Matkasin aviosiippani kanssa Saariselälle autollamme. Mukana oli melkoisesti tavaraa. Oli tarvikkeet massamatkailuun sekä retkeilyyn. Heinäkuun puolivälissä nurinniskoin mennyt nilkkani oireili edelleen, mutta toivoin sen rauhoittuvan. Asetuimme aluksi poikani ja miniäni vuokraamaan mökkiin Laanilasta kilometrin verran pohjoisen suuntaan. Heidät siirsimme seuraavana päivänä Raja-Jooseppiin.
En ollut pitkään aikaan siellä käynyt. Tie Lutolle oli oudosta paikasta ja kovin huono. Silta oli entisensä.
Saattelimme pariskunnan Kiertämän kahlaamolle. Toiveikkaana nytkin odottelin jalan lipeämistä kamera kädessä ja hyvän tilannekuvan saamista, mutta petyin.
Vettä Kiertämäojassa ei ollut normaalia enempää, mutta myöhemmissä ylityksissä oli heillä ollut vähän ongelmiakin. Miniä lähetti jossakin vaiheessa kuvan punaisista jaloistaan ja kirjoitteli viestiin, että neliasteisen veden ja märkien varpujen vaikutusta paljaisiin sääriin on suuresti aliarvioitu.
Sää tässä vaiheessa oli vaellukselle sopiva. Vähän alle 15 astetta oli lämmintä ja suurimmaksi osaksi pilvistä. Hieman pienet sadekuurot häiritsivät. Me palasimme autolle ja poikkesimme Joosepin kenttään. Siellä pari nuorta miestä oli entisöintipuuhissa. Raja-Joosepin asumus olikin suljettuna ja aika heikossa kunnossa. Huhti-Heikin mökki oli jo korjailtu ja alunperin sijaintinsakin vuoksi paremmin säilynyt. Alla kuva Joosepin ja Tiltan lukaalista nykykunnossaan.
Pihamaalla oleva "taljakone" alkaa olla myös suojaa kaipaava.
Palasimme majapaikkaamme ja ryhdyin nilkuttamaan lähialueilla. Kulku kävi hitaanlaisesti. Seuraavina päivinä taitoimme taivalta kuitenkin muutamia kymmeniä kilometrejä. Latu- ja pyöräilypohjat ovat niin hyviä ja tasaisia, että millä hyvänsä autolla niitä voisi ajella. Infrastruktuuri on myös korkealla tasolla. Piispanojan latvoilla sijaitseva tulipaikka on siitä hyvä esimerkki.
Kävelimme myös Ruijanpolun loppuosan Kiilopään suuntaan. Opastetaulut Laanilasta alkaen olivat hyviä ja kiintoisia. Niiden puuosat alkavat pian vaatia uusimista. Polku itsessään oli Laanilasta alkaen mukavakulkuinen puolisentoista kilometriä, mutta nimettömälle vaaralle noustessaan, alkoi kivisyys haitata nilkkaa. Laella oli vielä kohtuullista, mutta etelärinne huteralle jalalle oli tuskallista.
Ruijanpolun opastetauluissa oli paljolti selvitelty alueen kullankaivuuhistoriaa. Henry Kerkelä oli löytänyt alueelta kalliokullan merkkejä 1800 luvun lopussa. Siitä alkoi suuri innostus. Kerkelä itse teki useampia kaivoskuiluja, mutta luulen, että varsinainen "kulta" tuli hyväuskoisilta rahoittajilta. Hyvässä uskossa perustettiin myös Oy Prospector Ab. Sen kaivoskuilu on parin kilometrin päässä Laanilasta. Siitä kuilusta ei kultaa löytynyt oikeastaan lainkaan. Paikkaa katsellessa on vaikea käsittää, miksi nimenomaan siihen on ruvettu suurella vaivalla kymmeniä metrejä syvää kaivantoa tekemään. Sen äärellä seisoi vuonna 1931 Suomen Kuvalehden pakinoitsija Valentin eli Ensio Rislakki, joka kirjoitti: "Tässä lepää 20 miljoonaa markkaa seuranaan suuret toiveet ja valtavat unelmat."
Prospektorin kuilun päälle on rakennettu suoja, josta pääsee turvallisesti kaivantoon kurkistelemaan. Kuonakasa siirtovälineineen on nähtävillä. Kullasta olen itsekin ollut aina kiinnostunut, vaikken kaivuutyöhön ole koskaan ennättänyt ryhtyä. Nytkin varusteissani oli kevyt muovinen vaskooli. Tarkoitukseni oli reitilläni tutkia erästä paikkaa.
Lähinnä kuntoilun kannalta vaelluksensa ottaneet poikani ja miniäni tulivat aikanaan reittinsä päätepisteeseen. Seuraavana päivänä palauteltiin ajelemalla autolla Inariin. Karhunpesäkivellä poikettiin. Kun edellisen kerran siellä vierailin noin 50 vuotta takaperin, oli paikka melko luonnontilassa. Nyt oli alueella monenlaista turistipyydystä ja valtava portaikko ylös vaaralle. Kun aiemmin luulin kiven onkalon olevan koskesta irronneen hiidenkirnun, niin nyt selvisi että se oli rapautumalla syntynyt Tafoni.
Vaaran laelta on hienot näkymät mm Inarinjärven suuntaan.
Poikkesimme sitten Inarin hautausmaalla. "Pyrkyrien palstalla" on muutama tuttu, jota kävin tervehtimässä.
Vaskoolin reunassa on teksti "Suuren vaskaajan huomassa".
Tuli sitten sen päätöksen aika, onko nilkka siinä kunnossa että se kestää maastossa kulkua. Ei se ollut. Vähän hammasta purren kokoilin varusteet autoon ja suuntasimme kohti etelää. Paluu tapahtui ikään kuin Maitojunalla, kuten epäonnistuneen suorituksen jälkeen tavataan sanoa.
