Retkeillessäni ensimmäisinä vuosina kotipaikkakunnallani kavereitteni kanssa 1950 luvun puolimaissa, varusteet olivat kyllä melko vaatimattomat. Koulureppuja käytettiin vähäisten tarvikkeiden kantamiseen. Nuotiolla kuumeni kotikäytöstä poistettu vesipannu. Jos talvella ajateltiin yöpyä maastossa, niin rakennettiin havulaavu. Kipinämikon tehtävä oli vastuullinen. Kuusenhavujen päällä harmaan "filtin" turvin ei pärjännyt jos pakkasta oli enemmän. Tarvittiin nuotiotulen lämpöä.
Sitten innostuimme partiotoiminnasta. Lippukuntaa ei paikkakunnalla silloin ollut, mutta toimimme "kauko-ohjauksen" varassa "samoilijoina".
Retkeilyvarusteita myyviä liikkeitä oli kovin harvassa. Partio-Aitasta Helsingistä saimme tarpeisiimme monenlaista. Alla on 60-vuoden takaisen hinnaston etusivu.
Ensimmäinen tilaukseni käsitti etusivulla mainostetun ranskalaisen kolmiosaisen kenttäpakin. Se seurasi retkilläni ja vaelluksillani pitkään siitä huolimatta, että heti ensimmäisillä tulilla pakin kannessa ollut pidike suli ja irtosi. Porukkani tarvitsi myös kangasämpärin sekä 6 mm norjalaista tervattua suopunkinuoraa, josta teimme heittoliinan.
Luetteloa selaillessani havaitsin, että rinkkaa ei ollut vielä ilmestynyt kantovälineiden luetteloon. Sellaisen suunnittelimme ja teimme itse joskin rungon hitsailussa ja pussiosan neulomisessa tarvittiin vähän apua. Rinkasta tuli niin kelvollinen, että se oli käytössäni vielä 1990 luvun alussakin. Pussiosaa toki uusittiin muutaman kerran ja tarvitessani enemmän "ripustustilaa" lasteni ollessa vaelluksilla mukana, poistin rinkasta yläkaaren ja jatkoin sitä yläsuuntaan lasikuitusauvan pätkillä sekä bambulla. Runko olisi kunnossa kyllä vieläkin, mutta kehittelin uuden kantolaitteen, johon runko tuli haponkestävästä teräksestä. Siihen sain aikaisempaa paremman kantojärjestelmän.
Vuonna 1992 sadekesänä lähdin Raja-Joosepista kohti Anteria. Vanhaan rinkkaani tein "sadekatoksen". Hyvin toimi.
Partioaitasta ostimme myös ensimmäisen telttamme. Sen hinta oli 4.600 markkaa. Teltan hankinta koetteli porukkamme taloutta. Jouduimme kerjäämään äideiltämme täytekakkuja useampiakin ja järjestimme täytekakkuarpajaisia. Oli meillä joulupukkipalvelukin ja pieneltä porkkana- ja retiisimaalta saadusta sadosta teimme nippuja, joita myytiin lähikauppoihin. Lopulta se teltan hinta saatiin kokoon. Katto oli vihreää markiisia, seinät ja pohja kyllästettyä lakanakangasta. Vaikka se oli kovin pelkistetty, se antoi suojan yhdeksänä retkeilyvuotena.
1950 ja 1960 luvun vaihteessa kehittelimme neljän hengen kangaslaavun. Se käsitti itseasiassa neljä pientä laavua, jotka olivat vastakkain siten, että keskelle jäi aukko nuotiota varten. Se ei meitä tyydyttänyt, sillä tuulella savu tahtoi väkisin tulla sisälle. Päättelimme, että se johtui laavun mataluudesta. Sille ei voinut mitään.
Makuupussit tehtiin vanhoista täkeistä. Eipä muuta kuin ne neulottiin vetoketjulla varustetuiksi pusseiksi. Hyvin niillä tultiin toimeen. Varsinaisia makuualustoja Partio-Aittakaan ei tarjonnut, mutta myynnissä olisi kyllä ollut kolmea kokoluokkaa porontaljoja. Me emme makuualustoja tarvinneet, sillä teimme aina teltallemme alustan havunoksista jos niitä oli saatavilla tai muusta sopivasta materiaalista.
Retkeilyvaatteita ei ollut tietenkään saatavilla vielä vuosikymmeniin. Joitain tuulipuseroita sentään saattoi olla ja anorakkeja. Osattiin sitä silti pukeutua sään mukaisesti. Sanomalehti villapaidan alla oli hyvä apu kovalla tuulella talviaikaan. Nokian kumisaappaat olivat yleensä jalassa tai kuivemmilla maapohjilla "koripallotossut", jotka paksuhkon pohjan ja nilkkaa tukevan varren vuoksi olivat hyvinkin kelvolliset retkeilyjalkineetkin.
Talvisin jalassa olivat tietenkin monot ja suksissa monilla ne surkeat "Voitto-siteet" Onneksemme vähin erin saatiin suksiin niitä "Rotanloukkuja".
Puukot ja kirveet olivat kaikilla sekä myös taito niitä käyttää. Tulitikut tiedettiin pakata vesitiiviisti ja sitten oli mukana monella polttolasi useimmiten mulkosilmäisestä vanhasta taskulampusta peräisin oleva, jolla aurinkoisella säällä myös tulet saatiin syttymään.
Rintamalta oli moniin koteihin kulkeutunut "marssikompassi", tukevaan alumiinirunkoon tehty peruskompassi. Niitä me käytimme pitkään suunnanotossa. Me vähän laitetta kehitimmekin. Talvella suksisauvaan kiinnitettiin pieni vanerista tehty laatikko, jossa kompassille oli sija. Kun kannen nosti ylös ja sauvan vaaka-asentoon, näki kanteen asetetusta taskupeilistä kompassin ja sompa toimi ikään kuin ristikkotähtäimenä suunnanotossa.
Melkeinpä väittäisin kaikesta niukkuudesta huolimatta näin olleen hauskempaa, kuin saada kaiken valmiina.
