Talviretki 1993

Kiilopään pysäköintialueella tiistai-iltana 23.3 varusteet olivat lähtövalmiina klo 17.35. Oli pilvistä ja muutama aste pakkasta. Etelästä päin alkoi leijailla lumihiutaleita ja kun lähdin nousemaan vaellusrekeäni vetäen eteläänpäin ja ylitin suojaavan tunturin liepeen, niin vastaan iski voimakas tuuli ja lumipyry. Perässä hiihteli vaimoni Marja-Leena, kuljettaen hihnassa koiraamme.

Kiilopään länsiterassilla tuuli kävi päin toden teolla ja eteneminen oli hidasta. Ylitimme eteläisen kumpareen idän puolelta ja ryhdyimme laskeutumaan Suomun itähaaran varteen. Hangen pinnalla tuuli kuljetti hienorakeista lunta ja meille kummallekin syntyi voimakas vaikutelma siitä, että koko tunturin rinne liukuu kohti laaksoa. Tunne oli niin selkeä, että olin hetken epävarma miten asia oikein on. Tietenkin kyse oli lumen liikkeen aikaansaamasta harha-aistimuksesta.

Alempana oli pehmeää lunta ja edelliset kulku-urat täysin tukossa. Matkanteko oli hidasta ja olimme perillä Suomun ruoktulla vasta 21.30 aikoihin. Meillä oli varauspuolen avain, mutta koska avoin puoli oli tyhjillään ja varauskämpässä jo asukkeja, jäimme yöksi avoimen puolen lavereille.

Keskiviikkoaamuksi oli tuuli laantunut ja oli poutaista mutta pilvistä. Jatkoimme kohti Tuiskukurua. Alussa saimme seurata tuoretta kelkan jälkeä, mutta noustessamme  Vintilänvaaraan, oli tuuli pyyhkäissyt entiset jäljet uuden lumen peittoon. Pehmeää lunta oli siitä eteenkin päin. Tuiskukurun länsireuna kuitenkin ongelmitta saavutettiin.

 

vuosi-93-15

 

Täältä saimme katsella Ampupään rinnettä

 

vuosi-93-12

 

...sekä siitä oikealle idän selänteitä...

 

vuosi-93-20

 

Metsäiseen Tuiskukurun länsirinteeseen oli tuuli kuljettanut paksun kerroksen pehmeää lunta, jossa koiramme oli kovin haluton kahlailemaan, mutta alas sentään päästiin. Kämppä oli tyhjillään. Siellä vietettiin seuraava yö.

Torstaiaamulla oli kirpeä pakkanen ja taivas selkeä. Aamu oli todella kaunis. Kun nousimme Ampupään rinnettä nouseva aurinko pani tunturikoivikossa jääkiteet loistamaan upeissa väreissä.

Rinteessä äkkiä vetämäni kuorma keveni ja taakse vilkaistessani, totesin vetoaisan katkenneen juuresta. Olin aiempaan kaksiaisaiseen versioon tehnyt uuden systeemin, jossa vanhalla rinkan lantionvyöllä vedin taakkaa siten, että teräsputki tuli reestä keskelle vyötä. Yksi putki ei kestänyt vääntöä kuin kolmisenkymmentä kilometriä. Korjasin vaurion tukevalla narukierteellä ja matka pääsi jatkumaan.

Tälläkin etapilla jouduimme avaamaan kulku-ura, mutta Luirojärvelle saavuimme ennen puoltapäivää. Siellä oli vain yksi poislähdössä ollut vaeltaja, joten saatoimme valita majapaikkamme mielemme mukaan. Asetuimme tuttuun Rajankämppään.

 

vuosi-93-11

 

Kunhan olimme aterioineet, lähdimme hiihtelemään. Kauniissa aurinkoisessa säässä Leena jäi mittailemaan Luirojärven jäätä ja minä taas hiihtelin tuoretta latua Sokostin rinteelle. Nousin rinnettä puoleen väliin ja laskettelin sieltä alas.

Lämmitimme saunan ja löylyttelimme kunnolla ja painuimme sitten levolle.

Perjantaiaamulla 26.3 kahdeksan aikoihin hiihtelimme kelkkauraa yli järven koilliseen päin. Viima kävi purevana vastaan, mutta helpotti, kunhan tavoitimme metsän reunan. Aurinko paistoi alkuun täydeltä terältään. Seurasimme kelkkauraa porokämpälle saakka. Siitä se näytti suuntaavan Sarviojan suuntaan ja me käännyimme seuraamaan Pälkkimäojan varsia. Sää oli aivan loistava. Uutta lunta- aurinkoa ja kimmellystä.

Nousu Pälkkimän latvoilla otti koville. Taivas oli nousun aikana vetänyt nopeasti pilveen. Lännessä oli jotenkin kirkkaampaa. Joukhaispää näkyi upeana.

 

vuosi-93-9

 

Olimme menossa Lumikurun kautta Muorravaarakkaan, mutta kuvaoton jälkeen sekosin täysin. Lähdin laskemaan kaakkoon Sokostin taakse. Kun pitkän laskun jälkeen pysähdyin, aurinko välähti näkyviin edessäni pilviverhon vähän repeillessä, niin tajusin heti mitä olin mennyt tekemään, sillä kello oli lähellä puolta päivää.

No, eihän siinä mikään auttanut kuin jatkaa. Kahlailtiin syvässä pehmeässä lumessa Muorravaarakka joen varsia ja tulihan se ruoktu vastaan sitäkin kautta.

Meillä oli varaus lukolliselle puolelle jos kohta toinenkin puoli oli tyhjillään. Makailimme tämän yön kuitenkin patjoilla ja herkuttelimme pippuripihveillä. Verryttelin illalla hiihtelemällä Pirunportin suunnalla. Metsän suojassa oli kulku-ura säilynyt näkyvissä. Lasketellessani kämpälle, katsoin kellostani, että puurajalta otti kämpälle aikaa kymmenkunta minuuttia. Lumimyrskyn jälki näkyi alhaalta Pirunportilla.

 

vuosi-93-6

 

Lauantaiaamulla kiskoin reen Pirunportille sekä Ukselmakurun suulle. Ukselmakurussa oli nahkea keli, mutta laskukulma on kuitenkin sellainen, että vaivattomasti tultiin Ruopimapään juurelle länteen kääntyvään mutkaan.

Sarviojalla oli myös lunta riittämiin.

 

vuosi-93-1

 

Väkeä oli vähän liikkeellä täälläkin, joten majapaikka löytyi ja yönseutu tässä vietettiin.

Sunnuntaiaamulla matka jatkui kohti länttä. Sotavaarajoen varressa yhdytimme tuoreen ladun. Luminen metsä siellä auringossa näytti hienolta.

 

vuosi-93-2

vuosi-93-8

 

Ladun vierellä näkyvää erikoista jälkeä ihmettelimme. Välillä se oli näkyvissä pitkäänkin ja sitten taas ei. Aikanaan Porttikosken kämpälle tultuamme, selvisi että kolmihenkinen perhe oli tullut latua myöten Porttikoskelle. Ahkiossa oli istuskellut noin kolmivuotias poika, joka oli ajeluttanut välillä lumen pinnalla muovista telaketjutraktoriaan. Siitä ne jäljet.

Porttikoskelle tulimme oikotietä Sotavaarajoen putouksien kohdalta Peurapäitten painanteen yli. Lumi oli Suomun puolella laaksoa vähän hangettunut ja harvahkossa männikössä oli hieno tehdä pitkä liuku pitkässä rinteessä kohti kämppää. Reki vain ei ohjautunut aivan kunnolla perässäni ja takana tullut aviosiippa kertoi reen välillä hiponeen petäjien runkoja.

Porttikoskella yövyttiin ja sitten oli enää paljon poljettuja uria myöten matka Lankojärven ja Rautulammen kautta Kiilopäälle. Hyvä kierros oli tämäkin.