Raappanat ja Luirojärvi

Kenraali, Mannerheimristin ritari Erkki Raappana ja hänen Sodankylän nimismiehenä toiminut veljensä Aaro olivat armottoman kovia erämiehiä,  koirankasvattajia, metsästäjiä ja kalamiehiä. Rintamalla ollessaankin Erkki Raappanan piti päästä välillä metsästys- ja kalareissuille.

Sodankylän alueella toimiessaan Aaro Raappana kulki Luirojärvelle ja sen itärannalle rakensi Sokostin kämpäksi nimeämänsä kammin 1949. Nykyisinhän sitä nimitetään Raappanan kammiksi. Allaoleva kuva on kammista vuodelta 1966. Taustalla koivujen lomasta pilkottaa Sokostin suuntaan kalainen lampi ja lähettyvillä olevan Luirojärven rannalla on kalaisuudestaan kuuluisa Jauratus lahti, jossa piti perimätiedon mukaan oleilla valtavia haukia. Voin kyllä tämän uskomuksen vahvistaa.

 

 

Juuri tätä kirjoittaessani on avautunut uusi Finna kuvatiedosto, jossa on materiaalia 1840 luvulta alkaen. Sitä kahlaillessani törmäsin kuvapariin, jonka selvityksenä oli, että kuvat ovat seurueesta vuonna 1956 kenraali Raappanan kalamajalla. Toisen kuvan tunnistin heti Luirojärvellä edelleen olevaksi "Rajankämpäksi", mutta toinen taas oli jostakin muualta. Epäilin sitä aluksi hieman Snellmaniksi, mutta tarkemmin yksityiskohtia katsoessani luovuin siitä ajatuksesta.

Rajankämppähän on rajamiesten tukikohdaksi rakennettu alun perin järven länsirannalle ja sieltä sitten jossakin vaiheessa siirretty. Ko kuvasta näki, että vuonna 1956 se jo on ollut nykyisellä paikalla.

Sitä kuvassa siis väitettiin Raappanan kalamajaksi. Tähän mennessä en ole sellaisesta kuullut, mutta aiemmin ihmettelemäni siirto ikäänkuin  paremmalle paikalle selittyisi sillä, että kenraali oli saanut sen tavalla tai toisella haltuunsa. Hänhän oli ollut ennen sotia rajakomendanttina Joensuussa ja sodan jälkeen koko Rajavartioston päällikkö , joten häntä kohtaan saatettiin tuntea "lukkarinrakkautta", niin että hän sai rajamiesten tarpeisiin turhaksi jääneen kämpän ostaa tai lahjoituksena. Kuvatiedostosta ei saanut ilman lupaa ko kuvaa siirtää, mutta itselläni on kämpästä vanha kuva osapuilleen vuoden 1956 kunnossa.

Tuskin Erkki Raappana Luirojärvellä kovin montaa kertaa kävi, sillä hän sairasteli vakavasti jo 1940 luvun lopulta alkaen. Hänen maallinen taipaleensa loppuikin jo 14.9.1962. Pidän häntä merkittävimpiin kuuluvana sodanaikaisena rintamakomentajana.