Noin vanha – näin kaukana

Olen aiemminkin todennut, että 1970 luvun alkupuoli on itselleni ja kuvassa Rajankämpän edustalla Luirojärvellä istuvalle vaimolleni vaelluksien suhteen vähän sekava. Emme mitenkään tahdo muistaa vuosia ja silloin tehtyjen vaelluksien reittejä.

Kuva taitaa kuitenkin olla vuodelta 1971. Aviosiippa muistaa sen - kuten naisväki yleensä - vaatteistaan. Tässä tapauksessa kengistä ja puserosta. Muuten on reitti ja tapahtumat unohduksen hämärässä. Joitakin muistivälähdyksiä silti on.

Sen tiedämme, että kokeilimme vaelluksella kangaslaavua. Kokeilu ei tyydyttänyt ja laavusta myöhemmin tehtiin teltta.

Eräs tapahtuma kuitenkin silloin Luirojärvellä on varma. Siellä oli silloin vain kaksi henkilöä lisäksemme. Äiti ja poika olivat yhteisellä vaelluksella äidin 50-vuotispäivän kunniaksi.

Olimme äimän käkenä. Kuiskuttelimme keskenämme "...miten noin VANHA on jaksanut näin KAUAS..."

Nauroimme äsken kippurassa vesissä silmin muistellessamme sitä ja sen aikaisia käsityksiämme.

Kuopuksemme oli silloin puolitoista vuotias.

Kuvassa hän istuu keskimmäisenä ensimmäisellä vaelluksellaan vuonna 1975 viiden vuoden iässä. Tänään 23.1 hän saavuttaa vanhempiaan aikanaan suuresti arveluttaneen 50 vuoden ikärajan.

Saas nähdä, voiko näin vanha vielä nykyään  jaksaa noin kauas. Paljon onnea kuopukselle !