Maaliskuussa 2017 oli luettavissa UK-puiston sivuilta, että puiston henkilökunta oli purkanut huonokuntoisen Sotavaarajoen sillan ja perusteli sitä mm sillä, että paikka on vähällä käytöllä. Huonokuntoiset ja vaaralliset rakenteet pitää tietenkin purkaa tai kunnostaa, mutta tätä vähäisen käytön arviota täytyy kyllä hieman korjata. Paikka on hyvinkin säännöllisesti kuljettu risteyskohta. Se näkyy mm Sotavaarajoen ylävirtaan kulkevasta idän puolisesta polusta. Putouksien kohdalla olevalla tulipaikalla ei jälkiä näy, koska se on sileällä kalliolla eikä sitä ole puiston puuhuolto juuri muistanut.
Ensimmäisen kerran taisin kyseisellä tulipaikalla olla vuonna 1963. Siinä oli silloinkin silta ja jokseenkin samat puut, jotka nyt oli kuulemma siitä pois otettu. Sotavaarajoessa ei itse asiassa siltaa ylitykseen vaeltaja tarvitse missään kohdassa, koska se on matala ja kapea. Paljonkaan ei tarvitse etsiskellä kahluupaikkaa vaikka olisi kevättulvien aika.
Silta onkin alun perin tehty leiripaikkaa koskevaan kokonaisuuteen liittyväksi eikä niinkään yleisesti joen ylittämiseen tehtyyn tarpeeseen. Putousten kohdalla oli nuotiopaikka osapuilleen siinä missä se nytkin on, mutta telttailupaikka oli itäpuolella. Sillan kupeelle oli rakennettu huolellisesti valituista kelo-oksista "kalusto". Pari oikein hienoa "laiskanlinnaa" ja "sohva". Sitten joku laiskimus meni ja sahasi ne nuotioon.
Valitettavasti minulla ei ole silloisesta kokonaisuudesta kuvaa, mutta kolme vuotta myöhemmin vuonna 1966 kesäkuun puolivälissä aamuyöllä olen kuvan napannut.
Syyskuun alussa 1987 näkymä oli tällainen.
19 vuotta myöhemmin 2006 syksyllä sillalla näytti tältä.
...ja sitten vuoden 2016 näkymä...
Vaikka "kaidepuu" oli tuettu nyt maahan itäpuolelta ja yksi rungoista murtunut, niin kesti se silti hyvin ylityksen. Kovinkaan paljon ei tarvitsisi vaivaa nähdä, että pitkään paikalla ollut rakenne toimisi jatkossakin. Paikkahan on muuten käymisen arvoinen. Sen kautta on hyvä kulkea Porttikosken suuntaan tai päinvastoin Peurapäitten painanteesta tai polkua Suomun varteen. Aittajärvelle pääsee mukavasti joen itäpuolta Siikavuopajan kautta ja Sarviojan suunta on siitä luonteva.
Ja nykyäänhän (ainakin syksylllä -17) paikalla on silta. Retkeilijöiden kyhäämä, ei ehkä niin turvallisen tuntuinen, mutta hyvin ylitettävissä oleva. Puistoa suosittelisin kyllä rakentamaan paikalle uuden sillan, onse ymmärykseni mukaan kuitenkin kovassa käytössä ollut..
Luin vasta hiljakkoin syksyisen vaelluskertomuksesi blogistasi. Siitä muutama kommentti. Kuljit alkuun viitoitettua reittiä Rautulammelle. Muutama sata metriä ennen Suomunruoktun "risteystä" nousee Niilanpäälle selvästi näkyvä mönkijäura, joka on oikotie Rautulammelle. Se on viitoitettua parempi. Kotakönkäältä lähdit kohti Tuiskukurua ja tulit sitten epävarmaksi missä oikein olet. Kotakönkäältä Tuiskukuruun lähtevä polku huomaamatta erkaantuu Suomusta. Jos aurinko ei paista, niin kokemasi on ensikertalaiselle kovin ymmärrettävä, sillä kaarros etelään tapahtuu niin hitaasti ettei sitä helpolla huomaa. Muistuttelit itseäsi että veden virtaussuuntaan pitää kiinnittää huomiota. Niin sitä pitääkin, mutta tässä tapauksessa siitä ei olisi ollut apua, sillä joka tapauksessa olisit kulkenut ylävirtaan, menit sitten Suomun vartta tai Tuiskujoen vartta. Tuiskukurun kämpän yläpuolisella terassilla oleva tulipaikka on kyllä aivan "virallinen". Viimeisimmät myrskyt ovat kuitenkin kaataneet puita päälle. Tuulenkaadot voisi vähällä vaivalla pätkiä tulipuiksi. Pälkkimäojan tuntumassa olevaa rakennusrypästä silmäilin jo pari vuotta sitten. Poronhoidon tarpeisiin saadaan puiston luvalla tehdä rakennelmia. Rakennukset näyttävät paremminkin yksityiseltä huvila-alueelta. Poronhoitoperusteet ovat hieman heppoisia, sillä ylilaiduntamisen vuoksi alueen jäkälät on aikoja sitten syöty. Syötävää löytyy vain pienille määrille sarvipäitä, joten käyttötarkoitus lieneekin aivan muuta kuin poronhoidollista. Moitiskelit sitten Pälkkimäojalta reittiäsi Sarviojalle aika-ajoin hieman yksitoikkoiseksi. Sanoisin kuitenkin, että vaikutelmasi perustuu pitkälti säätilaan, joka nähtävästi esti näkemästä etäämmälle. Sarviojalta lähdit kiipeämään Kaarnepäälle. Reittiä sinne en osannut tekstistäsi päätellä. Sudenpesän takaahan lähtee vähäinen mutta selkeä polku jyrkkään rinteeseen. Se on jyrkkyydestä huolimatta hyvä noustava. Kaarnepää on hieno näköalatunturi, muttei sinne oikeastaan kannata kivuta jos sitä näkyvyyttä ei ole. Laen kautta kuitenkin kannattaa kulkea jos on matka Aittajärvelle. Itse laelta laskeutuisin Maantiekuruojan latvoille poikkeamatta Kuotmuttipäälle. Vaikka tullessasi Sarviojalle oli polku kivinen ja hankala, niin Sotavaarajoen tulipaikan suuntaan pyrkiessäsi olisi silti kannattanut nousta selänteelle samaa reittiä ja laskeutua Sotavaarajoen laaksoon hieman polun sivussa. Sotavaarajoen tulipaikalta nähtävästi jatkoit polkua alavirtaan ja siitä sitten Suomujoen varteen. Tulipaikalta voi kuitenkin nousta Peurapäitten pohjoisten lakien painanteesta yli. Se on hieno reitti. Johonkin kohtaan on syntynyt vähäistä polkuakin, joka tulee Suomun varteen puolisen kilometriä ennen Porttikosken kämppää. Suomun pohjoisrannalle päästäkseen ei tarvitse välttämättä palata sillalle, vaan jatkaa kämpältä matkaa Suomun vartta Taimenlammelta tulevaa puroa vastapäätä olevalle tulipaikalle. Siinä on kahluupaikka, jossa yleensä vettä on enimmillään puolisääreen. Säät eivät näytä olleen vaelluksellasi kovin hyvät, mutta sentään paljon lämpimämmät kuin viikko puolitoista aiemmin, jolloin itse tein jonkinlaisen vaellusyrityksen. Ongelmapaikkoja tahtoo tulla eteen vaelluksilla vaikka tietoutta ja kokemustakin kertyisi, mutta kuten ne Muorravaarakan vanhan ruoktun rakentajat huokailivat että "ah se kärsimys ja nautinto..." Toivottelen hyviä vaelluksia ja kiintoisia kokemuksia.