Naisten viikolla 2010 oli tyttäreni Annukan perheen vuoro ottaa tuntumaa Lapin luontoon. Vanhemmat sen tietysti olivat jo aiemmin tehneet, mutta nyt oli nuorempien vuoro. Ensin tutustuttiin Tankavaarassa museon antiin ja sitten opeteltiin vaskoolin käyttöä.

 

re10-2

 

Jatkoimme Aittajärvelle, jonne leiri pantiin pystyyn. Ajankohdasta huolimatta sää oli aurinkoinen, lämmin ja poutainen eikä sääskiä ollut lainkaan. Muut kulkijat tuntuivat olevan maastossa, joten saimme käyttää Aittajärven "palveluita" kuten rannassa olevaa puulaavua mielin määrin.

Virvelin käyttöä pääsi Riikkakin heti alussa harjoittelemaan.

 

r10-3

 

Hieman se siima meni välillä takkuun, mutta äidistä oli apua.

 

r10-4

 

Kala ei napannut, mutta ei se haitannut. Läntisellä tulipaikalla Mummu piti huolta energian saannista.

 

r10-10

 

Kolttakentän suunnassa käytiin tietysti tutustumassa.

 

r10-11

 

...ja vastakkaisella suunnalla Aittajärven länsipäässä...

 

r10-12

 

Liikkuminen alueella onnistui hyvin. Perheen lammaskoira Donna piti laumansa hyvin kurissa eikä porojenkaan kanssa tullut konflikteja.

Toisen kerran olin koko perheeni kanssa tutustumassa pohjoisen luontoon vuonna 1976. Sillä kerralla valitsimme kohteeksemme Kopsusjärven. Se tuntui ennakkoon ajatellen olevan sopivalla etäisyydellä 6 ja 7 vuotiaillemme.

Heinäkuun alussa pysäköin autoni ns Kopsusjärven tienhaaraan. Paikalla oli joskus ollut kenttäsirkkeli ja sen jälkiä sahanpuruineen ja rimoineen oli vielä havaittavissa. Tie tai oikeammin polku oli sodan aikana saksalaisten käyttämä. Heillä oli ollut järven tuntumassa jonkinlainen kenttävartio.

Olimme perillä melko myöhään illalla ja jäimme telttailemaan tien alkupuolelle. Sää oli kesäinen ja lämmin. Vaikka oli heinäkuu, niin sääskiä eikä muitakaan pistiäisiä ollut oikeastaan ollenkaan.

Seuraavana päivänä matkasimme sitten Kopsukselle saakka. Matka sujui ongelmitta. Jälkikasvuni jaksoi hyvin. Meillä vanhemmilla oli vähän suurempia haasteita. Rinkkani päällä keikkui mm noin kahdeksan kiloa painava Tena- merkkinen kupoliteltta.

Ainut suurempi särö matkalla oli hernerokka-ateria, jota nuorimmainen Annukka ei tahtonut saada alas mitenkään.

Kopsusjärvi saavutettiin ja leiripaikka valittiin pohjoisen puolen suuria mäntyjä kasvavalta kankaalta. Siinä kasvoi myös sopivan kokoisia koivuja, jotka soveltuivat erinomaisiksi kiipeilypuiksi.

Tein retkestä kaitafilmin, joka epäonnistui sikäli että alkuvaiheista ei kuvaa syntynyt, mutta siitä alkaen, kun kamera putosi käsistäni maahan parinkymmenen sentin korkeudelta, on kuvaa taas tullut. Kaitafilmauksesta johtuen en tavallista kameraa juuri käyttänyt eikä kuvia sanottavasti ole.

Allaolevassa tyttäreni kuitenkin istuskelee leiripaikkamme tuntumassa.

 

vaellus-96083

 

Kopsusjärvi osoittautui ihanteelliseksi kohteeksi meidän tapaisellemme perheelle. Järven hiekkaranta oli uimahalukkaille hyvä.

 

vaellus-96085

 

Alueella kului muutama päivä erinomaisen sään merkeissä. Lähituntumassa oli paljon katseltavaa. Mm lampea ja järveä yhdistävän puron pienet putoukset kiinnostivat ja tietenkin Kopsuslammen salaperäiseltä tuntuva kämppä. Kuukkeleitakin saattoi tarkkailla. Ne pysyttelivät tarkkaan leiripaikkamme tuntumassa vallankin kun saivat nappailla niille heiteltyjä leivänmuruja.

Yhtenä päivänä nousimme lammen takana olevan jyrkän rinteen vaaran laelle. Sieltä saatoimme jo tarkastella kauempana olevia kohteita ja näkyi Kopsusjärvikin. Laskeuduimme vielä Suomun ruoktulle, jonka pihamaalla päivän ateria nautittiin.

Aika kului nopeasti ja Kopsukselta palasimme aikanaan samaa reittiä autollemme kuin mistä olimme tulleetkin.

Käynti Kopsuksella antoi mukavaa pohjaa myöhempiä yhteisiä retkiä varten.

Elokuun loppupuolella ajelin vaimoni kanssa kohti pohjoista. Epäonni alkoi vaivata jahka käännyimme Kemin jälkeen Rovaniemen tielle. Pidimme hetken tauon eräällä levähdyspaikalla. Aviosiippani autoon noustessaan pudotti taskustaan puhelimensa. Sinne se jäi. Sitten alkoi sataa.

Illalla sade ropisi auton kattoon Aittajärven parkkipaikalla. Ropina kesti aamuun saakka. Tuli vähän taukoa ja saatiin poutasäässä kiehauttaa kahvit puulaavun tulipaikalla. Pientä tihkua tuli edelleen ajoittain. Ei huvittanut lähteä minnekään pitemmälle siinä vaiheessa, mutta lähdimme jalkoja verryttelemään Snellmanille.

Kolttakentässä käyteltiin kameraa ahkerasti.

aittajarvi09-018

 

aittajarvi09-006

 

a-jarvi-9-6

 

a-jarvi-9-17

 

a-jarvi-9-11

 

a-jarvi-9-12

 

Snellmanilla ollessamme katselimme toiveikkaana läntistä taivaanrantaa, joka hieman kajasti poutaantumisen suuntaan. Ehkä aavistuksen kuivempaa olikin.  Valmistelimme Snellmanilla aterian ja sitten lähdimme palaamaan takaisin.

 

a-jarvi-9-8

 

Mukkaperäjärven rantamilla oli edelleen melko harmaata.

 

a-jarvi-9-9

 

Palattuamme automme luokse, näytti siltä että sää hieman paranee ja siitä syystä jatkoimme lähitienoolla ulkoilua. Lähdimme kulkemaan Aittajärven pohjoispuolta länteen.

 

a-jarvi-9-23

 

Kokeillessani virveliä näytti hetken oikein hyvältä.

 

a-jarvi-9-21

 

...mutta, mutta... sitten taas sadekuurot alkoivat ja jatkuivat aamuun saakka. Aamulla aloitettiin samaan tapaan kuin edellisenäkin päivänä.

 

a-jarvi-9-19

 

Aamupalan jälkeen ylitimme Suomujoen kahlaamosta ja menimme Museokämpälle Maantiekurun suulle.

 

a-jarvi-9-27

 

Kiersimme Helanderinjärven eteläpuolelta.

 

aittajarvi09-030

 

...ja jatkoimme kohti Siikavuopajaa... ennen sitä on pienehkö lampi...

 

a-jarvi-9-32

 

Siikavuopajan laavu oli tyhjillään.

 

a-jarvi-9-36

 

Laavulla teimme päivän pääaterian. Siinä vaiheessa sää näytti hetken valoista puoltaan.

 

a-jarvi-9-35

 

Poudan iloa ei kestänyt paria tuntia pitempään. Sateessa palailimme taas takaisin. Sitten satoi pari päivää putkeen. Aittajärven laavulla tuli istuskeltua yksitoikkoisuuteen saakka.

 

a-jarvi-9-43

 

Ajelimme autolla itään ja tutkimme vanhoja puutavaranajoteitä kohti Suomua. Eräältä sellaiselta kävimme jälleen Snellmanilla ja sieltä kiersimme läheltä Muorravaarakan suuta takaisin autolle. Melkein koko ajan tihkui vettä. Sitten päätimme, että antaapa tällä kertaa olla tässä ja lähdimme ajamaan kohti länttä. Kuutuan kohdalla poutaantui ja käänsin kuitenkin auton nokan järven itäpäähän johtavalle tielle.

Ajattelimme, että käydään nyt vielä kahvit kiehauttamassa Aittajärvellä Kuutualta johtavaa polkua pitkin. Näin tehtiin. Oli kyllä poutaista, mutta maasto oli todella märkää. Puun juuret olivat liukkaita ja kovapohjaisilla vaelluslenkkareillani olin mennä nurin useaan otteeseen.

Palatessamme takaisin kävi onnettomasti. Puolisen kilometriä ennen Kuutuaa polku ylittää kivisen jakson. Leena liukastui kivillä ja kaatui rajusti. Oikea käsi jäi hänen alleen. Olkavarren jänne napsahti poikki.

Kivut eivät olleet mahdottomat ensi alkuun. Selvisimme autolle. Siellä mietittiin mennäänkö Ivalon terveyskeskukseen vai ajetaanko kotiin. Oli jo ilta. Päätettiin ajaa kotipuoleen. Käsi tuettiin niin, että olo tuntui siedettävältä. Sitten ajoin yön ja aamulla päästiin asuinpaikan terveyskeskukseen. Tässä matkassa ei ollut paljon hohtoa.

Maaliskuun viimeisellä viikolla oli Saariselällä kauniit pakkassäät. Otin vaimoni Marja-Leenan kanssa tuntumaa suksitteluun ollessamme alkuun majoittuneena tuttaviemme Martan ja Väinön lomaosakkeessa Saariselän retkeilykeskuksessa.

Olin hankkinut uudet sukset vaellusta silmällä pitäen. Arvelin, että sopivan mittaiset "markettisukset" riittävät, kun pyrimme liikkeelle hyväksikäyttäen kelkkauria, joilta ei ollut tarkoitus poiketa. Käväisimme Luttokämpällä "testihiihdolla" ja olin suksivalintaani melko tyytymätön. Suksi oli hieman jäykkä ja muutenkin tuntuma siihen kehno. Keli ei kylläkään ollut kovin hyvä. Oli ollut melkoisia pakkasia, lumi oli kovin hienojakoista ja näistä syistä johtuen luisto oli huonohko ja suksea oli vaikea saada pitäväksi. Jälkimmäinen seikka oli tietysti vaellushiihtoa ajatellen tärkeää.

Lähdimme sitten matkaan aamupäivällä Kiilopään eräkeskuksesta kohti itää. Oli todella kaunis pilvetön talvisää. Pakkasta oli reilusti. Luulammen latu luisti huonosti. Reessäni on sukset jalaksina ja luulisi niiden kovalla latupohjalla luistavan hyvinkin, mutta ei. Suksikin tuntui siltä kuin sitä hiekkapaperiin työntäisi. Nousu oli työläs ja erityisesti siitä syystä, että en saanut suksiani kunnolla pitämään. Piti työskennellä hartiapankin varassa.

Puolirinteessä Leena palasi autollemme hakemaan sinne unohtuneet suojalasimme mukaan, mutta lopulta olimme Kiilopään selänteellä ihastelemassa upeaa säätä ja maisemaa. Alarinne oli tietenkin helpompi, mutten uskaltanut sitä laskea taakka perässä vasta kuin loivemmalla alaosuudella.

Koetin lisätä suksiin pitoa, mutta en siinä oikein onnistunut sillä keli olisi vaatinut liisteriä, enkä sitä tässä vaiheessa halunnut tehdä. Loiva vastamaa kohti Rautulampea oli tästä syystä edelleen kohtuuttoman työläs. Rautulammen kämpällä viivähdimme tovin ja sitten laskettelimme Rautuojan  vartta Lankojärvelle, josta olimme varanneet itsellemme yöpymispaikan.

Ennen kämppää on loiva myötäle, jota laskettelin hyvää vauhtia. Sitten tuli äkkipysähdys. Rekeni törmäsi latu-uran vierellä olleeseen pieneen kannontynkään, lennähdin vaaka-asentoon ja putosin selälleni maahan. Selässäni oli pieni nailonreppu, jossa olivat videokamerani ja tavallinen kamerani. Mielessäni hyvästelin nämä laitteet jo matkalle kameroiden taivaaseen.

Lähemmän tarkastelun jälkeen niissä ei vikoja silti tuntunut olevan. Reki oli kärsinyt kyllä vähän vaurioita, mutta saimme ne vähällä vaivalla korjattua.

Asetuimme kämppään ja vähän myöhemmin saimme yöseuraksemme Luirojärveltä tulleen miesporukan.

Aamulla oli melkoinen pakkanen. Ikkunan pielessä ollut lämpömittari näytti 35 asteen lukemaa. Leena lähti vessakäynnille. Hän viipyi melko pitkään ja palatessaan kertoi oven ulkopuolella olleen vipulukon menneen lukitusasentoon kun hän sulki oven, eikä sitten päässyt ulos ennen kuin yksi seurassamme yöpyneistä nuorista miehistä päästi hänet pälkähästä tultuaan itse samoille asioille.

Odottelimme pakkasen vuoksi aamulla muutaman tunnin, ennen kuin lähdimme jatkamaan. Pakkanen oli lauhtunut 20 asteen tuntumaan. Sää oli edelleen aivan upea hiihtäessämme Suomujoen uomassa kohti Paasjoen suuputousten kohtaa.

 

ta09-3

 

Suksien pidon kanssa oli edelleen ongelmia, koska näissä pakkasissa eivät tietenkään tavalliset purkkivoiteet oikein tepsineet ja koska suksi oli painolleni hieman liian jäykkä. Pitoa koetin kuitenkin vähän lisäillä.

 

ta09-2

 

Sitten punnerrettiin Suomun uomasta ylös ja lähettiin seuraamaan. Palovangan vartta ylävirtaan.

 

ta09-5

 

Näihin saakka kulku-ura oli ollut välineillemme hyvä. Pidimme Padagovan tulipaikalla kahvitauon. Meillä oli reessä pari termosta Lankojärvellä ladattua kahvia. Tulipaikalta on yllättäen myös puhelinyhteys, jonka olin saanut tietää muutama vuosi aiemmin. Yhteyttä käytimme hyväksi ja kerroimme kotiväelle missä mennään.

Jatkaessamme Padagovan kohdalta, alkoi kelkka-uran pohja pehmetä, sillä paljon poljettu ura jatkui pitkin Suomun vartta yläjuoksun suuntaan. Oli nähtävästi kulunut pitempi aika kun joku oli siitä kelkalla ajellut kohti Luirojärveä. Uutta lunta oli satanut eikä vaeltajia ollut kovinkaan paljon ollut liikkeellä. Rekeä alkoi olla hieman hankala tästä syystä vetää, sillä suksi upotti. Vastaan tuli kuitenkin pian neljän hengen ryhmä Luirojärven suunnasta. Ajattelin että tämähän helpotti. Lähdinkin seuraamaan heidän latuaan vaikka se pian poikkesi itään kohti Lupukoita. Arvelin että he ovat tulleet Livikönlampien kautta. Lupukoiden suunnalla avautui edelleen upea talvisää.

 

ta09-7

 

Käännyinkin sitten pois Palovangan polku-uralta ja hiihtelin kohti itää. Alkuun näytti aivan hyvältä.

 

ta09-9

 

Puolisentoista kilometriä latu meni periaatteessa aivan oikeaan suuntaan, mutta sitten metsään tultuamme se alkoi mutkailla ja kääntyi lopulta takaisin Palovangan varteen. Harkitsin käännöspaikassa ensin jatkavani suoraan, mutta metsässä lumi ei vielä ollut painunut lainkaan ja sitä oli melko runsaasti. Meidän välineillämme ei sille lumelle ollut asiaa. Se olisi vaatinut kolmimetriset sivakat. Nöyrryin seuraamaan jälkeä Palovangan varteen. Näytti vähän siltä, että ladun tekijät olivat hieman eksyilleet.

Mutkan jälkeen totesin, että matkamme oli tosiasiassa edistynyt vain muutaman sata metriä. Maasto alkoi näiltä kohdin nousta ja kun pohja oli upottavaa, niin eteneminen hidastui kovasti. Suuntasinkin Vasanlyömäpään rinteelle ja vaikka siellä oli tietysti jyrkempää, niin rinteillä aina lumi on pakkaantunut kovemmaksi ja on parempi kanto. Sitten tuli vähän takapakkia. Olin "konstruoinut" rekeni vedon jalaksista tarpeettomaksi käyneestä ruohonleikkurin alumiinihaarukasta. Se ei kovassa pakkasessa kestänyt ja murtui ensin vasemmalta ja sitten oikealta puolelta.

Minulla oli toki veto myös köysillä, joten reki tuli kyllä perässä, mutta laskuissa en voinut sitä hallita. Korjaillessani näitä vaurioita, alkoi pakastaa selkeästi enemmän. Sanoin Leenalle, että mikäli emme ennätä kello 18 mennessä  ylös Vasanlyömäpään harjanteelle, jätämme reen sinne ja otamme mukaan vain kaikkein välttämättömimmän ja hiihtelemme sitten Luirojärvelle ja haen reen seuraavana aamuna. Ylös pääsimme kuitenkin juuri kuuden aikoihin.

Pakkasta alkoi olla varmaan lähemmäs 30 astetta. Sen jotenkin voi aistia kuvasta. Sokosti esittäytyy siinä komeana talviasussaan.

 

ta09-11

 

Vasanlyömäpäältä laskeutuminen oli hankalaa, koska en voinut rekeä hallita eikä ollut mitään, jolla aviosiippa olisi voinut sitä takaa pidellä. Vaikka koetin haarukoida rinnettä siksakia, loivempaa laskukulmaa etsien, niin pari kertaa reki yllätti ja liukui päälleni tuiskauttaen minut suulleni lunta nieleskelemään. Lopulta alas päästiin ja Tuiskukurun suunnalta tulevalle ladulle, jota myöten oli helppo suksitella Luirojärven eteläpäähän.

Saavuimme perille jo melko hämärissä 20 aikoihin. Meillä oli varaus lukitulle puolelle Hilltoniin. Siellä ei ollut hetkeen ollut ketään. Lämpötila näytti siellä olevan pakastimen luokkaa siinä 25 asteen tuntumassa. Avoimella puolella sitä vastoin piti kamiinaa kuumana yksin matkassa ollut ivalolainen mies. Me valitsimme myös sen puolikkaan.

Kamiinan hoitaja ei ollut varsinaisesti vaelluksella, vaan kertoi vain hiihdelleensä aikansa kuluksi Luirojärvelle ja aikovansa  palata samantien takaisin. Hän kertoi kyllästyneensä Saariselän ravintoloissa majailleisiin "ruotoisiin" naisiin ja hakeneensa hetkeksi erämaan rauhaa. Määrite ruotoinen kuulemma tarkoitti ylpeää.

Pakkanen lauhtui aamuksi sopivalle 15 asteen tasolle. Reestä irroittelin vetosysteemini.

ta09-12

 

Puusuojassa tein kirveen hamaralla hieman sepän töitä ja sitten oli kämpässä hienosäädön vuoro.

 

ta09-14

 

Sain aikaan niin lujan liitoksen, että se kesti monta vuotta eikä edes rikkoutunut, vaan vaihtaessani sen uuteen, muutin vain koko vetojutun uuteen uskoon. Aamupäivällä siirryimme Rajankämppään, vaikka järvellä ei muita ollutkaan.

 

ta09-13

 

Hiihtelimme lähiympäristössä. Korkeapaine vallitsi edelleen mutta kovin pakkanen oli taittumassa.

 

ta09-54

 

Lupukoiden suunta näyttää aina hyvältä etelärannalta päin oli sitten kesä tai talvi.

 

ta09-55

 

Aamu tuli vastaan Rajankämpässä. Aamiaisen jälkeen lähdimme Karapuljuun. Kun katseli lumia oksilla, niin saattoi päätellä ettei suurempia tuulenmyräköitä ollut hetkeen.

 

ta09-20

 

Lunta oli maastossa melkoisesti. Sitä riitti kuuselle hatuksikin saakka.

 

ta09-22

 

Karapuljuun meni tavanomainen paljon poljettu kelkkaura, mutta kämpällä ei ollut ketään.

 

ta09-26

 

Luirojoen jää oli yllättävän ohut ja sain vettä joesta helposti. Itseasiassa rannassa ei lumen alla ollut jää lainkaan. Olimme jo varhain Karapuljussa ja aterian jälkeen lähdimme hiihtelemään Harrihaaran varteen. Siellä risteili kelkan jälkiä siellä täällä, joita myöten oli helppo mennä. Kävimme melko kaukana, aina Harrikankaan tasolla saakka.

Lähinnä meitä kiinnosti tämä suunta siksi, että olimme lukeneet juuri ennen lähtöämme "Hesarista" pienen uutisen, jossa paheksuvaan sävyyn todettiin poromiesten kelkoillaan jäljittäneen Luirojärvellä yksinäistä sutta joka oli ollut väsynyt ja peloissaan. Hieman huvitti nämä tarkat arviot suden tilasta, mutta tunnetusti etelässä näistä asioista tiedetään paljon.

Kelkkojen jäljistä päättelin, että suden etsintä  oli ainakin jossakin vaiheessa käynyt Harrihaaran suunnallakin. Tosin suden jälkiä en havainnut.

Seuraavana aamuna pari isoa kelkkaa parkkeerasi Karapuljun pihamaalle. Matkassa oli virkapukuinen poliisi ja erätarkastaja. Susiuutinen oli nähtävästi saanut liukkaasti virkamiehet matkaan. Kysellessäni mitä kautta he olivat tulleet, sain kuulla heidän ajaneen autolla Lokkaan ja sieltä kelkkailleet. He jatkoivat Luirojärven suuntaan.

Me vietimme yön Karapuljussa ja harkitsimme pitkään lähdemmekö Harrihaaran kautta kohti Tuiskukurua, mutta koska olimme havainneet, ettei sinne ollut mitään vanhempaa kulku-uran pohjaa, niin varmuuden vuoksi palasimme aluksi Luirojärvelle. Hilltonissa valmisteltiin välipalaa.

 

ta09-29

 

Vieläkään järvellä ei ollut mitään kansainvaellusta, kämpässä oli kylläkin kuvassa näkyvien rinkkojen omistajat. Me emme jääneet paikkaa kansoittamaan, vaan hiihtelimme länttä kohti ja saavuimme Tuiskukuruun.

 

ta09-32

 

Päivä oli kaunis. Kiertelimme kämpän lähituntumassa kuvia näppäillen. Näkymä pihamaalta kohti Pikkutuntureita.

 

ta09-34

 

Kuva on puolisen kilometriä kämpästä etelään kurun länsilaidalta kohti Tuiskupäätä.

 

ta09-35

 

Olimme seuraavana aamuna hämärissä taas  matkassa. Osin hämärä johtui varhaisesta ajankohdasta ja osin siitä, että taivas oli vetänyt ohueen yläpilveen. Onneksi länteen suuntautui kovaksi polkeutunut kelkka- ja latu-ura. Tuiskukurun länsirinne olisi ollut pehmeässä kovin työläs kiivettävä. Ylös päästyämme valoa oli siinä määrin, että saatoin jatkaa videopäiväkirjani kuvaamista.

 

ta09-31

 

Idässä oli jo aamun kajastusta Ampupään takana.

 

ta09-37

 

Lännessä alkoi ohut yläpilvi kadota. Ehkä siitä johtuen näkymät olivat pastellin sävyssä.

 

ta09-40

 

Olemme tässä laskeutumassa Harrihaaran latvalaaksoon. Edessä Vintilätunturi.

 

ta09-41

 

ta09-42

 

ta09-43

 

Tässä olemmekin jo Vintilän etelärinteellä.

 

ta09-44

 

Vintiläntunturin lounaiskulmalta alkoivat Nattasten keilat piirtyä taivaanrantaan.

 

ta09-45

 

ta09-46

 

Sitten alkoi laskeutuminen Suomujoen varteen.

 

ta09-48

 

Kun pääsimme joen yli vastarannan terassille, pitoa tarvittiin taas lisää.

 

talvivaellus09-058

 

Hiihtelimme vanhan Suomun ruoktun ohi.

 

talvivaellus09-059

 

...ja päädyimme uudelle ruoktulle. Harkitsimme pitkään jatkavamme vielä Suomun latvan laavulle, mutta lopulta ateria laiskotti niin, että päädyimme varauspuolen patjoille nauttimaan luksuksesta.

 

ta09-56

 

Aamulla oli vetänyt pilveen. Metsänkin suojassa tuntui tuuli. Se kävi pohjoisen suunnalta. Se ei tiennyt hyvää. Latvan laavulla vahvistauduttiin koettelemukseen, jonka arvattiin olevan edessä, vaikka se ei laavulla suuremmin tuntunut koska rinne pohjoisen puolella suojasi.

 

ta09-53

 

Kiilopään eteläisellä kupolilla oli jälleen myrsky vastassa. Oli tuulta ja tuiskua. Kovasti se koetteli, mutta kun vastatuuleen oli puurrettu yhdeksisen kilometriä, niin laskettelimme Kiilopään parkkipaikalle.

Suksikokeemme tuloksena todettiin, etteivät ne yksilöt enää pääse pohjoisen lumille. Muuten ei ollut kierroksesta valittamista.

Heinäkuun puolimaissa jätin poikani ja miniäni Kiilopäälle. He nostivat rinkat selkäänsä ja lähtivät kohti itää. Otin heidän autonsa ja pojanpoikani Tapion ja Juhon sekä ajelin Kuutuan tienhaaraan ja kohti Aittajärveä. Perässä seurasi "Mummu" Marja-Leena meidän kulkuneuvollamme.

Tie oli hyvässä kunnossa. Sää lämmin ja poutainen.

 

heina05-5

 

Ylläoleva kuva on viimeisestä myötäleestä kohti Aittajärven parkkipaikkaa. Sehän on hiekkakankaalle puskutraktorilla lykätty "monttu". Vuonna 2005 sen reunalla oli eräänlainen roskakatos ja lähettyvillä puucee. Tarkoituksenmukaisuussyistä pystytimme telttamme montun tuntumaan. Tarkoitus oli retkeillä lähialueella kunnes Kiilopäältä matkaan lähteneet saavat kierroksensa tehtyä ja lopettavat vaelluksensa Aittajärvelle.

Vaikka oli heinäkuu ja periaatteessa pahakin räkkäaika, niin sääskiä ei ollut oikeastaan lainkaan ja vähän oli paarmojakin. Niinpä saatoimme oleskella alueella hyvin kesäisissä tamineissa. Aittajärven rannassa aurinkokin tervehti.

 

heina05-2

 

Ilmassa oli kuitenkin ukkosen henkeä ja väliin veti nopeastikin vähän pilveen.

 

heina05-3

 

Teimme alkuun retken Kolttakentän kautta Snellmanin kämpälle. Siellä tulipaikalla nautittiin välipalaa.

 

heina05-7

 

Kämpässäkin toki vierailimme.

 

heina05-9

 

Meillä oli varmuuden vuoksi poikien makuupussit mukana, jos sattuisi väsyttämään. Siitä syystä myös nuoremman Juhon uninalle oli päässyt matkaan makuupussin mutkaan.

 

heina05-10

 

Oli melkoisen lämmintä. Lämpimät olivat myös alueen vedet. Palatessamme takaisin, Mukkaperäjärven rantahietikolta oli mukava pulahtaa veteen viilentymään.

 

heina05-13

 

heina05-15

 

Kunhan oli Aittajärvelle palattu, kuumuus pakotti uudelleen uimasille laavun edustalla. Päivä kului mukavasti iltaan näillä eväillä. Teltassa sitten haeskeltiin nukkumattia sopivasta lukuhetkestä.

Seuraavina päivinä uimisen lisäksi koeteltiin kalaonnea Akanjärven, Pajujärven sekä Ahvenjärven rannoilta onkipelillä. Ikävä kyllä kala ei ollut syönnillään, mutta jännittävää oli kohoa katsella.

 

heina05-20

 

heina05-19

 

Retkeilimme vaihteen vuoksi Suomun varsia ylävirran puoleenkin. Alkuun piti leiripaikaltamme lähdettäessä ylittää Akanjärvestä virtaava puro.

 

heina05-25

 

Sitten onni potkaisi.

 

heina05-26

 

Mummu sai puronvarressa mieluisan perkuutehtävän.

 

heina05-29

 

heina05-28

 

Laavulla olikin sitten haukipaistia tarjolla.

 

heina05-34

 

Sitten taas uitiin, veisteltiin kaarnaveneitä ja pidettiin niille purjehduskilpailuita. Päivät kuluivat...

 

heina05-36

 

... ja kaunista säätä riitti...

 

heina05-37

 

Lopulta ne vanhemmatkin saatiin yli kahluupaikan ja retki saatiin päätökseen.

 

heina05-38

Myöhään illalla silmäilin Kopsusselältä lännestä Suomujokeen laskevaa sivupuroa. Yleensä siinä virtasi vettä vain vähän kivipultereitten välissä, mutta sulamisvedet olivat pintaa nostaneet. Arvelin kuitenkin pystyväni loikkimaan vaelluslenkkareillani siitä yli kastumatta. Se oli virhearvio. Pian seisoin purossa. Vettä oli puolisääreen. Se virtasi iloisesti  kenkiini.

Olin lähtenyt vähän aikaisemmin illalla Kiilopään parkista kohti Suomun ruoktua.  En ryhtynyt vaihtamaan kuiviin kenkiin, sillä ruoktulle ei ollut kuin runsas parikilometrinen jäljellä. Surkeilematta kahlasin samoilla kengillä Suomunkin yli. Ruoktulla yövyin. Olin tällä kerralla yksin matkassa. Yöllä oli tullut muutama sadepisara ja tulipaikan istuinpuut olivat kosteat, mutta aamu oli poutainen.

 

ke05-47

 

Asettelin varusteeni kulkukuntoon kämpän räystään suojassa. Muita kulkijoita ei vielä liikkeellä ollut.

 

ke05-46

 

Suuntana oli itä. Sinne kulki paljon poljettu polku. Se on varmaan yleisin vaeltajien käyttämä kulku-ura Luirojärvelle ja tätä alkumatkaa poromiehetkin käyttävät aina Suomun parin kilometrin päässä olevalle sillalla saakka.

 

ke05-48

 

Ylityspaikalla oli oikein kaiteellinen silta. Lähinnä se on tehty poromiesten mönkijöitä varten, mutta kyllä se vaeltajillekin on kelvannut.

 

ke05-53

 

Sillan korvalla etelärannalla on tulipaikka. Siihen aurinko alkoi heitellä säteitään.

 

ke05-52

 

Käännyin tästä kulkemaan Suomua alajuoksun suuntaan. Salonlammella oli tauon paikka.

 

ke05-54

 

Laavulle oli ilmestynyt myös puusuoja.

 

ke05-55

 

Lähdin nousemaan Vintilänojan vartta ylös. Rinkkani päällä koettivat kuivua varsinaiset vaelluslenkkarini ja kävelin "kämppäkengikseni" ottamillani talvilenkkareilla. Niilläkin pääsin mukavasti etenemään, sillä maasto oli kuivaa.

 

ke05-56

 

Sää oli kulkiessa koko ajan parantunut.

 

ke05-57

 

Päästyäni Vintilänojan latvoille ja vedenjakajalle, avautuivat näkymät itään. Taustalla mm Ampupään tuttu kaari.

 

ke05-58

 

Tuntukoivujen lehdistä ei ollut vielä "näkemähaittaa". Kuva on samasta kohdasta kaakkoon.

 

ke05-59

 

Tuiskukurun kämpällä ei ollut ketään. Valmistelin siellä aterian.

 

ke05-64

 

Aterian jälkeen nostin rinkan selkääni ja jatkoin kohti Luirojärveä. Ensimmäisellä poikkipurolla näkyi reitin suosio levenevänä polkuna.

 

ke05-66

 

Luirojärvelle tultuani tuntui, että kulkuvirtaa on vielä jäljellä ja pienen tauon jälkeen lähdin kohti Karapuljua. Sinne tullessani alkoi kyllä jo tuntua, että päivä on päätöksessään. Karapuljun kämpällä majaili jyväskyläläispariskunta. He olivat lähteneet matkaan Orposesta ja tehneet jonkinlaisen kierroksen laavun varassa. Itse olin laavua kokeillut aikanaan, enkä niistä kokemuksista kovin innostunut. Yövyinkin kämpän lähettyvillä kahden hengen puolikupolissani.

 

ke05-67

 

Yläkuvan pariskunta oli aikeissa lopetella kierrostaan ja kulkea Orposeen. Minä taas lähdin seuraavana aamuna Karapuljusta kaakkoon vanhaa puutavaran ajouraa myöten.

 

ke05-2

 

Käännyin siltä koilliseen. Metsä on koivikkoista ja lähes jokaisessa on pahka ja useampiakin.

 

ke05-69

 

Tällä alueella on kaksi pientä erämaista lampea.

 

ke05-70

 

Kuljin tästä kaakkoon suuntaavalla poroaidalle, joka oli melko uusi. Ryömin sen alta ja ryhdyin seuraamaan aapasuon reunamaa koilliseen. Kokkovaaran kohdalla maasto alkoi olla kuivempaa ja aika hyväkulkuista. Kokkovaaran ja Iskemävaaran välisen kapeikon jälkeen tuli taas avarampaa. Seurailin metsän reunaa, jossa maasto oli kuivempaa ja kovempaa. Pohjoisessa Kaihtimipään huipun jyrkänne alkoi näkyä.

 

ke05-65

 

 

Näiltä kohdin kuvasin myös yli aukean idässä näkyvää Suovainpäätä.

 

ke05-3

 

Pohjoisessa alkoi näkyä Sokostin eteläkupoli Hietapää.

 

ke05-4

 

Tultuani Kärppäojan varteen lähdin kaakkoon sen vartta, nähdäkseni millainen on Kärppäjärvien itäpäässä oleva tulipaikka. Olin siinä erheellisessä käsityksessä, että siellä voisi olla uusi puulaavu. Sitä kävin etsiskelemässä melko kaukana Kärppäojan varressa, melkein Haaramaassa saakka. Kun lopulta tajusin, ettei sellaista ole, palasin takaisin. Kärppäjärven silloinen tulipaikka oli kovin vaatimaton. Jatkoin matkaa kohti Luirojärveä, mutta jäin Hietapään tasolle leiriin.

 

ke05-5

 

Aamulla matka jatkui kohti Luirojärveä. Kuljin Ruotmuttipään rinteessä hieman ylempänä. Sokostin länsirinteet alkoivat tulla näkyviin oikealla puolellani.

 

ke05-10

 

Maasto on mukavakulkuista. Alempana on useampikin itä-länsisuuntainen polku ja valitettavasti nykyisin kulku-urallani on paljon maastoa pilaava mönkijäura. Alueella on joitakin komeita keloja niin pystyssä kuin maassakin.

 

ke05-9

 

Luirojärvellä oli vielä vähän kulkijoita liikkeellä. Tulin järvelle varhaisessa vaiheessa ja tein kuvausmatkaa pitkin rantoja. Kuvat ovat Raappanan lammen tuntumasta. Sokostin rinteitä lumiläikät vielä kirjavoittivat.

 

ke05-15

 

ke05-14

 

ke05-13

 

Uusi sauna oli vielä keskeneräinen.

 

ke05-16

 

Luirojärven lounaiskulman näkymää.

 

ke05-17

 

Yövyin Luirojärvellä ja aamulla matkasin Tuiskukurun kämpälle aamukahvin keittoon. Siinä en sen pitempään viipynyt, vaan lähdin jatkamaan Tuiskukurun itäreunan polkua kohti Suomua. Tuiskupään pahdat jäivät kohta oikealle kädelle.

 

ke05-21

 

Vesiä rinteillä riitti. Ahtaimmassa kurun kohdassa Pikkutuntureiden suunnalta laskevissa kahdessa purossa riitti kuohuja vaikka rinne on niin jyrkkä.

 

ke05-25

 

Polku kulkee melko tasaista terassia myöten. Näistä kohdin laskeudutaan alemmalle tasolle.

 

ke05-26

 

Pian olinkin Kotakönkään laavulla aterian laadinnassa.

 

ke05-28

 

Laavulla on myös "kämppäkirja", johon ryhmä nuoria vihaisia miehiä oli juuri purkanut tuntojaan. He olivat joutuneet laavua tarpeettomasti haeskelemaan, koska se oli karttaan väärin merkitty ja "sitä paitsi, olisiko liikaa vaadittu, että puistohallinto pystyttäisi opasteita..."

Ymmärrän kyllä, että maantievarren luontokulkijoille pitää olla opastettuja reittejä, mutta että oikein vaeltajia varten, niin pidän sitä kyllä hieman liian pitkälle menevänä palveluna.

Laavun tuntumassa on tyypillinen puusuoja.

 

ke05-29

 

Kotakönkään kalliot ovat kiintoisat. Siinä on aikoinaan ollut valtava koski "hiidenkirnuineen". Niitä voi havaita useita suurempia ja pienempiä. Osan niistä on jää halkaissut.

 

ke05-34

 

Ylitystä helpottamaan oli tehty silta. Vuosikymmenten takainen retkikumppanini Aki olisi tästä osannut olla syvästi kiitollinen.

 

ke05-32

 

Yövyin laavun lähettyvillä teltassa.

 

ke05-30

 

Aamulla siivosin laavun ympäristöä. Se oli melko törkyisessä kunnossa. Joku kalamiesporukka oli siihen jättänyt matopurkkejaan ja tyhjiä olutpurkkeja. Otin niitä matkaani muovipussillisen. Ylitin sillan ja siirryin Hikiojan varteen. Sen latvoilta otin kuvan tulosuuntaani.

 

ke05-36

 

Kiersin sitten Raututunturin itäkuvetta.

 

ke05-38

 

...ja siirryin Rautuojan laakson puolelle...

 

ke05-40

 

Rautulammella viivähdin hetken. Tarkoitukseni oli sen tulipaikalla keitellä kahvit pakilla. Meninkin puusuojaan ja sahasin muutaman pölkyn. Otin kirveen käteeni ja löin. Kirves tärähti käteeni kovin oudosti eikä pölkky haljennut. Vilkaistessani terää, havaitsin ettei se enää kirves ollutkaan, vaan moukari. Katsellessani ympäristöä huomasin lähistöllä matalan kiven. Siinä oli kirveen terän jälkiä. Joku oli sen päällä pilkkonut puita, kunnes se ei enää ollut onnistunut.

Jätin Rautulammen taakseni ja nousin kohti länttä suuntaavaa oikopolkua ylemmäksi, käännyin ja nappasin lammesta kuvan.

 

ke05-41

 

Niilanpäältä näkyivätkin jo läntisten metsien ja vaarojen tasaisemmat näkymät.

 

ke05-45

 

Pian pudotin rinkkani Kiilopään parkkipaikalle autoni viereen. Päärakennuksen lämpömittari näytti 26 asteen lukemaa. Kesäkauden vaellusputki oli avattu.

Elokuun 20 päivän tienoissa olin Rovaniemellä Toramojärvellä erään toisen pitkäaikaisharrastukseni parissa viikonlopun. Olin kuitenkin varannut autooni mukaan myös täydeksi pakatun rinkan ja jatkoin sunnuntai-iltapäivällä kohti Saariselkää. Ajoin Kiilopäälle ja varasin sijan pitkäaikaisparkkiin. Ajelin kuitenkin autolla muualle ja yövyin siinä ja varhain aamulla tulin paikalle uudelleen ja lähdin liikkeelle. Olin yksin matkassa.

Minulla ei ollut mitään varsinaista suunnitelmaa reitistä. Ainoana rajoitteena oli muona. Sitä olin varannut kahdeksaksi kulkupäiväksi. Tällä tavalla ei tietysti yleensä pitäisi lähteä liikkeelle, mutta toisaalta kokemusta vaelteluun liittyvästä alkoi olla kertyneenä jo siinä määrin, että automaattisesti tiesin miten on kuljettava ja mistä täytyy palata, että se ravinto riittää.

Alkuun nousin Kiilopään läntiselle terassille ja kuljin viitoitettua uraa etelään, kunnes nousin lähinnä kai mönkijöiden aikaansaamaa "oikouraa" kohti Rautulampea. Sää pilvinen ja utuinen mutta sentään poutainen. Tarkastellessani Rautupään kaakkoiskulmalta näkymää, kauempana olevat yksityiskohdat katosivat utuun.

 

sv08-3

 

Rautulammen tulipaikalla pidin välipalataukoa.

 

sv08-4

 

Utu ei lähettyvillä sentään näkyvyyttä haitannut. Olin senverran varhain liikkeellä, että Kiilopäältä käsin lyhyitä patikkaretkiä tekeviä ei vielä paikalla suuremmin ollut.

 

sv08-5

 

Lähdin jatkamaan nousemalla tunturin kuvetta etelään. Rinteeseen on syntynyt vähäinen polku, jota myöten kiersin Hikiojan latvalla. Taustalla näkyvistä Tuiskukurun reunustuntureita näkyy vain aavistus.

 

sv08-6

 

Jäin kalliolle lähelle Hikiojan suuta ja valmistelin siinä päivän aterian.

 

sv08-8

 

Käväisin Kotakönkään laavulla ja otin muutaman kuvan sen lähitienoosta.

 

sv08-9

 

sv08-10

 

Vesi muuten on tämän suvantolaajentuman ylävirran puolella melko matalaa jos sitä ei joku satu tietämään. Ylityspaikaksi sopii normaali vedenkorkeuksilla.

 

sv08-11

 

Jatkoin kohti Padagovaa ja päätin jäädä siihen leiriin. Teltan panin pystyyn hieman sivummalle tulipaikalta.

 

sv08-13

 

Olin tällä paikalla melko varhaisessa vaiheessa ja käytin tilaisuutta hyväkseni tutkien lähialuetta. Kävin tietenkin myös Palovangan putouksilla.

 

sv08-15

 

Vettä ei ollut kovinkaan paljon, mutta kuohuja silti riitti.

 

sv08-17

 

...ylävirran suuntaan...

 

sv08-16

 

Pienillä tutkimusretkillä tunnit kuluivat nukkumaanmenoaikaan saakka. Aamulla herätessä säätyyppi oli edelleen sama. Paksu pilvipeite oli taivaalla mutta oli poutaista. Vähäisintäkään ilmavirtausta en tuntenut. Purettuani leirin ja pakattuani rinkkani lähdin kulkemaan Paasjoen vartta ylävirtaan. Eteläpuolen polku kulkee pitkin kuivia kangasmaita, mutta vastakkaisella puolella on väriä ja vaihtelua antavia kosteikkoja.

 

sv08-21

 

Näillä vaiheilla on hienoja sileitä suvantoja. Taustalla Mustakeron laki.

 

sv08-23

 

Pidin tauon joen keskivaiheen tulipaikalla.

 

sv08-24

 

Hieman tästä yläjuoksulle päin puro virtaa kallioisen kohdan yli. Siitä ensikerran otin kuvan vuonna 1961.

 

sv08-25

 

Päätin kulkea puronhaarautumasta Kaavitsiojan vartta ja poikkesin lähettyvillä oleville lammille. Kuvittelin, että näin tyyneen ilman vallitessa saan vesipinnasta mukavia kuvia, mutta taisi olla liian hämärää.

 

sv08-27

 

Ylitin sitten vedenjakajan ja tulin Ampuojan latvalle. Siihen pysähdyin toviksi ja ryhdyin etsiskelemään erikoista "maakiveä", jonka olin merkannut muistiini jo 22 vuotta aiemmin, mutten "kiireitteni" vuoksi ollut ennättänyt paremmin siihen perehtyä. Kivi on tinan värinen, vähän kuin jähmettynyttä puuroa ja sen pinnassa on kauttaaltaan mustia turmaliineja. En ole koskaan mitään vastaavaa nähnyt, enkä kyllä nähnyt nytkään, sillä vaikka kuljin pitkin ja poikin niin en sitä löytänyt, vaikka pystyn mielestäni suhteellisen tarkkaan sen paikan määrittämään.

Toinen vaelluspäivä otti voimilleni, vaikka olin vasta lyhyehkön matkan tullut. Pidinkin taukoa lähellä Luirojärveltä tulevan polun haarautumaa. Järven suunnasta tuli jono häliseviä reippaantuntuisia nuoria. Joltakin heistä tiedustelin, oliko järven kämppäpäässä miten paljon väkeä. Ei kuulemma ollut.

Tullessani Luirojärvelle, Hilltonin kämppäkirjasta näin, että vastaantullut ryhmä oli nuoruuden aikaisen partiolippukuntani "Sokostin ryhmä". Tulin oikein hyvälle päälle. Itse en Hilltoniin jäänyt, vaan majoituin Rajan kämppään.

Varhain aamulla päätin lähteä Muorravaarakkaan. Yö oli ollut melko viileä ja kulkiessani Luiron itäpuolen polkuja kohti pohjoista, silmäni kylpivät tästä syystä kyynelvesissä niin, etten tahtonut mitään erottaa. Nähtävästi silmäni alkoivat kärsiä ikävuosien kuivuudesta ja näissä olosuhteissa vesi nousi silmiin. Tilanne siltä osin helpottui kun sää vähän lämpeni kulkiessani Pälkkimäojan vartta Apujoukkojen vaaran kohdalla.

Päästyäni Lumipään kulmalle ja katsellessani Lumikurunojan varteen, ensikerran pilvikate vähän oheni, mutta etäämpänä olevat kohteet olivat edelleen utuisen tuntuisia.

 

sv08-36

 

Takanapäin vedenjakajan kallioilla oli vielä edellisen talven lunta.

 

sv08-37

 

Alempana tulin pian Lumikuruojan "tunturikoivupuistoon".

 

sv08-38

 

sv08-39

 

Muorravaarakan ruoktun tapasin tyhjillään olevana.

 

sv08-43

 

Ruoktulle tullessani, taivas vetäytyi uudelleen pilveen, mutta piti poudan edelleen. Olin hieman harkinnut jatkavani samana päivänä Anterinmukkaan, mutta kun sain olla Muorralla yksikseni, niin päätin jäädä siihen. Olin tullut ruoktulle hyvissä ajoin ja minulle jäikin runsaasti aikaa liikkua lähituntumassa kuvia näppäilemässä.

 

sv08-40

 

sv08-42

 

...etelänpuolen keittokatos...

 

sv08-44

 

...ja sen yläpuolinen suvanto...

 

sv08-45

 

Yö sujui ruoktulla rauhallisesti ja aamuvarhaisella lähdin kapuamaan Tiyhtelmän reunuspolkua ylös. Ylhäällä laakson reunalla sai vähän hengähtää, kun Sara Pieran Muurivaaran kylki tuli näkyviin ja alamäki alkoi.

 

sv08-47

 

Pilvikate ajoittain hetkellisesti oheni ja oli hieman kirkkaampaakin Kaarreojan varteen tultuani.

 

sv08-48

 

Jostain syystä jalka nousi tuona päivänä hieman nihkeästi ja pidin taukoja tämän tästä.

 

sv08-49

 

Rovapää silti läheni.

 

sv08-52

 

...ja mikäs oli kulkiessa näitä hienoja hiekkakankaita...

 

sv08-53

 

Tulihan se Anterinmukkakin vastaan. Siellä oli rauhallista. Mieskaksikko siellä piti majaa. He olivat samat, jotka olin nähnyt jo Luirojärvellä. He olivat tulleet Anterinmukkaan Hammaskurun kautta.

 

sv08-57

 

Terassin "relieffiä". Joskus oli saman tekijän pienempi veistos naulattuna saunan seinään. Joku "taiteen ystävä" oli katsonut asiakseen repiä sen irti, vaikka se oli vankasti seinää naulattu, ja viedä mennessään.

 

sv08-54

 

Saunan uimasuvantoa ylhäältä katsottuna...

 

sv08-58

 

...ja rannasta käsin...

 

sv08-59

 

Näkymä kämpän takaa Rovapäälle päin. Edessä puulato.

 

sv08-56

 

Idän puolella oleva keittokatos.

 

sv08-63

 

... ja näkymä kämpän terassin kulmalta Anterijoen varteen...

 

sv08-55

 

Kun olin aterioinut ja käynyt saunassa huuhtomassa itseäni, niin suunnittelin jo jatkavani matkaa. Ajattelin seuraavaksi pyörähtää Vongoivan alueen puolella ja sitä varten ylittää Anterijoki Kaarreojan yhtymäkohdan yläpuolelta, jossa on sopiva suvantolaajentuma ja vesi hyvin matalalla. Kävin vilkaisemassa paikkaa ja Vaadinkuristaman ja Lokan Alen Muurivaarankin rinteet näkyivät houkuttelevina siinä vaiheessa.

 

sv08-64

 

Ilmassa oli kuitenkin edelleen utua ja palattuani takaisin kämpälle kokoilemaan varusteitani ja tullessani tähän uudelleen, olikin pilvi työntynyt puoleen väliin rinnettä. Heikko ilmavirtaus oli alkanut tuntua koillisen suunnalta. Päätin palata takaisin kämpälle ja odotella hieman. Olin nimittäin suunnitellut nousevani muurivaaralle ja mikäli tilanne säilyisi tuollaisena, ei siinä olisi ollut mitään järkeä.

Kävin pari kertaa uudelleen katsomassa miltä näyttää. Pilvi oli vain laskeutunut lähemmäksi tunturin juurta. Päätin jäädä sitten yöksi Anterinmukkaan ja katsoa miltä aamulla vaikuttaa.

Aamulla oli tilanne vain pahentunut. Näkyvyyttä etelään rinteille ei ollut lainkaan ja sumupilvi vaikutti kovin märältä. Koillistuuli alkoi myös nousta. Heitin rinkan harteilleni ja lähdin kulkemaan maantietä länteen.

Ennen Anterin tulipaikkaa, olin kahden vaiheilla eli käännynkö kohti Siulaa vain jatkanko Hammaskurun suuntaan. Siinä vaiheessa koillinen alkoi heitellä sadetta niskaan. Suuntasin kohti Hammaskurua. Nousin Keinopään yli pohjoisen puolelta ja tulin Hammaskuruun yltyvän tuulen ja sadekuurojen vauhdittamana. Kämppä oli sielläkin tyhjillään.

 

sv08-65

 

Onneksi ei tullut jatkuvaa sadetta ja aterioituani sade taukosi. Lähdin käymään Hammaskodalla. Hammaskodan lammelta lännen soille näytti kyllä kovin sateiselta ja synkältä.

 

sv08-66

 

Sokostin ja Kärppäpään suunnalla sentään jotakin selännettä vähän näkyi.

 

sv08-67

 

Pilvikate ei aivan yhtenäinen ollut ja joistakin ohuemmista kohdista aurinko toi hieman enemmän valoa vaikkei suorastaan paistanutkaan.

 

sv08-69

 

Vuomapää oli kuitenkin "väliterassia" myöten pilvessä.

 

sv08-68

 

Tauno Perttulan "maailma paras paikka" oli tuhottu.

 

sv08-70

 

...riuku sentään oli vielä paikallaan...

 

sv08-72

 

...ja ikään kuin tulevaisuuden airueena uusi puulato odottamassa...ja uudempi puucee taustalla...

 

sv08-71

 

Palatessani Hammaskuruun, näytti hetkellisesti kovinkin mukavalta.

 

sv08-73

 

Tämä valoilmiö ei pitkään kestänyt. Sadekuurot pommittivat Hammaskurun kämpän kattoa illan mittaan ja märkää oli aamullakin. Heitin rinkan selkääni ja suuntasin kohti Luirojärveä. Juopon puu-ukon kohdalla oli senverran sadetaukoa, että näppäsin tästä ukosta uuden kuvan. Voimakas elämä oli sitten viime näkemän taas hieman ränsistyttänyt.

 

sv08-76

 

Kärppäpään tulipaikan pienessä puuladossa olin sadekuurolta suojassa hetken.

 

sv08-77

 

Lampien kohdalla oli pieni poroparttio ollut menossa eteläänpäin. Jäljet olivat melko tuoreet. Sattumalta huomasin, että susi oli sitä seurannut. En havainnut kun yhdet jäljet.

Hietapään eteläpuolella oli jälleen vähän valoisampaa.

 

sv08-80

 

Sokostin länsirinteitäkin näkyi.

 

sv08-81

 

Vielä matkalla Luirojärvelle muutama pieni sadekuuro niskaan silti tuli, mutta järven etelärannalta pohjoiseen päin katsoessani, taivaalle alkoi avautumaan isojakin sinisiä aukkoja Vasanlyömäpäitten suunnalla.

 

sv08-83

 

...mutta kohta taas taivasta kattoi yhtenäinen pilvi...

 

sv08-84

 

Sateenkaaria sain kuvata moneen lähtöön...

 

sv08-87

 

Illanmittaan vaihtelu rauhoittui ja taivas selkeni. Kosteus ilmasta väheni ja Lupukatkin piirtyivät näkyviin terävämmin.

 

sv08-85

 

Ilta-aurinko alkoi valaista pitempään saunan uutta pitkosväylää.

 

sv08-86

 

Luirojärvelläkään ei kansanpaljous vaivannut. Sain majoittua aivan minne halusin. Rajankämppähän tuli jälleen valittua. Aamulla oli edelleen osittain pilvistä, mutta kosteus sentään katoamassa. Kahlasin Luirojoen poikki padon alapuoliselta kahlaamolta. Vesi oli kovin vähissä. Seuraava etappi oli Tuiskukuru. Ylitettyäni Luusuanvaaran poikkesin polulta etelämmäksi ja kuljin polutonta maastoa kiiveten Ampukankaanvaaran pohjoisen selänteen yli. Maasto on siellä huomattavasti mukavampi kuljeskella.

Tuiskukurun kämppä oli tyhjänä sekin. Rauhassa sain siemaista siellä aamupäiväkahvit.

 

sv08-92

 

Pikkutuntureiden suunnalla näytti oikein hyvältä.

 

sv08-93

 

Suuntasin kuitenkin kohti paljon poljettua polkua kohti länttä.

 

sv08-91

 

Käännyin Vintilänojan kuruun. Vaikka polkua kulkee, niin voi aavistaa että sieltä voi löytää todella vaativaa murtomaastoa. Suosittelen kyllä tätä monimuotoista kurua tutkittavaksi sellaiselle, joka ei aiemmin sitä ole tehnyt. Se kannattaa - jos ei ole kiire.

 

sv08-95

 

sv08-94

 

Salonlammen laavulla oli pienen tauon paikka. Siellä kohtasin kaksi vaeltajaa.

 

sv08-97

 

Kuumentelin vähän kuumaa juotavaa ja jatkoin matkaa. Suomunvarressa kilometrin verran yläjuoksun suuntaan on kallioinen jakso, jossa tuli näpättyä jälleen muutama kuva.

 

sv08-101

 

sv08-100

 

sv08-102

 

Suomun näkymää tästä ylävirtaan...

 

sv08-99

 

Suomun ruoktulle jäin leiriin. Tulipaikan näkymä kertoi sään olleen illallakin kohtuu mukava.

 

sv08-104

 

Kämpässä oli tehty remontti. Paikat olivat hyvin siistinä. Yhtenäinen laveri oli katkaistu ja tehty kaksi erillistä "osastoa". Tämä myöhemmin herätti valtavasti vastalauseita, kun tähän tietysti hupeni tilaa. Niinpä myöhemmin palattiin vanhaan systeemiin.

 

sv08-106

 

Aamulla oli ohjelmassa viimeinen etappi Kiilopäälle. Suomun latvan laavulla oli vielä poutaa.

 

sv08-105

 

...mutta pohjois-koillisessa jo näkyi jotakin säähäiriötä...

 

sv08-107

 

Kun kiipesin Kiilopään eteläisen selänteen päälle, vastaan tuuli luoteesta. Alkoi tulla vettä ja ylhäällä se muuttui ajoittain rännäksi. Osasin kyllä tätä vähän uumoillakin, sillä Kiilopää ei pidä minusta. Oli sitten kesä tai talvi, aina se nostattaa vastaani myrskyn. Olen silti päätepisteeseen aina selvinnyt, niin selvisin nytkin...

 

 

 

 

 

 

Vuosituhannen vaihde lähestyi uhkaavasti. Olin lukenut useita ennustuksia lähestyvästä maailmanlopusta. Inkojen aurinkokalenterista Nostradamukseen oli vedetty vahvoja päätelmiä siitä, että nyt oli loppu käsillä.

Olin juuri selvinnyt jotensakin ehjin nahoin puolivuotisesta työskentelyjaksosta, jossa ei vapaapäivistä eikä ylityörajoista ollut tietoakaan. Oli kiire saada tehtyä vielä yksi vaellus, ennen ennustettua kaiken loppua. Onneksi pääsin lomalle kesäkuun alkupuolella.

Juhannusviikolla 21.6 lähdinkin vaimoni Marja-Leenan ja poikani Jukan kanssa kohti pohjoista. Oli kaunis aurinkoinen kesäsää. Matka sujui hyvin, mutta melko myöhään pysäköimme automme Luiron varteen. Lähdimme nousemaan Luirojokea ylävirtaan. Oli tyyntä, puolipilvistä ja melko lämmintä. Yleensä meitä eivät sääsket suuresti vaelluksilla olleet haitanneet, mutta alusta lähtien tuli selväksi, että nyt oli vuorossa sääskinen kesä. Tammikämpälle selvisimme noin yhden aikaan yöllä. Kämppä oli tyhjillään. Kun loppuvaiheissa oli pientä sateen uhkaa, pystytimme telttamme tyhjänä olevaan puusuojaan.

Aamulla jatkettiin kohti Karapuljua. Vesi alkoi loppua veneen alta jo pitkospuitten päässä parisen kilometriä ennen kämppää, joten vene jätettiin siihen, vedettiin maalle ja käännettiin alassuin. Karapulju tavattiin myös tyhjillään olevana. Siellä valmisteltiin päivän ateria ja sitten jatkettiin Luirojärvelle. Oli melko epävakaisen tuntuista mutta lämmintä. Luirojärvelle tullessamme Rajankämpän mittari näytti 22 astetta plussaa. Teltta pantiin pystyyn Rajankämpän tulipaikalle ja silloin sää alkoi kirkastumaan.

Keskiviikkoaamuun 23.6 herättiin aurinkoiseen aamuun. Lähdimme kohti Hammaskurua. Kärppäpään tulipaikalla keiteltiin kahvit ja siinä ihmeteltiin Sokostin puhelinmaston tuntumassa näkyvää rakennelmaa. Kiikarilla se paljastui aurinkopaneeliksi. Hammaskurun kämpällä aterioitiin ja sen voimin jatkettiin vielä Siulalle. Siulan kämppäkin oli tyhjillään. Vaeltajaväki juhli juhannusta muualla.

Torstaina alkuun oli taivas pilvessä ja muutama pisara tippui vettäkin. Jatkaessamme Tahvontuvan suuntaan sää muuttui puolipilviseksi ja poutaiseksi. Alkoi myös tuulla. Tahvolla saunottiin ja aterioitiin. Sinne myös saapui muutakin vaeltajaporukkaa. Me jatkoimme edelleen matkaa. Nyt kuljimme alkuun Tyyrojan vartta. Länsipuolelle erään vähäisen puron suulle on kehittynyt "niitty". Siitä käännyimme seuraamaan tämän puron vartta, kunnes suuntasimme kohti Vongoivan räystään jyrkännettä. Sen alapuoliselle kummulle jäimme leiriin. Paikalta on erityisen hienot näkymät sekä itään että länteen.

Jukka koetteli tässä puhelintaan ja yllätyksekseni sai yhteyden.

Sääskiä oli aivan mahdottomasti. Ollessamme teltassa, ne pommittivat sen sadekangasta niin kiivaasti, etten ollut varma tuleeko ääni niistä vai pienestä sadekuuron pisaroinnista.

Perjantaina jatkettiin kohti Vongoivanjoen latvoja. Kuljimme Vongoivan rinteellä melko ylhäällä luoteeseen ja vasta lähempänä kotaa tulimme alas jokivarteen. Kodan puusuojan seinustalla kuumensimme ranskalaisen sipulikeiton. Tuuli melko navakasti. Sipulikeiton varassa vedenjakaja ylitettiin ja Anterijoen latvat ja lähdettiin kulkemaan kohti Anterinmukkaa tietä myöten.

Puolisentoista kilometriä ennen Anterinmukan kämppää tiellä oli karhun jätös. Se oli puhtaasti liharuuasta peräisin ja siinä oli runsaasti poronkarvoja. Ravintotieteilijöiden suosituksia otso ei ollut ottanut varteen, sillä marjoista ei ollut tietoakaan. Tassun jälkiä en tiellä kuitenkaan havainnut. Siinä oli sillä kohdalla paljon pikkukiviä ja se oli luultavasti astunut niiden päälle.

Anterinmukassa lämmitettiin juhannussauna. Jukka pulahti uimasilleenkin, mutta me vanhukset tyydyimme peseytymään. Teltan pystytimme keittokatoksen tuntumaan. Kämpässä oleskeli keski-ikäinen saksalaispariskunta.

Lauantaiaamulla 26.6. vastoin tapojamme emme lähteneet kulkemaan kovinkaan aikaisin. Ryhdyimme vasta pakkaamaan varusteitamme kämpän terassilla, kun saksalaispariskunta lähti nähtävästi kohti Muorravaarakkaa. Me saimme varusteemme valmiiksi ja lähdimme samaan suuntaan puolisen tuntia heidän jälkeensä.

Kohta kämpästä länteen olevan pienen kosteikon jälkeen näimme maassa tuoreet mesikämmenen jäljet. Se oli seissyt siinä katsellen kämpän suuntaan ja oli sitten lähtenyt kulkemaan polkua kohti Muorravaarakkaa. Se oli myös astunut saksalaispariskunnan jälkien päälle, joten se oli ollut siinä enintään puoli tuntia aikaisemmin. En voi käsittää miksi emme olleet sitä nähneet, sillä se oli ollut kämpän tuntumassa aivan avoimella paikalla ja me touhusimme kaikki terassilla varusteittemme kimpussa.

Kontion jäljet näkyivät polulla silloin tällöin aina ensimmäisen etelän puolelta Kaarreojaan laskevan sivupuron yhtymäkohtaan saakka. Sinne tulee Anterinmukasta matkaa ehkä reilu 2,5 kilometriä. Siitä se oli sitten suunnistellut jonnekin muualle. Olimme olleet varmaan melko lähellä sitä ja ehkä se tarkkaili meitä jostakin, kun jatkoimme tältä kohdalta kohti Muorravaarakan laakson reunaa.

Karhua emme silloin nähneet, emmekä sinä päivänä myöhemminkään. Tiyhtelmäkurun lähdelammen tuntumassa oli vielä melko paksusti lunta. Me jätimme siihen varusteemme ja lähdimme kulkemaan laakson reunaa etelään kohti Anteripään huippua. Emme nimittäin olleet aiemmin Anterille kiivenneet. Kulkureitti oli mukavapohjainen ja melko tasainenkin, vaikka Purnuvaaran ja Anterinpään välisessä painanteessa piti vähän laskeutua ja kiivetä.

Kullervo Kemppinen joskus kehui Anteria hyväksi näköalapaikaksi ja suurtuntureiden esittelykohdaksi, mutta enpä oikein yhdy hänen katsantokantaansa. Silti Anterille kiivetä kannattaa, mutta niin kannattaa tehdä useimmille muillekin lakipaikoille.

Anterillakäynti otti sen verran aikaa, että tultuamme Muorravaarakkaan, emme  enää jatkaneet, vaan jäimme sinne yöpymään. Teltta pantiin pystyyn kämpän kaakkoispuolelle. Sitä meidän ei olisi pitänyt tehdä, sillä paikalla on runsaasti muurahaisia ja kupolimme hengitysharsot katossa olivat niin harvat, että murkut pääsivät telttaan sisälle. Kunhan pääsimme kotiin Leena korjasi heti tämän ongelman.

Saksalaispariskunta oli ruoktulle majoittunut. Mainitsin heille, huomanneemme karhun heidän jälkiään seurailleen, mutta eivät he alkuunkaan uskoneet ... jawohl jawohl.. varmaan montakin...

Sunnuntai 27.6 oli aamusta alkaen kaunis ilma. Joki ylitettiin vanhan ruoktun kohdalta ja lähdettiin nousemaan ja polun haarautumasta suunnattiin kohti Lumikurunojaa. Nousimme vedenjakajalle kulkien puron läntistä reunaa aina latvalle saakka. Tarkoitus oli mennä Luirojärvelle ja selänteen lounaispuolella laskeuduimme Pälkkimäojan varteen. Pälkkimäojalla nykyisen puulaavun lähistöllä, kuitenkin toisella puolella puroa, pidettiin ateria- ja kahvitauko. Ilma oli helteinen. Mukana ollut lämpömittari näytti 27 asteen lukemaa.

Luirojärven kämppäpää oli tyhjillään. Lämmitimme saunan ja kävimme uimassa. Teltan panimme tällä kerralla pystyyn Hilltonin taakse.

Maanantaina 28.6 olimme jo varhain liikkeellä. Sää oli nyt pilvipoutainen. Karapuljussa valmisteltiin ateria ja sitten siirryttiin veneelle ja helpompi vaellusosa pääsi alkamaan. Venematka kesäisellä Luirojoella silloin kun luonto on rehevimmillään, on aina elämys. Jokivarren penkereet olivat kukkaloistossa. Vesi joessa kristallinkirkasta ja kaikki pohjan kasvillisuus ja erikoisuudet hyvin nähtävissä.

Tammikämpällä emme nyt poikenneet, mutta entisen padon kohdalla kävi haaveri. Vesi oli laskenut ja koettaessamme läpäistä aukon vasemmalta puolelta, oli poikittainen puurunko niin ylhäällä, että se heilautti keulan kiviä vasten ja pysäytti meidät siihen. Vaurioita ei silti syntynyt ja päästiin jatkamaan.

Parisen kilometriä padolta näimme hirven uivan yli joen. Vaikka joki useimmilta kohdin on hyvin matala, niin tällä kohdalla oli vähän syvempää. Hirvi huomasi meidät ja jäi uteliaana seuraamaan tuloamme. Seisoin veneessä videokamera kädessä ja kuvasin sitä veneemme lipuessa virran viemänä ohitse. Aivan kohdalla hirvi hieman siirtyi rantanäreen taakse, mutta korvat höröllä seurasi meitä edelleen. Sain hyvää videonauhan pätkää tästä kohtaamisesta. Eläin oli kooltaan poikkeuksellisen kookas.

Loppumatka sujui hyvin. Veneen saimme peräkärryille vaivattomasti ja kotimatka pääsi alkamaan.

 

Olen ollut useasti matkassa kesäkuun alussa Saariselällä ja useimmiten varsin hyvissä kulkuilmoissa jos kohta on talvi ollut joskus turhankin lähellä. Kesäkuun ensimmäisellä viikolla olimme vaimoni ja vaelluskaverini Akin kanssa kyllä liian varhaisessa.

Automatkalla ei näyttänyt vielä pahalta Lokallakaan vaikka se ei ollut vielä kunnolla luonut jäitään.

 

kevat07-1

 

Meillä oli aikomus aloittaa Marivaarasta. Tiet sinne olivat vähän pehmeät ja liejuiset, mutta päätepisteeseen päästiin illansuussa. Marivaaran laellakaan varusteitamme pakatessamme ei mitenkään huonolta vaikuttanut.

 

kevat07-2

 

Laskeutuessamme Marivaaran ylittävää tietä, kaukaisuudessa kyllä näkyi tuntureilla olevan vielä lunta.

 

kevat07-3

 

Zoomilla Vuomapään rinne näytti kyllä jo huolestuttavalta.

 

ik07-25

 

Liikkeelle lähdettyämme ilta-aurinko loi jo pitkiä varjoja ja heitteli punertavaa valoa.

 

kevat07-4

 

Marivaaran juurella Karvitsiojan jälkeen maasto oli yllättävän pehmeää. Jalka upposi liejuun nilkkaa myöten aivan kovannäköisellä maalla. Pian oppi askelen suuntaamaan niin, että kengän alle jäi jonkinlaista varvikkoa, joka paremmin kantoi. Olimme suunnitelleet kulkevamme Pajuojalle ja siinä ryhtyvämme yöpuulle. Hiekkakankaalle teltta pystytettiin ja siinä aamu otettiin vastaan.

 

lk07-4

 

Pajuojasta saatiin vettä aamupalaa varten, mutta vesi oli vähän korkealla. Onneksi lähelle puroa oli lankkutien tekijöiltä jäänyt pari melkoista lankkua ja saimme ujutettua ne puron yli ja hyvä silta oli valmis.

 

lk07-5

 

Maapohja oli kovin pehmeä tälläkin kohdalla. Muutaman sadan metrin päässä oli suolahdekkeen yli tehty kyllä melkoinen pikatie.

 

kevat07-6

 

Metsän reunassa kulkee itäänpäin poroaita. Sen reunaa mönkijät ovat jauhaneet ja kosteikkojen kohdilla väylä on levittäytynyt kauas. Koska maapohja oli nyt näinkin märkää, niin heti alkuun ryömimme aidan alta ja koetimme etsiä kuivempaa kulkupohjaa. Alkuun se kohtuudella onnistuikin. Alakuvassa olemme tauolla puolivälissä matkaa piekanan pesimäpaikalle.

 

lappikevat07-015

 

Tämän jälkeen maasto oli taas hankalampaa, mutta ajatellulle taukopaikalle päästiin ja siinä olevasta vähäisestä puronlurusta saatiin vähän vettä pakkiin.

 

kevat07-8

 

Käännyimme tästä pohjoiseen ja Auhtijoenselälle menevän poroaidan varteen. Kun maasto hieman alkoi nousta ylemmäksi lumiläikkiä alkoi ilmaantua kulkureitille.

 

kevat07-7

 

Pitkin aidan vierustaa oli saippuanliukasta lunta. Sitä sai oikein varoa. Ylhäältä Auhtijoenselältä näkyi että Povivaaran eli Vongoivanräystään jyrkänteelläkin lumireunusta oli.

 

kevat07-10

 

Poroaita ylittää Jaurun puolisentoista kilometriä Tahvon tasolta itään. Vesi oli sillan kohdalla tulvakorkeudessa ja se tulvi pohjoispuolen rannalle. Aki ja Leena joutuivat riisumaan saappaansa ja kahlaamaan. Minä taas onnistuin hyppimään mättäältä mättäälle.

 

lk07-8

 

Tahvontuvalle päästiin, emmekä mitenkään yllättyneet, että kämppä oli tyhjillään. Ylempää olimme jo nähneet, että lunta oli tunturissa siinä määrin, että vaeltaminen oli hankalaa. Päätimmekin, että liikuskelemme Jaurun tuntumassa yrittelemättä minnekään kauemmaksi.

 

lk07-9

 

Sauna pantiin kuumaksi ja ateria saatiin valmiiksi. Vaelluskumppanini pääsivät kokeilemaan saunaa. He olivat viimeksi olleet täällä silloin, kun sauna oli sijainnut kämpän pohjoispuolella.

Muistelin miten olin aloittelemassa vaellusta kerran Aittajärveltä, kun siihen tuli miesporukka vaelluksensa päättäen. He kertoivat käyneensä mm Tahvontuvalla. Olin juuri kuullut, että siellä oli rakennettu uusi sauna ja kysäisinkin mielipidettä millainen se on. Vastaaja istui "pysäköintikuopan" reunalla ja siemaisi mietteissään olutpullosta ja sanoi, että "sauna muuten on hyvä, mutta jos Ahtisaari vietäisiin sinne helikopterilla, niin hän ei saisi lisättyä kiukaan pesään puita".

Minulle on tämä huumorisävytteinen lausahdus tullut aina mieleen, kun mainittuun pesään olen tulta viritellyt. Siinä ollaan vähän ahtaalla.

Ilta kului pokeria pelatessa Tahvon pöydän ääressä. Panoksina meillä oli erämaassa kovinkin arvokkaita tulitikkuja.

Aamulla päätimme lumista huolimatta lähteä katsomaan pääsisimmekö käymään Vongoivan räystäällä. Sinne suuntaan kuljimme Tahvolta luoteeseen menevän purokurun vartta. Jaurun varret ja Tahvon tienoo olivat lumettomia ja noustessamme kohti Povivaaraa ei lumista ollut haittaa. Matkalla tein tapani mukaan vaellusvideota.

 

lk07-11

 

Lumikenttiä alkoi koko ajan ilmestyä lisää. Kun Siulapää Vongoivanjoen laakson länsipuolella tuli näkyviin, se oli melkein kokonaan lumen peittämä.

 

lk07-12

 

Jyrkänteenkin suuntaan lumia oli siellä täällä, mutta ne eivät kulkua haitanneet.

 

lk07-13

 

Kiersimme nousun luoteispuolelle ja kapusimme sieltä laelle. Nousu tahtoo panna termostaattia lujille. Vähän piti laella vähennellä vaatteita.

 

kevat07-16

 

Näkyvyyttä oli melko mukavasti. Taustan taivaanrannalla näkyvät Korvatunturin korvat.

 

ik07-26

 

 

Laella ollessamme tuli koillisesta Rajavartiolaitoksen helikopteri. Se teki oikein kierroksen päällämme ennen kuin jatkoi matkaa. Taisi ohjaaja ajatella, että ketähän hulluja on tähän aikaan lumessa kahlailemassa.

Jyrkänteen reunalle saakka ei silti lumista ollut ollut minkäänlaista haittaa ja vaikka yläkuvasta näkee, että alhaalla vaaran rinnekin on aivan luminen, niin päätimme mennä Tahvolle Tyyrojan kautta. Emme nimittäin ylhäältä heti nähneet mitä meillä on rinteessä edessä. Se selvisi hetken päästä.

 

kevat07-19

 

Joidenkin kuoppien kohdalla oli lunta oikein paksustikin. Kulku oli hitaanpuoleista ja päästyämme Tyyrojan idän puolen terasseille, joissa lumia ei enää ollut, pidimme taukoja tiheästi.

 

kevat07-20

 

lk07-16

 

Kulku kaiken kaikkiaan oli hitaanpuoleista ja meillähän tämä kierros otti aikaa puolen päivää. Loppupäivä kuluteltiin taas Tahvontuvalla.

Koska Jaurun varsi oli jokseenkin lumesta vapaa, niin seuraavana aamuna päätimme lähteä käymään Peuraselän tasolla. Pittivaaran tulipaikalla tehtiin tulet ja pantiin pakki kuumenemään.

 

kevat07-21

 

Leena otti välillä videokuvaajan tehtävän.

 

kevat07-22

 

Aki  tutustui kartan salaisuuksiin.

 

lk07-17

 

Sää meitä suosi ja Jaurun varren luontoa saattoi ihastella kiireettömästi edeten.

 

lk07-18

 

Peuraselän kierrokseen kulutimme päiväsydämen ja illaksi palasimme taas Tahvontuvalle. Seuraavana aamuna pakkasimme varusteet tarkoituksena siirtyä vaihteeksi Siulalle. Lähtiessä napattiin yläterassilta saunasta kuva.

 

kevat07-26

 

Matkalla länteen Jaurun sivupuroissakin riitti vettä.

 

kevat07-27

 

Vongoivanjokikin kohisi ylävesiä.

 

kevat07-28

 

Virran paine oli kova ja kieli keskellä suuta oli jalkaa siirreltävä, ettei päässyt vähemmän iloiseen suunnittelemattomaan koskenlaskuun. Sainkin yli päästyäni paljon puhuttelevaa videotallennetta kuvatessani Marja-Leenan ja Akin ylitystä.

 

kevat07-29

 

Ylitys onnistui haavereitta ja Siula tavattiin tyhjillään olevana.

 

lk07-21

 

Kunhan oli kämppään kotiuduttu ja aterioitu, nousimme rappuset yläterassille ja lähdimme kuljeskelemaan polkua länteenpäin.

 

lk07-22

 

Hyvässä säässä oli mukava liikkua ja tarkastella näkymiä.

 

lk07-24

 

Aki tarvitsi varjoa kuvatessaan vasta-aurinkoon.

 

lk07-23

 

Kävimme jonkin matkaa Karhuvaaran ja Siulapään välisessä kurussakin ja ihastelemassa siellä virtaavan puron kuohuja. Palattuamme Siulalle istuskelimme kämpän edustan tulipaikalla maailmaa taas parantamassa.

 

lk07-25

 

Kiehisiä vielä veistelin alarappujen yläpäässä.

 

lappikevat07-051

 

... ja osasi se Leenakin teräaseiden käytön...

 

kevat07-34

 

Koska kulkeminen oli toistaiseksi vielä kovin rajoitetulla alueella, niin päätimme seuraavana aamuna lähteä kohti Marivaaraa. Jaurussa ei kämpän kohdalla ollut liikaa vettä, vaikka sulamisvedet olivat pintaa hieman nostaneetkin. Minä tein alkuun "koekahlaamisen".

 

lappikevat07-073

 

Pääsin yli onnistuneesti, mutta sitten tuli vähän haavereita. Leena kahlaili saappaat kädessään yli ja ajatteli heittää saappaat rannalle. Vähän lipsahti ja toinen jalkineista alkoi purjehtia kohti itää. Karkulainen saatiin kiinni. Ei muuten ollut ensimmäinen kerta.

Sitten Akin riisuttua housunsa ja saappaansa, jalka tuntui kirveltävän vedessä. Sinne oli syntynyt muheva rakko.

Koetimme kiivetä jokivarresta ensimmäiselle terassille. Leena astui vesikuoppaan juuri rinteen alaosassa ja putosi sinne koko jalan mitalta. Siistiä kieltä yleensä viljelevän vaimoni suu olisi  sen jälkeen pitänyt pestä saippualla.

Niin sitten vaihdettiin kuivia vaatteita ja aseteltiin rakkolaastaria sekä päästiin viimein kulkemisen alkuun.

Laakson etelärinne oli vielä paikoin roudassa ja melko helppo edetä. Poroaidalle tullessamme, havaitsimme että lumet olivat sieltä suurelta osalta sulaneet. Pesäpaikan tuntumassa taas pidimme taukoa.

 

lk07-26

 

Maasto oli tullessa ollut pehmeää eikä se siitä mitenkään ollut muuttunut. Koetimme nyt kulkea itään menevän poroaidan vartta, mutta painanteiden kohdilla olivat mönkijät sotkeneet maapohjaa kymmenien metrien matkalta ja jouduimme kiertelemään ja kaartelemaan. Vastaan tuli siellä ryhmä nuoria, joilla oli pelkät vaelluslenkkarit. Vähän kävi sääliksi kun niitä katselin. Ne eivät olleet tämän maaston ja kulkuajan jalkineet.

Pajuojalla taas pantiin pakki kuumaksi.

lk07-27

 

... ja Karvitsiojalta vielä kauhaistiin janoon vettä...

 

lk07-28

 

Sitten olikin lyhyt matka Marivaaran laelle jossa rinkat saatiin selästä pudottaa.

 

vaellusaki07-065

 

Pienistä maasto-ongelmista huolimatta taakse saatiin jälleen hyvä kierros.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Pitkäaikaisen vaelluskumppanini Antin kanssa olimme onnellisesti siirtyneet eläkeläisten joukkoon, Antti hieman minua aikaisemmin ja minä helmikuun alusta alkaen. Pitkän loman saaneilla oli vapaus valita milloin ja mihin lähtee.

Maanantaina kesäkuun neljäntenä olimme pakanneet rinkat autoon ja matkasimme kohti pohjoista. Pian alkoi sataa. Sitä riitti aina Marivaaraan saakka. Lähelle laen korkeinta kohtaa automme jätimme. Sade oli laantunut siinä vaiheessa ajoittaiseksi tihkuksi ja me päätimme kulkea jonkin matkaa kohti pohjoisessa näkyvää Saariselän tunturijuontoa.

Kulku maistui aina itään kulkevan poroaidan tuntumaan, jonka ali ryömimme ja etsimme sopivan kuivan kumpareen, johon teltta pantiin pystyyn. Matkalla Antti valitteli oikean jalan kantapäänsä jotenkin aristavan.

Toivoimme sen vaivan menevän yön mittaan pois, mutta aamulla kipu oli entisellään. Tämä harmitti, sillä olimme suunnitelleet melko laajaa kierrosta. Parin kilometrin päässä olevalla piekanan pesimäpaikalla on ainut vedenottopaikka Pajuojan jälkeen matkalla Jaurulle. Siinä tulee polun poikki vähäinen parinkymmenen sentin levyinen pohjoiseen laskeva "luru", josta vettä yleensä saa. Siinä keittelimme nuotiolla kuumaa juotavaa.

Antti kykeni edelleen kulkemaan, mutta kiivettyämme Auhtijoenselän korkeimmalle kohdalle ja ryhdyttyämme laskeutumaan pitkin poroaidan vartta, kulkien kohti Jaurun ylittävää siltaa, alkoi jalka kipeytyä enemmän. Kipu tuntui nyt pohkeessa ja vihloi välillä selässäkin. Vaikka kuljin hyvin hitaasti, ei kaveri tahtonut pysyä matkavauhdissa. Taukoilimme tämän tästä ja Tahvon tuvalle sentään selvisimme.

Tahvo oli tyhjillään. Aterian jälkeen lämmitettiin sauna ja koetettiin kipeää jalkaa hieman löylyissä verrytellä, mutta tuloksettomasti. Levossa Antti jalkansa kanssa kyllä pärjäili ja hän jäi oleskelemaan kämpälle, kun minä liikuin lähistön rinteillä kokeilemassa puhelimen kuuluvuutta. Saatoin todeta, että mistään ei yhteyttä syntynyt.

Keskiviikkona 6.6. jalan tilanne oli entinen. Päätimme, että Antti jää lepäilemään edelleen Tahvolle. Minä lähdin tekemään kierrosta kohti Povivaaraa. Kuljin ensikerran Tahvolta luoteeseen lähtevän vähäisen puron vartta ja havaitsin sen oikein mukavaksi reitiksi, kunhan huomasin aina ajoissa nousta "portaan" seuraavalle terassille. Tällä reitillä tapasin Moskun vuonna 1910 työnjohtajana teettämän poroaidan melko hyväkuntoisia pätkiä. Löysin sieltä hyväkuntoisen sääskihatunkin, joten en suinkaan ollut ainut joka oli tätä suuntaa kokeillut.

Tulin jyrkänteiden kulmalle ja kiersin luoteen puolelta ylös näköalapaikalle. Näkyvyys oli kohtuullinen, mutta melko kylmä tuuli puhalteli. Kokeilin puhelintani eri puolilta lakitasannetta. Yhteyden kyllä sain, mutta se oli heikko ja katkeili.

Jatkoin vielä Vongoivan huipulle saakka. Lakikupolin juureltakin oli jo täydet tolpat ja tietenkin myös huipulta. Koillisen puolelta vain tuuli melkoisen hyytävästi, joten ei siellä pitkään huvittanut viipyä. Laskeuduin alas Tyyrojan latvoille. Kuljin sitten kurun itäreunaa kohti Jaurua. Siellä olin tuulensuojassa ja siitä syystä siellä oli melko lämmin.

Olin kierroksella kuutisen tuntia. Sillä välin ei kumppani jalan tilassa ollut muutoksia parempaan. Tahvon varauspuolelle majoittui kolmen hengen porukka ja kaiken varalta minä pystytin telttani yläterassille. Antti päätti kuitenkin jäädä kämppään yöksi. Sitä ennen istuskelimme telttani läheisyydessä tulilla maailmaa parantamassa. Siinä myös päätettiin, ettemme yhdessä yritä vaeltaa pitemmälle, vaan hivutellaan seuraavana päivänä Siulalle ja siitä sitten kykyjen mukaan takaisin autolle. Antti oli toki valmis jäämään Siulalle odottelemaan, että minä teen muutaman päivän kierroksen jossakin, mutta tämän tyrmäsin heti. En olisi voinut levollisesti liikkua, tietäen että Marivaaraan meno saattaa olla hyvinkin hankalaa ja vaatia pitkänkin aikaa.

Torstaiaamuna oli poutaista ja lämmintä. "Rinkkamittarini" näytti yhdeksän aikaan 15 astetta. Ehkä lepo oli kuitenkin vähän jalkaa rauhoittanut, koska kulkeminen kävi kohtuudella. Varhaisesta keväästä huolimatta Vongoivanjoella ei ollut tulvaa ja yli päästiin helpolla. Käytimme laakson reunuspolkua ja ennen sinne nousemista pidimme tauon. Minulla oli saappaat jalassa ja saappaan varressa askelmittari, jota olin halunnut kokeilla. Tullessamme Siulalle, havaitsin mittarin kadonneen. Olin varma, että se oli jotenkin pudonnut siihen taukopaikalle ja palasin sitä etsimään, mutten löytänyt.

Siulalla saimme olla rauhassa. Muita vaeltajia ei näkynyt. Päivän ateriaksi valitsimme pasta Bolognesen ja jälkiruuaksi lettuja ynnä vadelmahilloa. Illansuussa Antti jäi kämpälle ja minä kahlasin Jaurun yli sekä lähdin nousemaan rinnettä ylös. Jossain vaiheessa avasin puhelimen. Yhteyttä ei ollut. Kun olin noussut niin korkealle, että Sokostin selänne vilahti juuri ja juuri Vuomapään lounaiskulman takaa, puhelimen tolpat ilmestyivät näkyviin. Parikymmentä metriä alempana ne taas kokonaan hävisivät. Ne aallot eivät siis taivu lainkaan.

Minulla oli pieni radio mukana. Säätiedotus lupasi seuraavalle päivälle itään jatkuvaa sadetta.

Perjantaina 8.6 aamulla oli kuitenkin aurinkoista ja lämmintä. Varusteet kasattiin ja Jauru ylitettiin helposti. Vesi oli matalalla. Nousimme rinteen viistosti lounaaseen. Poroaidalle tultuamme oli vähän turhankin lämmintä. Mittarini näytti 20 asteen lukemaa. Antin kulkeminen onnistui, muttemme jalkaa rasittaneet, vaan koetimme taukoilla ahkerasti.

Piekanan pesäpaikalla taas kiehautettiin kahvit. Siihen tuli etelän puolelta Tahvolla kanssamme yhtäaikaisesti ollut yksinäinen kulkija. Hän etsiskeli aidasta porttia, jonka hänelle saatoin osoittaa. Sitä ei ollut merkitty karttaan.

Me jatkoimme matkaa edelleen pienin hyppäyksin. Eräällä taukopaikalla avasin rinkkani suojuspeitettä enemmän ja havaitsin sen pohjalla kadonneeksi luulemani askelmittarin. Olin nähtävästi heilauttaessani rinkkaa selkääni pyyhkäissyt mittarin saappaasta suojuksen uumeniin.

Pajuojalla taas keiteltiin kuumaa juotavaa. Siellä meidät yllätti reipas sadekuuro. Säätiedon lupaama saderintama tuli kuin tulikin vaivaksemme. Autolle saakka kulkiessamme vettä niskaamme tippuikin.

Meillä oli päivän matkaan kulunut melkoisesti aikaa ja oli jo melko myöhä. Ajoimmekin kohti Lokkaa vain vanhan erotuspaikan tuntumaan, johon teltta pantiin pystyyn ja yövyttiin.

Lauantaiaamu oli sateinen, mutta poikkesimme Moskuun vilkaisemaan miltä siellä nyt näytti. Sade meitä häiritsi sielläkin ja varjon alta jouduin viimeiset videopätkät kuvaamaan.

Siihen yhteiset vaelluksemme päättyivät, vaikka kumpikaan meistä ei sitä vielä tiennyt.

Pitkään Antin vaivaa tutkittiin. Milloin oli hiusmurtumaa missäkin jalan kohdassa tai muuta arvailua. Lopulta selvisi, että hermot olivat pinteessä selkärangassa siten, että se vaati leikkauksen ydinkanavaan. Vaikka siinä oli riskejä, se aikanaan onnistui tyydyttävästi, mutta ei enää antanut mahdollisuutta rinkan kanniskelemiseen.

Vuosia hän keväisin oli ankarassa vaelluskuumeessa, mutta kertoi tässä hiljakkoin pahimman poltteen vähin erin antaneen periksi. Hyvä niin ja muistella aina voi.