Koira ei varmaankaan ole Tankavaaran kuuluisa Turre. Ehkä kuvan pentu voisi olla sen emo. Turre tuli mieleeni edellisestä jutusta, joka koski koiraa vaelluskumppanina. Olimme silloin tällöin 1980 luvulla Tankavaarassa talvella hiihtelemässä. Siellä oli mukava porokoira nimeltä Turre, joka seuraili hiihtämään lähteviä ryhmiä. Se paimennusviettinsä mukaisesti kulki uskollisesti ryhmän mukana kunnes palattiin takaisin. Vasta sitten se lähti saattelemaan jotakin muuta.
Poikkesimme Tankavaarassa kesällä 1986. Koiramme oli kytkettynä pihamaan laidalla automme hinauskoukkuun. Satuin näkemään pihamaan toiselta laidalta Turren ikäänkuin väijyen syöksähtelevän männynrungon takaa toiselle. En ymmärtänyt mitä se oli tekemässä, sillä se hetkeksi pysähtyi puun antamaan näkösuojan taakse kurkistelemaan ja taas siirtyi eteenpäin. Lopulta se ryntäsi koiramme kimppuun takaapäin ja näykkäisi sitä takamuksesta.
Turre ei vähääkään jatkanut toimiaan, vaan lähti ylvään tuntuisena kävelemään poispäin. Ensimmäisen kerran näin, miten koiran selän mutkaisuudesta saattoi selvästi lukea, miten ylpeä se oli teostaan. Se oli mielestään osoittanut selvästi kuka on paikan kuningas.
Tapahtuman näki silloinen alueen isäntä Kauko Launonen, joka sattui olemaan myös pihamaalla. Hän ryhtyi torumaan Turrea. Koira käveli häntä kohti ja pari metriä ennen Launosta, se paneutui maahan mahalleen ja kiemurteli ilmiselvästi anteeksipyytäen hänen eteensä.
Näytelmä oli aivan uskomaton ja kertoi miten "fiksu" koira saattaa olla.
Turrelle tuli surullinen loppu. Joku ajoi tahallaan talvella moottorikelkalla sen ylitse, niin että se menehtyi.
Pitkään talvisin hiihdettiin Tankavaarasta Saariselälle sen muistoksi Turren hiihtoa. Toivottavasti kelkkailija ainakin joskus osaa hävetä tekoaan.
