Kesäkuun alussa ajelin vaelluskaverini Antin kanssa autolla kohti pohjoista. Työrintamalla oli edelleen tiukkaa ja oli hyväksi nytkin päästä päätä tuulettamaan paikkaan, jossa pääsee ehdottomasti arjesta eroon.
Lumet olivat matkan varrelta tyystin huvenneet Rovaniemeltä pohjoiseen päin, mutta Saariselän tuntureita lähestyessämme, rinteet näyttivät huolestuttavan laikukkailta etelän puoleltakin. Kun Kaunispää tuli ylitettyä, lumet kaikkosivat ja Raja-Jooseppiin tullessamme niistä ei ollut tietoakaan. Yö kului Luton varressa laavulla.
Aamulla lähdimme kulkemaan Kiertämäojan varsia ylävirtaan polkua pitkin. Polun varteen oli ilmestynyt suhteellisen tiheään siististi rakennettuja tulipaikkoja.
Siellä täällä reitin varrella alkoi näkymään lumipälviä ja Kiertämäjärvet olivat jääkatteessa.
Ylemmällä Kiertämällä pidimme ateriatauon ja jatkoimme sitten kohti Anterin rajavartioasemaa. Lumet olivat sulaneet pieniä pälviä lukuunottamatta kulkureitiltämme, mutta noustessamme Helttamorostoilla "solaan" siirryimme äkillisesti talviaikaan. Alue oli lumen kattama ja sitä oli paljon. Kahlasimme vaivaloisesti Anterijoen varteen, jossa joen tuntumassa sentään oli pälviä. Jäimme ampumaradan varastokopille, jonka vierestä lumipälvestä kauhaisin pakkiin lunta ja keitin siitä vettä. Lumen vesipitoisuus oli niin suuri, ettei lunta astiaan tarvinnut lisäillä. Jokivarsi Anterinmukan suuntaan näytti huonolta. Päätimme jäädä tälle kohdalle yöpymään ja miettimään mitä tehtäisiin.
Aamulla jokivarressa käydessämme, huomasimme että vesirajaan oli joki sulattanut kapean lumettoman alueen. Se ei ollut juuri puolta metriä leveämpi, mutta arvelimme sitä myöten pääsevämme eteenpäin. Se kyllä jotenkin onnistuikin, mutta lunta riitti Anterinmukkaan saakka. Saunan yläpuolelta otettu kuva antaa melko hyvän vaikutelman tilanteesta.
Anterinmukan kämpälle oli pakkautunut muutama vaeltaja pohtimaan mikä nyt olisi järkevintä. Terassilla vaihdettiin mielipiteitä.
"Ikiliikkuja" Tauno Perttulakin oli kuulemma kämpällä ollut, mutta lähtenyt Anterin vartta ylävirtaan. Tästä rohkaistuneena me Antin kanssa päätimme, että ainakin Hammaskuruun saakka yritetään.
Kulku Anterinmukasta eteni samaan tapaan kuin sinne tullessakin eli pääosin joen uomaa seuraten. Viiden kilometrin päässä olevalle tulipaikalle oli aurinko sulattanut vähän pälveä. Siinä Perttula istuskeli ja kulutti aikaansa mittaillen veden virtaamaa. Hän oli mitannut jokeen pätkän. Heitti siihen puupalasen ja otti aikaa sen kulusta merkistä merkkiin. Hän oli mitannut veden keskisyvyyden ja laski, montako kuutiota vettä tunnissa mennä hulisee kohti Venäjää. Olihan siinä matikanopettajalle ajankulua. Hän harkitsi yrittämistä Muorravaarakkaan Akanhärkäkurun kautta.
Me jatkoimme kohti Hammaskurua. Pian tulipaikan jälkeen kahlasimme joen etelärannalle. Lunta oli joen varressa 30-40 senttiä ja sen vesipitoisuus oli niin suuri että saappaanjälki täyttyi heti ääriään myöten vettä.
Kiersimme Keinopään aluksi etelänpuolelta "maantien" paikkaa, mutta nousimme sitten ylemmäksi rinteeseen, kun siellä oli lunta vähemmän. Laskeuduimme alas kohdassa, jossa tie on pengerretty Hammaspään kupeeseen. Siihen oli kulkeutunut niin paljon lunta, että oli vaikeuksia päästä siitä yli. Arvioisin että siinä oli vielä ainakin kahden metrin verran. Koska se kaiken lisäksi upotti, niin vaivaloisesti hivuttauduimme eteenpäin Hammaspään puoleista seinän luiskaa, jossa lumi oli pakkautunut kovemmaksi. Hammasjoen latva oli avautunut. Kokeilimme mennä puroon ja kulkea sitä pitkin. Vettä siellä ei ollut kuin 10-15 senttiä ja kahlasimme sitä myöten aina Hammaskurun kämpälle saakka. Kämpän edustalla oli niin paljon lunta, että jokivarresta sinne kahlatessamme kaikissa kohdin jalan mitta ei riittänyt.
Kuvassa Antti huilailee urakan päätteeksi.
Eihän tämä kovin antoisaa kulkemista ollut. Kun kämpällä oli yönseutu vietetty, niin lähdettiin nöyrästi palailemaan takaisin. Vielä ei ollut jalkamiehen aika. Kulku kohti Keinopäätä onnistui edelleen puron pohjaa pitkin. Keinopään juurelle tultuamme ajattelin koettaa sen ohi pohjoisen puolen satulasta. Ei se onnistunut, sillä lunta oli kainaloihin saakka ja se upotti maahan saakka. Keinopään laen suuntaan oli selvästi vähemmän lunta ja siellä näkyvissä jopa pälviä. Niinpä kiipesimme ylös laelle. Taaksepäin Hammaskurun suuntaan katsoessamme talvi näytti ulottuvan silmänkantamattomiin.
Erityistä hankaluutta aiheutti se, että vaikka rinteiltä lumi näyttikin melkoisesti jo huvenneen, niin laaksojen pohjilla sitä oli aivan valtavasti. Keinopäällä katselimme karttaa ja mietimme kulkuvaihtoehtoja, mutta päädyimme siihen että samaa reittiä on palattava ja sillä siisti.
Anterin tulipaikalta Perttula oli lähtenyt. Luultavasti hän kahlaili Muorravaarakkaan. Anterinmukassa väki myös näytti ottaneen lakin kouraan ja lähteneen kohti Raja-Jooseppia. Me yövyimme kämpällä ja jatkoimme seuraavana päivänä myös sinne suuntaan. Ylempi Kiertämä oli jo ruvennut luomaan jäätään. Perttula kertoi tulipaikalla tulleensa kävellen yli jään muutamaa päivää aiemmin.
Alemmalla Kiertämäjärvellä oli jää jo sulanutkin.
Loppupuolella kulkuamme ei meillä tietysti enää lumi- eikä muitakaan ongelmia ollut. Kokemus oli tämäkin, mutta yllättävän puoleinen.