myös Porttikoskella.

Joku oli juuri äsken lähetellyt kuvia UK-puiston sivulle, oltuaan matkassa jalkaisin. Kuvista ei selvinnyt reittiä eikä sen pituutta. Kovin etäälle ei jalkaisin pitäisi lähteä lokakuun puolivälin jälkeen. Sää saattaa yllättää. Muistanpa 80-luvulta porukan, joka oli Muorravaarakassa lokakuun puolimaissa. Yhtenä päivänä satoi maahan puolisen metriä pehmeää lunta.

Muorravaarakan kämpässä oli silloin puhelin, josta retkeilijät hälyttivät apua. Heitä yritettiin sieltä pois kelkoilla ja lopulta saatiinkin, mutta siinä paloi melko monta vetohihnaa. Uusi lumihan ei kanna kelkkaa, vaan tahtoo aurata sitä edellään.