Kesäkuun alussa ajelin poikani Jukan ja pojanpoikani Tapion kanssa illansuussa Kiilopään parkkipaikalle. Kun parkkilupalappu oli saatu, nostettiin rinkat harteille ja noustiin Kiilopään pohjoisselänteen yli Luulammelle suuntaavaa kulku-uraa myöten. Sinne emme kuitenkaan menneet, vaan käännyimme kulkemaan kohti Rautulampea. Kevät ei ollut vielä kunnolla kääntynyt kesän puolelle. Lumiläikkiä oli siellä täällä ja koivun lehti tunturiylängöllä pysytteli visusti silmussaan.
Rautulammelle ennätettyämme, oli ilta jo pitkällä. Teltta pystytettiin kämpän lähistölle ja mentiin unten maille. Yö oli melko viileä. Oli myös kostea keli vaikkei varsinaisesti satanut. Rautulammen kämpällä ei ollut vielä aamulla väkeä. Saatoimme siellä nauttia aamupalaa.
Rautulammelta jatkoimme Hikiojan latvoille ja sen vartta Kotakönkäälle. Jo alkumatkasta vähäinen sade vauhditti matkaamme. Kotakönkään laavulla ruokailimme ja sade hellitti hetkeksi, joten saatoimme kierrellä paikan hiidenkirnuja katselemassa. Sitten vesipisarat jälleen alkoivat tipahdella taivaalta. Olimme kahden vaiheilla, lähteäkö Luirojärveä kohti Palovangan kautta ja jäädä yöpymään johonkin jokivarteen vai suunnatako Tuiskukuruun. Sade alkoi yltymään ja niin päätimme mennä Tuiskukurun kämpälle ja yöpyä siellä mikäli tilaa sattuisi löytymään. Taival oli reippaan sateen siivittämä. Kämpältä tilaa löytyi ja yö vietettiin siellä.
Aamulla oli pilvistä ja usvaista. Ampupään selänteellä saattoi kuitenkin nähdä, että Pikkutuntureiden laet alkoivat ilmestyä pilvestä ja ilma kulkijalle parani muutenkin. Luirojärvelle tullessamme, olikin jo puolipilvinen ja aurinkoinen sää. Luirolla pidimme pienen tankkaustauon ja jatkoimme kulkua kohti Hammaskurua. Kärppäjärvillä taukoiltiin. Sää alkoi osoittaa merkkejä taas sateisempaan suuntaan. Kunnollinen sade kuitenkin alkoi vasta parilla viimeisellä kilometrillä. Vettä tuli kyllä rankasti. Pääsimme kuitenkin Hammaskurun kämpän suojiin. Muita ei ollut kämpässä eikä sen tuntumassa.
Seuraavana aamuna kämpän nurkalla ollut lämpömittari näytti hädintuskin kahta astetta. Ei sentään satanut. Verryttelimme jalkoja käväisemällä Hammaskodan raunioilla. Siellä oli rakennustarvikkeita varastoituna, joten näytti silti että uusi kota oli suunnitteilla.
Meillä oli suunnitelmissa mennä seuraavaksi Vongoivan kodan kautta Reutupäälle ja sieltä Anterinmukkaan. Sää vain oli edelleen kovin epävakainen. Kiertäessämme Keinopäätä etelän puolelta, Reutu oli kokonaan pilvessä. Ajattelimme, että sellaisella säällä ei kannata nousta tunturiin, kun ei kerran mitään kuitenkaan näe. Niinpä lähdimme "maantietä" myöten kohti Anterinmukkaa. Anterin tulipaikalla pidettiin taukoa.
Tässä kohden etelänpuolella olivat selänteet jälleen näkyvissä ja meitä vähän harmitti, mutta eipä mennyt kauan kun taas pilvimassat ympäröivät huiput.
Anterinmukkaan päästiin pääosin poutasäässä. Siellä saunottiin ja yövyttiin. Aamulla matka kääntyi kohti länttä ja Muorravaarakkaa. Sain jälleen kameraakin käsiini. Olin sen käytön vähän unohtanut kuvatessani matkapäiväkirjaa videolle. Muorravaarakan laakson reunalla kamera oli myös käsissäni.
Tiyhtelmää tultiin alaspäin.
...ja pian oltiin Muorravaarakan loivalla alaterassilla.
Murravaarakan ruoktu oli tyhjillään sinne tullessamme. Saimme rauhassa valmistella aterian ja päälle paistaa räiskäleitä. Jälkeläiseni kauhistelivat kylläkin 400 gramman painoista mansikkahillopulloani, mutta tuntui hillo heillekin kelpaavan. Joessa ei vettä tulvaksi saakka ollut, joten ylitys oli helppo. Tässä ollaan ylityksen jälkeen matka-aikeissa.
Olimme menossa Pirunportin suuntaan. Puolivälin purolla pysähdyttiin. Ateria vielä vähän janotti.
Tullessamme viimeisten mäntyjen kohdalle puurajalle, alkoi kaakon puolella jälleen näkyä uhkaavia pilviä. Sää olikin Anterinmukasta lähdön jälkeen ollut oikein mukavan tuntuinen, mutta nyt näytti siltä, että vettä saattaa tulla niskaan.
Kun Pirunportti näytti kovin lumiselta ja sohjoiselta, päätimme nousta sen vierestä Ukselman puolelta. Ylhäälle päästessämme sadekuurot iskivät niskaamme. Ukselman kupolin pohjoislaidalla oli vielä isoja melko kantavia lumikenttiä, joita myöten oli helppo edetä. Juuri Pirunportin louhikon kohdalla, sieltä suunnalta tulivat tuoreet viisivarpaiset jäljet. Oli vähän kahta mieltä. Ahmako vai saattoiko Muorravaarakan kämppäkirjan parin päivän takaisesta merkinnästä, jonka mukaan eraus oli nähty juuri kämpän lähettyvillä vetää jotakin johtopäätöstä.
Jälkien jättäjää ei näkynyt. Se oli suunnannut suoraan kupolia kohti ja me taas jatkoimme länteen. Tulimme Paratiisikurun reunalle. Putous oli alaosastaan jo näkyvillä.
Saimme juuri tätä ennen taas vettä niskaan, mutta kääntyessämme kuvaamaan kohti länttä, alkoi aurinko jo heittelemään säteitään Paratiisikurun suupuolelle.
Suuntasimme tästä kohti Hattupäätä, mutta emme sinne nousseet, vaan laskeuduimme Paratiisikurun ojan varteen, ylitimme sen ja kuljimme Sarviojalle, jossa pidettiin taas tankkaustaukoa.
Jatkoimme edelleen kulkua. Ohittaessamme Sarviojan suvantolampia oli taas hetkellisesti poutaa.
Ylitimme Kaarnepään pohjoisen matalan selänteen ja laskeuduimme Sotavaarajoen varteen. Lähellä Maantiekurun polun risteystä, päätimme jäädä leiriin. Jälleen satoi, mutta tuli pieni tauko, jolloin pääsimme teltan pystyttämään ja saatoimme siirtyä levolle. Seuraavana aamuna ukkosensekaiset pilvet kiisivät edelleen lounaan puolelta kohti koillista. Alkuun ei näyttänyt kulkusää kovinkaan hyvältä, mutta jatkaessamme Sotavaarajoen vartta alavirtaan, sää poutaantui.
Sotavaarajoen putouksille tullessamme sää oli mitä ihanteellisin.
Suuntasimme tästä Peurapäitten painanteesta kohti Porttikoskea. Metsässä oli jälkiä ammoin kulkeneesta kulosta.
Porttikosken kämpällä valmisteltiin ateria. Sinne tullessamme, oli pihamaalla kolme mönkijää. Yhdellä oli perässään teliperäkärrykin. Niillä ajeli kolme miestä, joista kaksi ulkomaalaista opiskelijaa. He lähtivät ylittämään Suomua satakunta metriä kämpästä ylävirtaan. Tätä ihmettelin, sillä juttelin puiston suomalaisen työntekijän kanssa ennakkoon, jolloin yhdessä olimme todenneet ettei siitä pääse, vaan on mentävä osapuilleen kilometri yläjuoksulle. Kaksi etummaista kyllä yli pääsi ja kolmas kaatui. Vettä oli niinkin paljon että ylösalaisin olleesta mönkijästä näkyi hädintuskin pyörät. Mies oli vyötäisiään myöten vedessä ja levitteli käsiään. Vintturilla he laitteen vedestä kiskoivat ja saivat käyntiinkin. Ylitys oli vaarallinen, sillä ajurihan olisi saattanut jäädä koneen alle ja vaikka hukkua. Minulla sattui olemaan videokamera käsillä ja taisin saada varsin hupaista tallennusta aikaan.
Me taas jatkoimme Suomun etelärantaa ylävirtaan ja ylitimme joen runsaan kilometrin päässä olevan tulipaikan kohdalta. Pohjoisesta Suomuun laskee sillä kohden Taimenlammelta virtaava puro. Vaikka Porttikoskella ollessamme välillä satoi rankasti ja idässä jyrisi ukkonen, niin jatkaessamme sää oli jälleen lämmin ja aurinkoinen. Suomun ylityksen jälkeen heitimme vähän arpaa, kulkeako kohti Taajostuvan tulipaikkaa vai mennäkö Lankojärvelle. Suunnaksi valittiin Lankojärvi. Suomun varret ovat näillä kohdin kauniit.
Joutsenpariskunta "souteli" Suomua myös ylävirtaan
Melko pian tämän kuvan ottamisen jälkeen yllemme vyöryivät jälleen paksut ukkospilvet ja alkoi sataa. Lankojärvelle tultuamme sade ei ollut enää kuurottaista, vaan jatkuvaa. Pidimme hetken lepotauon Lankojärven kämpän räystään suojissa. Kämppä oli muuten aivan tupaten täynnä. Me jatkoimme edelleen kohti Rautulampea. Omaa matkantekoani hidasti "jalkavaiva". Suomun varressa jalkani luiskahti liukkaalla kivellä ja akillesjänteeni alkoi oireilemaan. Hitaanlaisesti pääsin perille Rautulammelle. Jännettä vähän lääkittiin teltassa ja sitten päästiin ajelehtimaan unten maille.
Aamulla oli maailma sumussa. Käärimme leirimme pakettiin ja suuntasimme kohti Kiilopään eräkeskusta. Oikaisimme eteläselänteiden yli. Mönkijät ovat kuluttaneet sille välille kauhistuttavan uran. Paikoin se on moottoritien levyinen. Siellä sumussa nämä kolme Porttikosken urhoa jälleen tulivat koneillaan meitä vastaan. Niilanpään juurella pidettiin pieni voileipätauko. Tosin esittelin muille yhdistelmän, joka koostuu ruisleivästä ja mansikkahillosta. Erittäin epäluuloisina he sitä maistelivat, mutta myönsivät sen yllättäen maistuneen aivan kelvolliselta.
Kiilopäällä lunastimme sauna- ja suihkuvuoron ja tulimme jälleen ihmismäiseen ja kotimatkalle kelvolliseen kuntoon.
