Vuoden 1975 kesällä päätimme vaimoni kanssa ottaa ensi kerran viisi ja kuusivuotiaat lapsemme mukaan pohjoiseen. Moni saattaisi ajatella, että lapset eivät jaksa eräolosuhteissa, he siellä pitkästyvät tai se ylipäätään on kovin vaarallista.
Me päätimme kokeilla. Emme mihinkään tuntemattomaan hypänneet, sillä olimme muuten jo siihen aikaan varsin kokeneita kulkijoita. Vaeltamaan emme ajatelleet lähteä, vaan viettää lähinnä leirielämää ja retkeillä leirin lähettyvillä.
Ivalojoen sivujoki Sotajoki oli meille entuudestaan tuttu ja sen varsille päätimme alkuun mennä. Ajelimme Kutturan tietä joelle saakka ja sitten kävelimme jonkinmatkaa alavirtaan ja panimme leirin pystyyn. Uusi kultaryntäys ei ollut vielä alkanut ja saimme olla alueella aivan rauhassa.
Automatka sujui ongelmitta kuin myös leirielämän alku. Paikalta löytyi "huvipuistolaitteita", joista oli ajankulua moneen leikkiin.
Virvelit olivat mukana ja kalastusta saatiin koettaa. Joskus ei ollut väliksi vaikkei uistintakaan olisi siiman päässä ollut.
Ulkoilma antoi ruokahalua
Ja letutkin maistuivat
Tee kelpasi nuotiolla
Kun oltiin kultamailla, niin jännitettiin löytyisikö hippuja kallionkyljestä
Muutama päivä kului tällä alueella mukavasti. Sitten leiri purettiin ja siirryttiin autolla Saariselän puolelle. Autolla ajeltiin Ivalo-Raja-Jooseppi tieltä vanhoja metsäautoteitä kohti Suomua. Siihen aikaan Luton yli johtavat sillat olivat vielä kunnossa. Tie kulki korkeallakin ja Saariselän "laineita" päästiin sieltä silmäilemään.
Täällä yllätimme komean Lapinpöllöpariskunnan istuskelemassa kaatuneen kelon päällä, mutta kuvaa emme ennättäneet napata. Kuvausta muuten päästiin harjoittelemaan.
Hengenravinto on väliin tuiki tarpeellista. Lukuhetki Aku Ankan parissa hienoissa maisemissa.
Kulasjoen varrelta löysimme hienon leiripaikan. Siellä koeteltiin jälleen virvelöintiä ja tehtiin pienet rakotuletkin.
Siirryimme taas autolla eteenpäin ja tällä kerralla Pajujärven rannalle. Leiriolosuhteissa aamupesun opetteleminen oli paikallaan.
Pajujärven rannassa oli siihen aikaan vielä "kämppä".
Tästä käsin teimme suunnistusharjoituksia ja "vaelsimme" Ahvenjärven eteläpään kämpän kautta Kolttakenttään saakka. Suunnanotto kompassilla sujui ja suunnassa pysyttiin.
Aika kului täälläkin mukavasti. Vaatetta oli matkassa riittävästi eivätkä murotkaan kesken loppuneet.
Ensikosketus Lapin luontoon oli saatu ja seuraavana kesänä vaelsimme jo "kunnolla".
Harrastus jäi jälkikasvullekin päälle.
