Maastopyöräilyn suosio on kasvussa. UK-puiston palveluksessa taitaa olla parikin merkittävää asianharrastajaa, ehkä useampikin. Ehkäpä osittain tästä syystä reittejä on harrastajille lisätty. Puiston raja-alueilla on sellaiseen liikkumiseen hyvinkin kelvollisia alueita. Itselläni ei ole mitään maastopyöräilyä vastaan, mutta toivon kyllä etten varsinaisilla vaellusalueilla polkupyöriä näe.
En toivo siellä näkeväni kyllä muitakaan pyörällä varustettuja kulkuvälineitä, enkä varsinkaan mönkijöitä, puhumattakaan telaketjuilla varustetuista koneista. Viimeksi pari vuotta sitten huomasin tuoreen telaketju-uran johtavan Aittajärveltä Suomun yli etelään.
Pyöräilystä käytiin hiljakkoin keskustelua UK-puiston Facebook sivustolla puolesta ja vastaan. Joku tuohtui toteamaan, että pyörä ei kuluta maastoa yhtään enempää kuin jalankulkijakaan. Kaikki kulkeminen sitä maapohjaa kuitenkin syö ja kun useimmissa kohdissa pintakerros on ohut, se rikkoutuu herkästi ja vesi alkaa syventää vauriota.
Allaoleva kuva on Niilanpään ja Rautupään välisestä laaksosta. Kuva on Niilanpäältä itään. Mönkijäjälki on leventynyt vastarinteellä paikoin valtatien levyiseksi ja levenee jatkuvasti, koska eroosion syömää pohjaa ei ole mukava ajaa vaan otetaan parempi alusta entisen jäljen vierestä.
2017 keväällä näin puiston tiedotteen, jonka mukaan luontovalvojat olivat pyrkineet mönkijöillä Anterista Hammaskuruun, mutta lumiesteen vuoksi olivat joutuneet kääntymään takaisin. Vaikka niiden käyttämä ura oli luultavasti ennen sotia tehty puutavaran ajotie, niin turha sitäkään on mönkijöillä kuluttaa. Huoltoajot voidaan ja pitää tehdä talviaikaan.
Ymmärrän toki sen, että kesäaikaan voidaan ajella esimerkiksi pelastustehtävissä, mutta muuten ei sitä pitäisi tehdä. Vuosi vuodelta puistossa kuitenkin on yhä enemmän mönkijäliikennettä. Sen liikenteen jälki on pitkään säilyvää. Vuoden 2016 keväällä mm surukseni totesin, miten Sokostin länsipuolella kulkevan mönkijäuran olivat sulamisvedet monesta kohden pyyhkäisseet mennessään ja muutama pikkupuro oli tästä syystä muuttanut pysyvästi uomaansa. Hyvältä eivät näytä myöskään Luirojärven ja Hammaskurun välisen uudehkon uran aikaansaamat vauriot. Nehän ovat pahenemaan päin.
Imatran Lapinkävijöitten mainiossa Muorravaarakkaa koskevassa historiikissa on UK-puiston edustajan kommentti, jossa todetaan siihen tapaan että kansallispuistoa kehitetään ajan vaatimusten mukaisesti. Mikäpäs siinä, jos se tapahtuu ensisijaisesti luonnon ehdoilla.
Koko sen ajan jolloin itse olen ollut alueesta kiinnostunut, niin taloudellinen hyöty on kuitenkin ollut tunkemassa etusijalle. 1950 luvulla tie oli linjattu jo Luirojärvelle saakka, mutta onneksi hanke kaatui. 1980 luvun puolivälin suuren myrskyn jälkeen Metsähallituksen piti väen väkisin päästä Jaurujoelle puunkorjuuseen, muttei silloin onnistunut. 90-luvulla tehtiin kartoitusta kämppien "tason" nostamisesta nähdäkseni jonkinlaiselle erämaahotellitasolle, mutta onneksi kiinnostus hiipui.
Valitettavasti aiemmin Metsähallituksen linjaukset siitä, miten Saariselän aluetta pitäisi hoitaa, johtivat kämppäverkoston ja niiden välille polkuverkoston syntymiseen. Puiston nykyinen väki pitää kämppäverkostoa erinomaisena. Olen itse sitä mieltä, että harvempi majoituskapasiteetti olisi suunnannut vaeltajia oman majoittumisen kehittämiseen, vähentänyt samojen kulku-urien käyttöä sekä pienentänyt maaston kulumista. 1960 luvulla aloitettu rakentaminen onkin johtanut monissa paikoin ylenmääräiseen maaston kulumiseen, jota erilaiset pyörillä varustetut kulkuvälineet ovat suuressa määrin tehostaneet. Olen ennättänyt nähdä vaellusvuosinani maastossa autoista ja moottoripyöristä lähtien kaikenlaista liikkujaa. Toivottavasti pyörillä varustettujen vempeleiden käyttöä koetetaan rajata sellaisille alueille jossa ne vähiten vahinkoa aiheuttavat. Toivon mukaan rajausten piiriin otettaisiin myös jollakin tavalla "paikkakuntalaisten" erioikeudet.
Mitä pienempiä ryhmiä alueella yhdessä liikkuu, sen parempi. Mitä enemmän ihmiset hajautuvat pois polkujen varrelta, sen parempi. Mitä vähemmän alueelle rakennetaan majoituskapasiteettia tai "huoltotupia," sen parempi.
Ihmetystäni ovat herättäneet myös Pälkkimäojan uudisrakennukset. Mitenkähän ne sopivat kansallispuiston säännöksiin. Maapohja kun on laajalti kaluttu jäkälästä, niin menee kyllä pitkään ennen kuin alueella voi poroja laiduntaa. Siksipä Pälkkimäojan uudet rakennukset tuntuvat enemmänkin yksityiseltä lomakylältä kuin poronhoidon toimivuuden turvaamiselta. Sinne myös näyttää suuntaavan vilkas mönkijäliikenne. Miksi...
