Suomujoen varsia ylävirtaan

Suomujoen pohjoisrantaa kuljettaessa voi kokea monia hienoja elämyksiä, vaikka vaihtelua ei saadakaan tunturiin nousemalla. Jo karttaa vilkaistessa Suomun suupuolelta voi aavistaa, että vaihtelevuutta ei puutu. Vaellus kannattaakin aloittaa sieltä, mutta mikäänhän ei estä kulkemasta kumpaan suuntaan hyvänsä. Lähinnä ongelmana on vain se, että kun tällaisella vaelluksella ei olla kierroksella, jossa päätettäisiin vaellus siihen mistä aloitetaan, niin kuljetusta tarvitaan.

Jos tämä kuljetusongelma voidaan jotenkin ratkaista, niin suosittelen vaelluksen aloittamista Suomunniemivaarojen tuntumasta, jonne pääsee ajamaan ns Kuutuan tietä. Tie on mille hyvänsä autolle ajokelpoinen aivan vaaran tuntumaan. Kartasta näkee, että vaaran länsikuvetta kiertää puutavaran ajotie. Se on jo niin vanha, että tielle tehdyt puurummut ovat lahonneet ja sulamisvedet pintaa kuluttaneet. Maasturilla tms pääsee tietä myöten etenemään aivan Harrimukan järven tuntumaan, mutta muiden kannattaa lähteä kävelemään jo muutaman sadan metrin jälkeen. Harrimukanjärven päässä Suomun varressa oleva puulaavu on mukava tukikohta aloittaa vaellus. Laavun vessan takaa lähtee polku kohti Suomuvillen kenttää ja sitä myöten voi käydä aina Suomun suulla saakka ja palata sitten takaisin.

Toinen vaihtoehto on ajaa autolla Suomunniemivaarojen pohjoiskuvetta hieman eteenpäin Niemilammen kohdalle. Siinä on muutama parakki. Siitä voi jatkaa jalkaisin eteenpäin. Polku johtaa Luton varteen ja sieltä voi kiertää Luttokönkään reunamaa Suomukönkään suulle ja lähteä Rupisuolijärvien kautta kohti Villen kenttää. Katselemista kyllä riittää. Kolmaskin vaihtoehto olisi patikoinnin aloittamiseen. Niemilammen kohdalta nousee polku yli vaaran kohti Suomuvilleä. Sieltä riittää näköaloja.

Suomuvillen kenttää lähestyttäessä Luton suunnasta on "Jääkärikämpäksi" mainostettu hirsimökki. Viimeksi siellä käydessäni se oli kyllä huonolla hoidolla. Jääkäriliikkeeseen sillä ei tietääkseni mitään yhtymäkohtia ole, vaikka vanha onkin. Se on rajamiesten käytössä itsenäisyyden alkuaikoina ollut eikä "historia" taida olla mitenkään hohdokas, lähinnä siellä taidettiin keittää pontikkaa.

Suomuvillessä voi pysähtyä tutkimaan osittain erakoituneen miehen asuinpaikkaa. Pari vuotta sitten siellä poiketessani se oli kylläkin vähän epäsiistissä kunnossa. Lahoamassa olevia rakennustarvikkeita harsuuntuneiden muovipeitteiden alla ja vessa sotkuinen kuin mikä. Puisto on ostanut muutama vuosi sitten Villen parinsadan hehtaarin "rintamamiestilan", jonne myöhempi omistaja on rakentanut huvilan ja saunan. Huvila on nykyisin "valvontatupa". Sen edustalla on tulipaikka ja sauna rannassa on siisti, joten siellä voi löylytellä ja pulahtaa Suomuun huuhtomaan vaelluksen hikeä.

 

 

Villen mökki könöttää vielä hiekkatörmässä. Se kaipaisi pientä elvytystä.

 

 

Joskus mittailin kartasta tätä Villelle erotettua tilaa ja sen koko oli parisensataa hehtaaria ja todella hyvin valittu. Se sisälsi osan Suomujokea, lähistön pieniä lampia ja pienoisharjuja. Kämpän takaa nousee polku, joka suuntaa kohti länttä. Alkumatkasta Suomujoki vielä näkyy. Taustalla nousee Könkäänvaaran rinne.

 

 

Harju kääntyy pian hieman kauemmaksi joesta. Polku ei ole kovinkaan kulunut, mutta selvästi näkyvissä.

 

 

Alkumatkasta jää pohjoispuolelle Pirunsylkemän lampi.

 

 

Polku kulkee mukavassa männikössä aina Harrimukan järvelle saakka.

 

 

Sillä kohdalla on Suomujoen rannassa laavu, sen takana puusuoja ja vessa, josta suunnasta Suomuvilleen johtava polku kulkee.

 

 

Harrimukan järvi on melkein joessa kiinni. Siinä oli vielä 1990 luvulla erikoinen kopukka. Se oli kelopuista tehty ja keskimmäinen hirsi oli huomattavasti muita pitempi, joten se pysyi hyvin soudettaessa suunnassa. Siihen oli rakennettu noin 50 cm korkuinen istuin sekä soutamista varten samalle korkeudelle hankaimet. Jo -80 luvun lopulla se oli niin sammaloitunut, että mitä luultavimmin se oli Suomuvillen omiin tarpeisiinsa rakentama. Vuodet lautan hajottivat ja sen rippeitä näkyy vielä vähäisen Suomuun laskevan purouoman suulla. Allaoleva näkymä on Harrimukan järven itäpäästä länteen.

 

 

Harrimukanjärven ja Suomujoen välissä on vain kapea mutta suhteellisen korkea harju, jota pitkin polku etenee. Kuva on Suomun varresta länteen.

 

 

Polku kulkee lähellä jokea ja pohjoisen puolelle jää useampi lampi. Tulipaikkoja tällä lyhyellä etapilla Muorravaarakkajoen suupuolen tasolle on parikin kappaletta. Hyväkulkuista polkua voi edelleen edetä kohti Snellmanin kämppää. Tässä kohden pitänee kertoa niille, jotka eivät sitä tiedä että Suomuvillestä aina Snellmanin tasolle saakka joessa on helmisimpukoita eli raakkuja. Paikka tiedettiin kaukana Karjalassakin ja sieltäkin käytiin paikanpäällä helmestämässä. Erämies-kenraali Kurt Martti Wallenius myös piti Lotjanankosken niskalla raakunavausleiriä 1920 luvulla Raja-Joosepin ja Huhti-Heikin kanssa. He kylläkin taisivat raakkunsa silloin ottaa Kuotmuttiojasta. Osapuilleen kerrotun raakunavausleirin lähettyviltä Suomun pohjoisrannalta on seuraava kuva napattu. Muistuttelen vielä, että nykyisin raakku on rauhoitettu.

 

 

Snellmanin kämppä on rakennettu hienoon paikkaan. Idästä tultaessa noustaan harjanteen päälle, josta on hyvät näkymät Suomua ylävirtaan. Hieman kämpän tason yläpuolella on pieni niva, josta pääsee kahlaamaan pohjoisrannan särkän kautta yli.

 

Itse kämppä on vilkkaassa käytössä, sillä Aittajärvelle tulee matkaa vain kolmisen kilometriä.

 

 

Kämpän kohdalta alkaa suoraan länteen kulkeva puolitoista kilometriä pitkä harjumainen niemi, jonka päässä Suomujoki virtaa kapean uoman kautta Suomujärville. Olen siitä yli kahlannut, mutten sitä kenellekään suosittele, sillä varsinkin rinkan kanssa saattaa käydä niin, että urhea ylittäjä purjehtii äkkiä hyvässä myötäisessä kauemmas ulapalle. Polku johdattaakin kämpän takaa ensin pohjoiseen ja laskeutuu sitten Mukkaperäjärven rantaa kiertämään. Kuva on ruska-aikaan otettu länsisuuntaan ja vasemmalla näkyy po niemi.

 

 

Polku on hyvässä kunnossa. Seuraava otos on edellisestä kohdasta puolisen kilometriä länteenpäin mutta Snellmanin suuntaan otettu.

 

Snellmanilta on tällaista rantapolkua puolentoista kilometrin verran ns Kolttakenttään. Sen rakensi sotavuosien jälkeen Petsamosta evakkoon joutuneet kaksi kolttaperhettä. Luttoköngästä vastapäätä oli heidän talviasumuksensa ja kesäksi he muuttivat tähän rauhaisaan Suomujoen lahdelmaan. Kesällä 2014  rannassa olevan saunan kattoa tervattiin.

 

Tähän kokonaisuuteen liittyi myös läheisellä Ahvenjärvellä ollut hirsiasumus, joka nyttemmin on hävinnyt. Asukkaat eivät täällä pitkään viihtyneet, vaan muuttivat pian Sevettijärvelle. Tästä on runsaan parin kilometrin verran matkaa Aittajärvelle, jonka tällä hetkellä voi sanoa olevan UK-puiston pohjoispuolen keskeisin vaellusten aloituspaikka. Kolttakentästä sinne johtaa tietenkin melko kuluneet, mutta hyvässä kunnossa olevat polut. Muutaman sadan metrin päässä Kolttakentästä Aittajärven suuntaan vastarannalla erottuu Suomujoen kapeikko. Vasemmalta eli idästä siihen työntyy Snellmanilta tuleva niemi.

 

 

Taisin valita kuvan vähän huonosti, joten asettelen tähän parikymmentä vuotta aikaisemman otoksen keskiyön auringon valottamana näkymää selventämään.

 

Ruska-aikaan Suomun rannoilla tapaa huikaisevia värisävyjä lähellä Aittajärven kahlaamoakin.

 

 

Tunnelmallisia hetkiä värisävyineen toki saattaa löytää Aittajärvenkin laavun edustalta.

 

 

Jatkettaessa tästä edelleen yläjuoksun suuntaan on heti alkuun esteenä pohjoisesta Akanjärvestä Aittajärveen laskeva puro. Ei se toki mikään este saappaita käyttävälle ole, mutta jos haluaa kuivin jaloin selvitä lenkkareilla toiselle puolelle, pitää nousta puron vartta osapuilleen Aittajärven parkkipaikan tasolle, jossa on eräänlainen risusilta.

 

 

Länteenpäin onkin ylempänä kuivat hyväpohjaiset kangasmaat jalan alla ja sieltä voi laskeutua viistosti rannan suuntaan, josta tapaa uudelleen polun. Aittajärven länsipäässä avautuu tulosuuntaan tällainen näkymä.

 

 

Suomu kapenee tämän suvantojärven jälkeen jälleen joeksi ja virtaa alkuun peilipintaisena tasaisessa hiekkapohjaisessa uomassaan. Pian ylävirtaan kulkeva kuitenkin kohtaa kallioisia kohtia, jolloin ranta on kivikkoisempaa ja polku kiertää pieniä kosteikkotaskuja. Niitä onkin tämän tästä oikeastaan Lankojärvelle saakka.

Miettiessäni mitä kerron tästä jokivarresta Aittajärveltä eteenpäin, tuli mieleeni että jäänkin sinne Aittajärvelle ja suosittelen kulkua joko siirtymällä joen eteläpuolelle tai hyppäämällä parkkipaikalta autoon ja ajamalla pois, sillä jatko on pohjoisrantaa myöten mielestäni vähän yksitoikkoinen. Tarkemmin sitä muistellessani, ei se nyt niin kauhean tylsä olekaan ja se tarjoaa tietysti vaihtoehtoja toisenlaisiin vaelluksen lopetteluihin.

Siikavuopajan kohdalta pääsee joesta kahlaamalla yli, ellei ole kevättulvia. Samoin voi tehdä Porttikoskella, jossa on se silta. Runsaat pari kilometriä Porttikosken sillalta ollaan Puilakkakurun tasolla, joka on hyvä väylä Kulasjoen varteen ja siitä edelleen Taajostuvan tulipaikan ja Luulammen kautta Kiilopäälle. Puolisen kilometriä tämän reitin aloituskohdasta ollaan Taimenlammelta tulevan puron suussa. Siinä pitää hieman etsiskellä ylityskohtaa, muttei se mikään vaikea silti ole. Eräs vaihtoehto lähteä Suomulta puron vartta Taimenlammelle ja nousta sieltä edelleen selänteiden yli luoteeseen ja laskeutua Kulaksen varteen ja lopetella samaan tapaan kuin Puilakkakurun kautta kulkiessa.

Voi tietenkin jatkaa edelleen Suomun vartta Taimenlammen puron jälkeen. Lankojärvelle on matkaa ehkä nelisen kilometriä. Jokivarsi on kallioinen, mutta polku on silti kohtuullisen hyvä siihen nähden. Suomu on tällä jaksolla melko syvä ja muutamissa paikoissa on pieniä kosken nivoja.

 

 

Lankojärvi on taas Suomun suvanto. Se on paljon käytetty vaelluksien solmukohta. Lankojärven keskivaiheilta olen napannut näkymän vuonna 1979 kohti koillista. Taustan selänne on Karunaslaavu.

 

 

Melkein samoilta kohdin on otokseni vuodelta 1963. Kuvan suunta kuitenkin hieman enemmän itään.

 

 

Lankojärvellä on tietysti kämppä. Sen näin ensikerran lähes valmiina heinäkuulla 1967. Oheinen kuva on kuitenkin siitä vuodelta 1980.

 

 

Lankojärven lounaispäässä on pieni saari. Sinne yleensä pääsee melko helposti kahlaamaan kapean salmen yli. Siellä asui 1950 ja 1960 luvullakin Meänteiseksi kutsuttu mies. Hänen jäljiltään on näkyvissä vielä niliaitta ja yhdestä puunrungosta koverrettu ruuhi. Asumuksen on puisto hävittänyt.

 

Lankojärveltä voi tietysti kääntyä pois Suomun varresta ja lähteä Rautuojan laaksoa kohti Rautulampea ja Kiilopäätä, mutta Suomun vartta voi toki jatkaa ylävirtaankin. Rautuojan ylitys saattaa aluksi kevätvesien aikaan vaatia housujen riisumista, mutta tavallisesti sentään ei.

Polku kulkee edelleen pitkin jokivartta. Rautuojalta laskien reilun kahden kilometrin päässä on idästä Suomuun laskevan Palovangan suuputoukset. Suomussa yhtymäkohdan yläpuolella on kahluukelpoinen suvanto. Sen jälkeen on lyhyin välein luoteesta Suomuun laskevia puroja. Niiden varsia on helppo kulkea kohti Rautulampea. Ehkä niistä paras siihen tarkoitukseen on Kotakönkään kohdalla oleva Hikioja, jonka varteen on syntynyt hyvä polkukin. Kotakönkäällä on tulipaikka länsipuolella ennen Hikiojaa sekä silta. Molemmin puolin köngästä on kallioita, joista näkee, että jääkauden sulamisvedet ovat aikanaan tehneet ankaraa työtä. Pienempiä ja suurempia Hiidenkirnuja siitä etsivän silmään sattuu.

 

Kotakönkään itäpuolella on puulaavu, -suoja ja vessa, kuten edellisessä Suomun vartta koskeneessa selvityksessä olen kertonut. Jossain karttapainoksessa se on asetettu vahingossa vastakkaiselle puolelle jokea.

Näillä maisemilla Suomun laakso on syventynyt ja hieman kaventunut aiemmasta. Se näkyy myös puustossa. Lehtipuuta on jokivarteen ilmestynyt aiempaa enemmän ja jokivarsikasvillisuus muutenkin on hieman rehevämpää. Kotakönkään niskalla olevan suvannon näkymä kertoo tästä.

Noustaessa tästä edelleen ylävirtaan, maasto on hieman vaikeakulkuisempaa kuin vastakkaisella rannalla, sillä laakson rinne nousee jyrkemmin ja pienten purojen sarja laskee vähän väliä Suomuun. Jokivarressa on tästä syystä myös pieniä kosteikkotaskuja, joita hieman joutuu kiertelemään. Reitti ei silti mikään vaikea ole ollenkaan ja pian vaeltaja kohtaa etelärannalta sillan yli tulevan Suomun ruoktulle johtavan polun.

Tätäkin reittiä kannattaa kokeilla.