Huhtikuun alussa 2014 suksittelimme illaksi Suomun ruoktulle vaimoni kanssa. Olimme varanneet tilat varauspuolelta. Se olikin tarpeen, sillä illan mittaan useampi porukka oli aikeissa kämppään majoittua. Sää oli tulopäivänä aurinkoinen. Oli muutama aste pakkasta. Aamu valkeni samanlaisena. Olimme ennen muita liikkeellä ja suuntasimme paljon poljettua uraa kohti itää. Kun reilun kilometrin olimme hiihtäneet, oli edessämme kelkkauralla koskemattomalta vaikuttava jälkiuunileipä. Päättelimme, että se olisi pudonnut jonkun poromiehen kelkan kyydistä edellisenä iltana, koska näimme sellaisen olevan matkalla Kiilopäälle päin. Nostin leivän vieressä olleen männyn oksaan ja ajattelin että eiköhän kelkkamies palatessaan sen siitä huomaisi.
Päätelmä oli väärä. Se selvisi vasta paluumatkalla, kun kuulimme että kettu oli yöllä vieraillut ruoktun pihamaalla olleita ahkioita tutkimassa. Eräästä se oli repinyt suojuskankaan rikki ja kähveltänyt sieltä kolme jälkiuunileipää. Luultavasti saalis oli hankala kuljettaa ja se oli hetkeksi yhden hylännyt, kun pahaksi onneksi satuimme paikalle ja nostimme leivän siihen oksaan.
Kun ohitimme paluumatkalla paikan, oli männyn juurella lukuisia ketun jälkiä. Se oli kierrellyt moneen kertaan puun ympäri, mutta leipä oli niin korkealla ettei se ollut siihen yltänyt.
Mutta näistä me emme vielä mitään tienneet, kun jatkoimme matkaa. Nousimme uuvuttavan rinteen laaksosta Vintilä tunturin lounaiskulmalle ja jatkoimme kelkkauraa kohti Tuiskukurua. Sinne saakka emme hiihdelleet, vaan käännyimme kaakkoon seuraamaan Harrihaaraa kohti Karapuljua.
Lumi kantoi mukavasti, vaikka olimme kapeilla suksilla ja reki perässä liikkeellä.
Reitillämme ei ollut tuoreita jälkiä. Jossain vaiheessa reitillemme ilmestyi vanha ahkion ura ja poroaidasta selvisimme samasta paikasta kuin ahkion käyttäjäkin oli mennyt. Joku oli aidan katkonut ja liittänyt sen uudelleen nailonnaruilla. Saimme solmut auki ja uudelleen kiinni. Vanha tukkitien ura ennen Karapuljua oli kovasti ollut kelkkamiesten käytössä ja erehdyin heidän jäljilleen. Se oli epätasaisuutensa vuoksi työläs valinta, mutta Karapuljun kämppä tuli vastaan sitäkin kautta.
Kovat olivat olleet talven pakkaset, sillä melko paksu oli Luirojoen jää, kun avantoa rakentelin. Vettä kuitenkin saatiin. Sää jatkui hyvänä kun varusteita pakattiin ja jatkettiin kohti Luirojärveä.
Tuuli melko navakasti kun taivalsimme kohti Luiroa. Se ei meidän menoamme haitannut ja järvelle tultiin joutuisasti.
Rajan kämppä oli varattu, joten jouduimme tyytymään tähän Hilltoniin. Aika toki kului sielläkin. Lähtiessämme Luirolta pois oli aamulla kahdeksan korvilla 16 astetta pakkasta. Luusuassa oli pohjoiseen päin oikein upeat näkymät.
Luirojoen rantakoivikko kimmelsi hienosti jääkiteissään.
Hiihtelimme sitten Tuiskukuruun
Kävimme suksittelemassa kurua myöten niin eteläsuunnassa kuin pohjoisessa. Tarkoitus oli mennä kurua myöten Suomun varteen, mutta joki oli avoin ja ahtaimmassa kurun osassa ei ollut sen paremmin suksimiehelle kuin reellekään riittävästi tilaa.
Jatkoimmekin yöpymisen jälkeen kelkkauraa länteenpäin. Tultuamme Vintilän tunturin kupeelle aviosiippa tuiskahti nenälleen ja loukkasi olkapäätään. Häneltä oli muutamaa vuotta aiemmin katkennut olkapäästä jänne lähellä Kuutuaa ja nyt käsi meni voimattomaksi. Kipua ei sanottavasti silti tuntunut ja yksikätisenä hän kykeni etenemään kohti Suomun ruoktua. Onnettomuudesta huolimatta saatiin katsella hyvässä säässä lounaassa kohoavia Nattasia.
Suomun ruoktulle selvittiin ja siellä pohdittiin mitä tehtäisiin. Meillä ei ollut tarkoituksena vaellusta vielä lopettaa, mutta kun vamman laatu ei ollut selvillä, päätettiin koettaa Kiilopäälle, kunhan oli aterioitu. Pelkona oli, että käsi kipeytyy myöhemmin ja estää matkan taittamisen. Lisäilin pitoa suksiin ennen liikkeelle lähtöä.
Kiilopäälle päästiin, vaikkakin luoteismyrsky nousi ja hankaloitti matkaa melkoisesti. Olkapää kesti eikä tarkastuksessa kuitenkaan mitään suurempaa vauriota ilmennyt. Selvittiin tästä vain säikähdyksellä.
Kun talvivaellus jäi turhan lyhyeksi, niin jo heinäkuun alussa koetettiin uudelleen. Ajelimme autollamme Aittajärvelle. Aikomuksena oli sillä kerralla kuljeskella pitempään Suomun hyväkulkuisia rantapenkereitä. Melko lämpimässä säässä kuljimmekin alkuun Siikavuopajalle.
Laavun edustalta on lammelle hyvät näkymät.
Käväisimme Sotavaarajoen varressakin, mutta palailimme yöksi Siikavuopajalle. Seuraavana päivänä lähdimme palaamaan takaisin. Kuva on Aittajärven länsipäästä.
Käväisimme autolla täydentelemässä rinkkaamme ja jatkoimme sitten joen etelärantaa Snellmanilta tulevaa niemeä vastapäätä olevalle tulipaikalle.
Lämpötila alkoi kohota ja oli sen vuoksi mukava vähän kahlailla vedessä ja katsoa löydänkö sopivaa kahluureittiä vastapäätä olevaan niemeen. Tästä sitä ei löytynyt, vaan jouduin palaamaan takaisin.
Virran "nielun" yläpuolelta yli pääsin. Tosin virran paine oli niin kova, että aavistuksen liukkailla kivillä olisi rinkan kanssa ollut melko hankala säilyttää tasapainoa.
Yövyimme tällä tulipaikalla. Ilman lämpö kohosi vain iltaan päin mentäessä ja ollessani hereillä puolen yön jälkeen, mukanamme ollut lämpömittari näytti edelleen kahtakymmentä astetta. Seuraavana päivänä oli tarkoituksemme kulkea Muorravaarakan varteen, mutta kun heti aamusta mittari näytti hellelukemia, niin päätimme ylittää Suomu Snellmanin kohdalla ja mennä kämpälle miettimään jatkoa. "Croxeja" joita nykyisin käytämme ylityskenkinä, asetellaan tässä jalkaan.
Tältä kohdin Suomu onkin melko helposti ylitettävissä näillä vedenkorkeuksilla.
Snelmanilla oli tukalaa. Aurinko oli niin ylhäällä ettei varjoa tahtonut löytyä mistään. Kämpässä taas vaivana olivat sääsket. Koetimme kuljeskella lähiympäristössä ylä- ja alavirtaan. Koetimme virkistäytyä huuhtomalla itseämme välillä Suomussa, mutta 30 asteen helle ei antanut siitä pitkään nauttia. Iltaan päin mentäessä tuntui, että on aina vain kuumempaa. Kun säätiedotus lupaili lähipäiviksi samankaltaista säätä. Päätimme äkkiä, että nyt tämä riittää.
Heitimme kantamukset selkään ja lähdimme palaamaan Aittajärvelle. Hissukseen kuljimme melkoisessa kuumuudessa sitä kohti. Kolttakentässä pidettiin pieni tauko. Saunarakennus näytti saaneen uuden tervakaton.
Autolle päästyämme oli melko myöhä. Meillä oli ollut teltta parkkipaikalla automme lähettyvillä hiekkamontun reunalla. Levittelimme varusteemme siihen vierelle ja otimme sadekatoksen teltan päältä, että siellä vähän ilma vaihtuisi. Päätimme koettaa hetken torkkua ja sitten lähteä ajamaan kohti etelää. Ei siitä tahtonut tulla mitään. Kaiken lisäksi vastoin kaikkia odotuksia sadekuuro yllätti. Tuli kiire. Juoksujalkaa varusteet kiidätettiin autoon ja teltta sullottiin jotenkuten tavarasäiliöön, suurien paarmojen ahdistellessa herkeämättä. Sade kylläkin hellitti heti liikkeelle päästyämme, mutta paarmat ajoivat parvena meitä takaa aina parkkipaikan alkunousun päälle saakka. Oikeastaan vasta nelostielle jo päästyämme Kaunispäällä tienvarren parkkipaikalla vähän rentouduimme ja keitimme "yöteet" ennen kuin jatkoimme kotimatkaa. Voisi todeta ikään kuin vanhaa armeijatermiä käyttääkseni, että palasimme "maitojunalla..."
