Kesäkuun seitsemäntenä päivänä ajelin vaelluskaverini Antin kanssa Kuutuan tietä kohti Aittajärveä. Tarkoituksenamme oli lähteä sieltä vaellukselle. Osapuilleen puolivälissä matka katkesi. Kevätvedet olivat katkaisseet tien ja vaikka meillä oli lapio matkassa, niin ei ollut puhettakaan, että olisimme voineet niin syvää ja leveää vauriota sillä voineet korjata. Käännyimme ja ajoimme Raja-Jooseppiin.
Siihen aikaan Jooseppi Sallilan asuinkenttä oli vielä rajavyöhykkeellä, jossa ei voinut omin luvin vierailla. Saimme raja-asemalta yhden rajamiehen mukaamme oppaaksi ja pääsimme tutustumaan mielenkiintoiseen asuinpaikkaan, jossa ikään kuin aika oli pysähtynyt.
Oppaallamme oli mukanaan kirjallistakin materiaalia ja muistiinpanoja. Hän oli perehtynyt paikan historiaan ja me saimme sen vuoksi erinomaista opastusta.
Alakuvassa on etualalla Huhtiheikin asumus, takana lampola ja metsän reunassa varasto, johon oli kaivettu kaksi kerrosta maan alle.
Seuraava otos on Joosepin ja Tiltan asuinrakennuksen edustalta.
Alakuva on edelleen Joosepin asuinrakennuksen edustalta mutta länsisuuntaan.
Joosepin kentän esittelyn jälkeen veimme oppaamme takaisin "puomille" ja me palasimme takaisin ja ajoimme Luton varteen. Riippusillan lähettyvillä ollut puulaavu oli tyhjillään ja asettauduimme siihen yöpuulle.
Aamulla oli aurinkoinen poutasää. Lutto tulvi melkoisesti ja sen vesi oli niin roskaista, että pakkiin ei tahtonut saada mitenkään kelvollista keittovettä. Aamusärpimet saatiin kuitenkin nautittua ja sitten lähdimme matkaan, kulkien Kiertämäojaa seurailevaa polkua. Tällä vaelluksella kamera valitettavasti suurimmalta osalta kierrostamme unohtui rinkan uumeniin.
Tulimme Kiertämäjärvien kautta rajavyöhykkeen pintaa seurailevalle rajamiesten käyttämälle tielle ja sitä myöten kävelimme etelää kohti kun jo lähellä Hirvaspäiden kylkiä vastaamme käveli "tohtori Livingstonena" tunnettu nuorehko mies.
Vaikka päivä edelleen oli poutainen ja aurinkoinen, niin hänellä oli yllään 50-luvun nilkkoihin saakka ulottunut kuminen sadetakki. Jaloissa näytti olevan pehmeät avokkaat, melko kärsineen näköiset.
Hän kysäisi meiltä, että miten pitkä matka on riippusillalle. Sanoin että osapuilleen parisenkymmentä kilometriä. Hän kertoi olleensa jo aikaisemmin Kiertämäojan suulla ja menossa sitä kautta Raja-Jooseppiin, muttei ollut uskaltanut kahlata puron yli kun vettä oli ollut niin paljon. Hän oli sitten tullut yläjuoksulle päin kunnes oli uskaltanut puron latvat ylittää.
Noina vuosina "Tohtori" teki pitkiä vaelluksia ja olin tavannut häntä silloin tällöin edellisten kymmenen vuoden aikana. Hän kirjoitteli pitkiä selvityksiä kokemuksistaan tutulleen "Herra Stanleylle", joka taas seuraavalla kämpällä saattoi viestitellä "Livingstonelle".
Hän muilta vaeltajilta innokkaasti tenttaili asioita, mutta panin merkille ettei hän itse koskaan vastannut mitään kenenkään kysymyksiin.
Vuosia myöhemmin panin Hesarista merkille pikku-uutisen. Asianomainen oli löydetty eräältä Käsivarren kämpältä heikohkossa kunnossa. Eväänä oli ollut vain näkkileipää ja rinkassa vähän sarjakuvalehtiä. Helikopteri oli noutanut hänet sieltä turvaan. Sen jälkeen ei minulla ole ollut hänestä havaintoa.
Kesäkuussa -94 tapaamisemme jälkeen tohtori Livingstone kuitenkin lähti tietä pitkin kohti riippusiltaa ja me Antin kanssa entisen rajavartioaseman suuntaan. Meillä oli aikomuksena mennä aseman kohdalla olevasta sillasta yli ja jatkaa etelään rajavyöhykkeen tuntumassa ja Iso-ojan varsia kohti Peuraselkää.
Sepä ei onnistunutkaan, sillä silta oli romahtanut ja Anterijoki tulvi niin että kahlaaminen ei tullut kysymykseenkään. Jäimme yöksi ampumaradan taulukopin tuntumaan.
Seuraavana päivänä jatkoimme Anterinmukkaan ja ateriatauon jälkeen Vongoivanjoen kautta Tahvontuvalle. Tahvolla saunottiin ja yövyttiin. Jatkoimme seuraavana päivänä Peuraselkään. Vaikka Jaurussakin oli vesi koholla, niin kahlaaminen kävi päinsä. Peuraselän kämppä oli tyhjillään ja asetuimme siihen.
Vasta siellä tuli kamerakin mieleen.
Sää oli suosinut meitä koko ajan ja niin oli Peuraselässäkin.
Kuljeskelimme lähitienoolla. Kämpän edustalla oli kyltti, joka tiedotti parin kilometrin päässä olevan erämaapuhelimen.
Käväisimme kopilla soittamassa. Nykyisin tämä rakennus palvelee Tahvontuvan keittiönä.
Paikka sijaitsi melko korkealla Härkämurustan kupeella Jaurun laakson yläreunalla. Sieltä oli hyvät näkymät tuntureille.
Alakuvassa näkyy paremmin Povivaaran jyrkänne ja Vongoivan laki.
Kävimme vilkaisemassa myös Peuraselän kämpältä vähän matkaa ylävirtaan olevaa vanhaa kämpän rauniota, joka oli vielä näinkin hyvässä kunnossa. Väitetään sen olevan 30-luvulla Hollmanin kullanetsintäporukan rakentama.
Kahlasimme sitten Jaurun yli pohjoisrannalle ja Iso-ojan varteen. Alakuvassa näkymä Iso-ojan "suistosta" ennen sen yhtymistä Jauruun.
Aikomuksemme oli käydä Naalipäänhännällä vilkaisemassa. Se vaati taas valmistautumista kahlaamiseen.
Iso-ojassakin kevään merkit olivat vielä näkyvissä.
Naalipään juurelle päästiin mukavakulkuisia kankaita myöten. Rajavyöhyke kulkee huipun kautta.
Palasimme Peuraselkään jossa yövyttiin. Illalla oli mukava lueskella kämppäkirjasta kahden vastakkaisia mielipiteitä edustavan eli Sirkka Ikosen eli "Itäkairan prinsessan" ja eräkirjailija Leevi Karsikkaan kirjoituksia.
Juuri oli karhunmetsästystä säätelevään lakiin tullut muutoksia, jotka eivät olleet Karsikkaan mieleen ja Sirkka niitä taas myötäili. Muutenkin heillä oli toisistaan poikkeavat mielipiteet, joka mm näkyi kirjailijan tuotannossakin. Voi kyllä todeta ettei "prinsessa" mitenkään mielipiteiden vaihdossa kakkoseksi jäänyt. Kumpaisenkin ehdottomia mielipaikkoja oli tämä Peuraselän kämppä.
Me Antin kanssa seuraavana aamuna lähdimme jatkamaan vaellusta. Jauru ylitettiin jälleen kerran ja sitten jatkettiin Iso-ojan vartta Kuusikurun suulle. Sieltä lähdimme Kuusikurua kohti länttä ja Vesilintupoikainpään suunnalta laskeutuvan puron haarautumassa nousimme kohti Lokan Alen muurivaaraa.
Koska tiesimme Anterin tulvivan melkoisesti, niin emme ylhäällä lähteneetkään muurivaaraa kohti pohjoista, vaan päättelimme voivamme helpommin ylittää Anterijoen vähän ylempää ja laskeuduimme länsipuolelle ja kuljimme Pikkureutupään lounaispuolelta puron vartta Anterin varteen, josta hyvin yli pääsimmekin. Anterinmukassa taas saunottiin ja yövyttiin.
Kamera oli jälleen unohtunut rinkan uumeniin. Seuraavana päivänä jostakin ihmeen syystä se kaivettiin esille, kun Kaarreojan vartta oli kuljettu hyvän matkaa kohti Muorravaarakkaa. Vasemmalla Sara Pieran Muurivaara ja taustalla Rovapään laki.
Muorravaarakassa oli aterian paikka, mutta matkaa jatkettiin vielä Jyrkkävaaraan jossa oli yöpyminen. Seuraava päivä kului Suomun ja Luton rantapenkereillä kohti riippusiltaa. Kiertämäojalla sentään kameraakin vähän käytettiin. Kuva on ylityspaikalta, jossa muutamaa päivää aiemmin "Linvingstonea" vähän arvelutti. Ehkä vedenpinta oli muutamassa päivässä hieman laskenut.
Vaelluksemme onnistui hyvin vaikka jouduimmekin heti alussa panemaan koko suunnitelman uusiksi. Paluumatkalla Ivalossa panimme merkille diesel polttoaineen kohtuuttoman hinnan. Se oli ennennäkemättömän korkealla eli 4,07 markkaa. Se vastaa osapuilleen 71 sentin hintaa. Puhelimme, että eihän kukaan voi noin kalliilla polttoaineella ajella...
