Pääsimme vaimoni kanssa vaellukselle vuonna 1979 vasta myöhäissyksyllä syyskuun puolen välin jälkeen. Aikataulu oli kovin tiukka. Meillä oli mahdollisuus vain lyhyeen pyrähdykseen. Toiveissamme oli kokea vielä ruskan värejä, mutta se aika alkoi jo olla ohi. Automme jätimme Kiilopäälle parkkiin ja lähdimme kohti Luulampia. Kuljimme pysähtelemättä Luuvaaran eteläkärkeen, jossa panimme kahvitulet.
Kulaksen latvakurussa oli vähän keltaisuutta, mutta sää hieman sumuinen.
Pian olimme Taajostuvalla. Kämppä oli tyhjillään.
Sauna pantiin lämpimäksi. Saunottiin ja joessa uitiin. Telttailimme sitten yön kämpän lähistöllä.
Seuraavana aamuna suunnisteltiin Lankojärvelle. Aamupäivällä oli hetkisen aurinkoistakin, kun olimme kahvitulilla.
Se jäi lyhytaikaiseksi iloksi, sillä tullessamme Lankojärvelle, oli taas melko utuista.
Värejä Lankojärveltäkin olisi vielä löytynyt jos vähän olisi aurinko viitsinyt pilkistää.
Kävimme vilkaisemassa Meänteisen saaren tilannetta. Niliaitta ja ruuhi olivat paikallaan.
Täältä käsin Lankojärven kämppä vaikutti kovin synkeässä ympäristössä olevalta.
Eipä ollut kovin lohdullinen näkymä kämpän rannastakaan.
Sumu laskeutui alas eikä enää suostunut poistumaan. Me kuljimme Suomun rantoja seuraillen yläjuoksulle ja ruoktun kautta Kiilopäälle. Sää ei houkutellut lisänäppäilyihin.
