Ennakkoon ajateltuna pahimpana räkkäaikana työnnyimme erämaan helmaan vähän suuremmalla porukalla. Matkassa oli aviosiippani lisäksi hänen sisarensa Leila ja lankomies Pekka sekä poikani Jukka perheineen. Matka oli räätälöity lähinnä pojanpoikieni Tapion ja Juhon "ujuttamiseksi" vaellusharrastuksen pariin.
Sää oli onneksi mitä ihanteellisin eikä sitä pelättyä räkkääkään pahemmin ollut vaivana.
Lähtöpaikkana oli Aittajärvi, jonka kahlaamolta pääsimme vasta myöhään iltapäivällä Suomua ylittämään, sillä jouduimme hakemaan vaimolleni apua Ivalon Terveyskeskuksesta. Hänelle oli tullut tähän hätään vaivaksi silmätulehdus.
Kahlaamolla oli sopiva vedenkorkeus kahlaamisen harjoitteluun.
Pikkuveljeä vähän harmitti kun hän joutui tulemaan yli isänsä reppuselässä, mutta toisella rannalla hän vakuutti, että itseasiassa reppuselässä olo oli vaativaa, kun joutui niin kovasti pitämään kiinni.
Maantiekurun polkua kuljettiin hiljalleen eteenpäin taukoillen melko tiheään.
Useimmiten taukopaikoilla oli kaikenlaista ajankuluksi kelpaavaa.
Koska matkateko oli tavanomaista rauhallisempaa, niin päädyimme jäämään leiriin jo Sotavaarajoen varteen tullessamme. Siihen jäi poikani pesue ja käly miehineen. Aviosiippa ja minä jatkoimme vielä Sarviojalle, jossa me yövyimme.
Aamulla kipaisin retkikavereitten aamuvalmisteluita seuraamaan ja tulin sitten heidän kanssaan kohti Sudenpesää, jonka olimme varanneet tukikohdaksemme. Aamu oli edelleen aurinkoinen ryhtyessämme laskeutumaan Sarviojan laaksoon.
Sarviojan varteen pääsimme kompastelematta kivikkoisella kulku-uralla.
Sudenpesä oli paikallaan ja sinne minua ja aviosiippaani lukuunottamatta muut majoittuivat.
Rannan tulipaikalla kuitenkin paljon aikaa vietettiin puukon käyttöä opetellen.
Kun ohivirtaavan puron kalakanta kiinnosti ja kun meillä ei sattunut olemaan kalavehkeitä mukana, niin ryhdyttiin niitä paikan päällä valmistamaan. Sitkeästä katajasta veistettiin suurtakin vonkaletta kestävä koukku ja Mummu punoi ruohonkorsista siiman.
Pyydysväline oli sitten kokeilua vaille valmis.
Kala ei jostakin syystä napannut vieheeseen, mutta onkiminen on aina mukavaa vaikkei saalista tulisikaan.
Koska sää oli mitä parhain pieneen tunturiretkeilyyn, niin lähdimme nousemaan Sudenpesän takaa jyrkkää rinnettä Kaarnepään laelle. Siellä minä jatkoin aloittamani vaellusvideon kuvauksia. Kameran suunta on koilliseen.
Kälyllä oli noihin aikoihin hieman ylipainoa ja hän istahti rinteeseen saatuaan puhelimeensa tolpat näkyviin eikä kavunnut huipulle saakka.
Muut sitä vastoin lakitasanteelle tulivat.
Siellähän riitti katseltavaa kaikkiin suuntiin. Paluumatka tehtiin samaa reittiä.
Tulipaikalla illalla taas tarinoitiin. Lankomies taisi kertoa kalasaaliistaan, innokas kalamies kun on.
Seuraavana päivänä säätyyppi jatkui samana. Nyt lähdimme tavoittelemaan Paratiisikurua ja ajattelimme kiivetä myös Ukselmalle. Sarviojalla oli vaativa ylitys.
Idässä näkyi sitten Ruopimapään seinämää.
Kuljimme yläpolkua etelään. Taustalta jo voi aavistaa Paratiisikurun suun.
Siellä oltiin jo korkeammalla ja siitä syystä lumikenttiä alkoi tulla vastaan.
Paratiisikurun pohja oli kuitenkin aivan lumeton.
Tietysti sitä hieman oli kurun etelään kääntyvän mutkan lammen kohdalla.
Ukselman rinnettä urheasti ruvettiin nousemaan. Ylempää näki, että putouksen lampi oli vähissä vesissä.
Sopivin lepotauoin rinnettä kavuttiin.
Lopulta istahdettiin huipun kivikasalle lepäilemään.
Vaikka nuorimman vaeltajan mukaan rinne oli helppo nakki, niin janottamaan kuitenkin rupesi.
Näkymät olivat upeat suuntaan jos toiseen. Koillisessa Kuikkapään kyömy oli pilven varjossa.
Vastakkaisessa suunnassa oli aurinkoisempaa.
Alas laskeuduttiin samaa reittiä kuin tultiinkin.
Paratiisikurun suulta löytyi taas polku kohti pohjoista.
Yö taas vietettiin Sudenpesällä ja sitten suunnattiin takaisin Aittajärvelle. Päätimme kiivetä Kaarnepään yli. Lakitasanteella Jukka porukoineen lähti kulkemaan lakiselänteitä kohti pohjoista tullen alas vasta lähempänä Suomua.
Me muut taas laskeuduimme alas jo Maantiekuruojan latvoille ja hankkiuduimme polulle. Taukoja me aikuisetkin hieman tarvitsimme.
Joskus helpotti vaikka vain nojasi mukavaa puuta.
Loppumatkallekin löytyi luonnosta ihmeteltävää.
Loppu hyvin kaikki hyvin.
