Keskiviikkona 2 päivänä elokuuta ajelin kolmen kaverini kaimani Heikin, Hannun ja Juhan kanssa Kopsusjärven tienhaaraan herroiksi taksilla. Olimme lähdössä vaellukselle. Kotipaikaltani taksimies Antti oli samaan aikaan menossa Pohjois-Norjaan kalamatkalle tuttunsa Armaksen kanssa ja me olimme päässeet siivellä mukaan. Mersussa oli ahdasta. Vieläkään en oikein ymmärrä, miten neljä rinkkaa ja muut tavarat mukaan mahtuivat. Ilta oli pitkällä autosta noustessamme. Olimme tehneet lisälenkin Haaparannan kautta, joten ajomatka oli venynyt. Sovittiin, että Antti palatessaan viikon kuluttua, ottaa meidät Laanilasta uudelleen kyytiin.
Heitimme rinkat hartioille ja läksimme kulkemaan polkua kohti Kopsusjärveä. Pari kilometriä edettiin ja sitten kuljettiin polulta vähän sivummalle ja pantiin teltta pystyyn sekä ryhdyttiin yöpuulle. Taivas oli pilvessä ja aavistuksen tihutteli vettä. Aamulla tilanne oli samankaltainen, mutta sentään poutainen. Yhdeksän aikoihin oli leiri purettu ja me valmiina matkan tekoon. Leiripaikkaamme ilmestyi yllättäen jostakin pari koiraa, joten muitakin oli lähistöllä. Itse ylemmässä kuvassa tarjoilen näkkileipää ja kaimani alemmassa kuvassa taputtelee seurallista kaveria. Mukaamme koirat eivät yritelleet, vaan häipyivät jonnekin meidän jatkaessamme matkaa.
Koska minä olin tehnyt reittisuunnitelman, niin myös huolehdin suunnistuksesta. Hetken kuljettuani ihmettelin, miksi polku jolta erkauduimme ei tulekaan vastaan. Vilkaisin kompassia ja se näytti menneen sekaisin. Neula osoitti aivan outoja suuntia. Arvelin, että paikalla on jokin magneettikenttä neulaa sotkemassa. Lopulta määräsin meistä ketterimmän nousemaan puuhun ja kertomaan missä suunnassa Nattasten keilat näkyvät. Kun hän osoitti suunnan suostuin uskomaan, että kompassi on kunnossa, mutta päässäni on vikaa. Käännyimme päinvastaiseen suuntaan ja pian olimme tavoittelemallamme polulla. Sen noustessa ylemmäksi ja nähdessäni etelän suunnan maisemia, naksahti päänikin kohdalleen. Siihenkin aikaan joillakin kulkijoilla oli tarvetta tehdä "maamerkkejä".
Kopsusjärvi tuli vastaan, auringon alkaessa pilkistellä pilvien raosta. Muutenkin olimme päässeet taivaltamaan poutaisessa säässä ja saatoimme heti ryhtyä leirin perustamiseen. Teltta pantiin pystyyn järven pohjoispuolen kankaalle.
Näkymää Kopsusjärven pohjoispuolen rantakankailta.
Pakit kiehuivat kohta nuotiolla ja kun ateria oli tullut nautittua, kaivettiin mukana olleet virvelit esille ja lähdettiin niiden kera kulkemaan järven rantoja. Saalista ei tullut. Kopsuslampi ja kämppä löytyi pienen haarukoinnin jälkeen.
Järven ja lammen välistä miniputousta käytiin ihmettelemässä.
Seuraavana aamuna matka jatkui kämpän takaa vaaralle nousevaa polkua pitkin. Kuvausta varten ryhmittäydyttiin lammen pohjoispuolen ensimmäiselle terassille.
Pian oltiin Suomujoen varressa ja päästiin tutustumaan Suomun ruoktuun, joka oli harvoja senaikaisia "autiomajoja".
Suomun vartta kuljimme tästä alavirtaan. Pysähtelimme tämän tästä kaloja narraamaan mutta tuloksetta.
Pitempään emme tässä viipyneet, vaan jatkoimme Suomun vartta alajuoksun suuntaan. Aitalammelle tultuamme, nousimme Aitaojan vartta jonkinmatkaa ylöspäin ja sitten kapusimme ylös rinteelle. Vaikka ilma oli poutainen, niin se oli melko utuinen.
Otin kompassilla yleisuuntaa itään ja kohtahan laskeuduimme vaaran itäpuolelta Suomuun laskevan vähäisen puron uurtamaan laaksoon. Siellä pideltiin ruokatulia.
Nousimme sitten melko korkealle Vintiläntunturin selänteelle ja laskeuduimme Vintilänojan varteen, kohdalle jossa on vesi uurtanut melkoisen murtomaaston. Sieltä kuitenkin löytyi uomien välistä sopiva tasanne yöpymispaikaksi.
Illalla pideltiin kurun pohjalla ruokatulia.
Aamulla tiskailin hampaitani muiden ollessa vielä teltassa. Aivan läheltä kuului voimakasta ärinän tapaista rykimistä. Karhu tuli ensimmäiseksi mieleen ja vilkaisin jo puita johon pääsisin pakoon kiipeämään. Saman tien koivutiheiköstä astahti esille komeasarvinen kookas poro, joka edelleen äänteli oudosti mutta juoksi tiehensä.
Kun aamuateria oli syöty ja muut aamutoimet tehtyä, leiri purettiin ja lähdettiin taivaltamaan itään. Nousimme Pikkutuntureiden rinteitä. Selänteellä Tuiskupään rakkainen laki oli selvästi tunnistettavissa. Meillä oli mukana parikin kiikaria, joiden avulla tallensin mieleeni maaston muotoja. Käyttämästäni Taloudellisen kartan lehdistä ei ollut kovinkaan paljon apua yksityiskohtaisempaan suunnistamiseen eikä muuhunkaan paikantamiseen.
Tuiskukurun reunalle tullessamme, piti ihmetellä jyrkkää rinnettä. Samalla kiikaroimme vastarinteestä sopivaa nousukohtaa.
Kotkankin havaitsimme liitelevän yllämme Tuiskun reunamalla ollessamme.
Vaikka aurinko pilkahtelin pilvien lomasta silloin tällöin, niin vesi pilvissä oli herkässä. Saimme tämän tästä niskaamme pieniä sadekuuroja. Kurun pohjalla pidimme ateriataukoa ja sitten nousimme Tuiskupäälle. Sen jälkeisellä Ampupään pohjoisliepeeltä näimme Sokostin. Kuljimme Vasanlyömäpäitten eteläpuolelta pienten lampien kautta Luirojärven luoteispäähän. Näkymä oli vähän ankea, sillä Sokosti oli tällä välin ennättänyt kääriytyä melkein juurta myöten pilveen.
Taivas uhkaili selkeästi sadetta ja ryhdyimme heti järven rantaan saavuttuamme teltan pystytyspuuhiin. Sen onnistuimme tekemään ja varusteemme muuten suojattua, kun sadekuuro alkoi. Saimme kuitenkin vielä illalla poutasäässä ryhtyä ruuanlaittoon ja vaatteita kuivattelemaan.
Sunnuntaiaamu 6.8 oli edelleen kovin kostea, pilvinen ja sumuinenkin. Onneksi ei sentään kovasti satanut, vaikka tämän tästä taivaalta vähän vettä tippuikin. Itse kiertelin pohjoispään kautta itärannalle paikkoja tutkimaan ja muut tekivät samaa länsirannalla. Virvelit meillä oli kaikilla mukanamme, mutta kalaa ei saatu.
Myöhemmin tapasimme järven länsirannalla keskivaiheilla pari miestä, joiden veneen olimme jo järvellä nähneet. He olivat haeskelemassa kohoja mukana olleisiin verkkoihinsa. Veneen pohjalla näytti olevan ainakin kolmikiloinen hauki. Miehet kertoivat nousseensa Luirojokea myöten järvelle loppumatkan ollessa kovin työläs veden vähäisyyden vuoksi. Heidän mielipiteensä oli, että siihen aikaan oli rannalta turha kalaa yrittää, koska ne oleilevat järven syvänteissä. Heillä oli radio matkassa ja he kertoivat säätiedotuksen lupailleen säiden paranemista.
Miesten käsityksistä huolimatta, kokeilimme vielä kalavehkeitämme Luirojoen padon kohdilla, mutta turhaan.
Illalla vielä tutkailin karttaa. Alun perin olin ajatellut suunnata jatkossa Sotavaarajoen varteen ja tulla sieltä Suomulle, mutta rupesin epäilemään ennättäisimmekö sitä kautta keskiviikoksi Laanilaan. Niinpä maanantaiaamulla matkaan lähtiessämme suunnistelin Palovangan latvoille. Maanantaiaamu oli yhtä sumuinen kuin aiemminkin, mutta noustessamme Vasanlyömäpään rinnettä, alkoi aurinko pilkahdella näkyviin ja Sokostikin oli enää puoleen väliin pilvessä. Päästessämme Paasjoen latvakurun niskalle, Lupukoiden huippu oli vielä pilvessä, mutta sitten pilvet pyyhkiytyivät pois. Jokivarressa oli sitten jo mukavan aurinkoinen kulkusää.
Joki virtasi pienten kallionselkien yli.
...ja kallioilta löysimme muualtakin lepohetken paikkoja...
Mustakeron tasolla on hieman soista.
Geologien tutkimuskämppä Padagova pian ohitettiin. Siellä näytti majailevan muita retkeilijöitä, joita emme halunneet häiritä ja tulimme kohta suuputouksille, jossa hyvä tovi viivähdettiin.
Kahvitkin putousten tuntumassa keiteltiin ennen kuin jatkettiin. Suomu päästiin ylittämään tältä kohden. Matka jatkui sitten sen vartta alajuoksun suuntaan Rautuojalle saakka. Leiri perustettiin siihen.
Tiistaina 8.8 aamu valkeni poutaisena. Kuljimme Rautuojan laaksoa länteen. Ylempänä oli vähän hankala päätellä mikä on oikea suunta Rautulammelle ja vedin porukan vähän ennen lampea kohti Kutturapäitä. Hoksasin kohta virheeni, mutta nousimme rinteeseen ja ohitimme Rautulammen pohjoispuolelta. Tunturin selänne oli siellä oikein mukavakulkuista sammalpeitteistä pohjaa ja pysyttelimme samalla korkeuskäyrällä aina Luulampien tuntumaan saakka. Luulammet näkyivät selänteelle jo kaukaa.
Lammen rannalle leiri pantiin pystyyn. Lähistön pienissä puroissa narrattiin taas kalaakin ja yllättäen tammukka vieheeseen iskikin. Ne toivat sopivaa täydennystä muonavaroihimme. Lampeenkin koetin lipukkaa heittää, mutta se ei siellä renkaita tehneille kaloille kelvannut.
Aamulla sää oli aurinkoinen ja kaunis.
Meillä oli muona hieman vähissä. Sitä auttoi kovasti viimeisen päivän kalaonnemme. Nypimme läheisistä pienistä puroista perholla tammukan toisensa jälkeen. Ne pilkottiin palasiksi ja paistettiin pannulla jonkinlaisten murojen kanssa eräänlaiseksi pizzaksi. Hyvin kelpasi.
Yksinäinen poro liikuskeli lampien rantahietikolla. Se piehtaroi hiekalla ja ryntäili sinne tänne oudosti. Jotkut pistiäiset sitä varmaan kiusasivat. Lopulta se tuli täyttä vauhtia meitäkin päin. Hajaannuimme koivujen suojaan, mutta poro painui meistä välittämättä eteenpäin eikä enää palannut.
Sää Luirojärveltä lähdettyämme oli pysynyt hyvänä ja sitä se oli viimeisenä päivän keskiviikkona, jolloin tästä kohdin suunnistelin Laanilaan. Perille pääsimme kommelluksitta ja taksikin saapui paikalle sovitusti.
Matkalla sain ensimmäisen kosketuksen ja tuntuman läntiseen Saariselkään, kiikaroidessani jokaisella selänteellä ympäristöä. Mieleeni painui kokonaiskuva alueen "luonteesta" ja siitä oli minulle jatkossa kovasti hyötyä.
