Maanantai-iltana 18.4 olimme melko myöhään perillä Kiilopäällä, mutta kun sattui hyvä sää, niin hiihdeltiin samantien Suomun ruoktulle. Ruoktu oli tupaten täynnä. Harkitsimme vähän ulkosalla yöpymistä, sillä varusteemme olivat sitä mukaa, mutta kun vanha ruoktu oli niin lähellä, jatkoimme sinne. Aamulla palasimme uudelle ruoktulle aamupalalle. Yöpyjät olivat jo suurimmalta osalta lähteneet matkaan.
Aamu oli pilvinen ja tuulinenkin. Me jatkoimme kohti Tuiskukurua ja Vintiläntunturia kiertäessämme tuuli alkoi laantua ja aurinko pilkahdella näkyviin. Sää selkeni ja seuraavaa yötä viettäessämme Tuiskukurun kämpällä, oli melkoisesti pakkasta. Kamiinaan piti panna vähän puita.
Kämppään oli uusittu siisti pöytä edellisen käyntimme jälkeen.
Pientä peruskorjausta olisi kämppä vaatinut ehkä muutenkin, sillä vesi kondensoitui rakennuksen keskivaiheille kattoon ja tippui alas eteisen kohdalla sekä sopivalla pakkasella jäätyi lattiatasolla "lukiten" oven. Joillakin oli joskus vaikea saada ovea auki. Meillä ei tällä kertaa tätä ongelmaa ollut. Alakuvan suunta on Tuiskukurua etelään. Sinne lähdimme taivaltamaan.
Matkakumppaniamme Muruakaan emme Tuiskuun unohtaneet.
Sää oli heti aamusta mitä parhain, lumi oli jo hangettunut ja kantoi hyvin. Sen pinnalla oli sentin verran uutta lunta. Vaellusrekeni tuli perässä niin keveästi, ettei sitä oikeastaan huomannut. Harriselän tasolla tuli idän suunnalta kohti Harrihaaran uomaa tuore kulku-ura. Jostain syystä oli mesikämmen herännyt kovin varhain pesässään ja oli nähtävästi menossa juomaan. Lunta oli niin paksusti, etteivät jalat olleet alkuunkaan riittäneet, vaan maha oli tehnyt lumeen syvän kourun. Mieleni teki vähän lähteä sitä jäljittämään, mutta luovuin ajatuksesta ja hiihtelimme Karapuljuun. Pelkäsin vähän, että Luirojoessa voisi joutua kahlailemaan, mutta talvi piti jokea vielä kahleissaan. Avannon jäähän tehdessäni, totesin kyllä jään ohentuneen ja vesi nousikin kohta pinnalle avannosta.
Kun olimme saaneet aterioitua, kävimme hiihtelemässä itään nousevan matalan vaaran laella ja sen jälkeen itse kävin etelän tasaisilla aavoilla Lamminaavan suunnalla suksittelemassa. Oli aivan erinomainen keli ja tasaisella hangen pinnalla saattoi luistella. Tein oikein kunnollisen "hikilenkin". Yövyimme Karapuljussa. Muita ei siellä ollut. Torstaiaamu oli pilvetön. Pakkasta kämpän mittarissa 16 astetta. Siivosimme paikat, suljimme ovet ja lähdimme kohti Luirojärveä.
Etenimme Luirojoen uoman tuntumassa kohti pohjoista.
Reki tuli edelleen helposti perässä.
Meillä kun ei ollut mitään kiirettä, pysähtelimme "kahville". Olimme aamulla keittäneet termoksiin kahvia.
Luirojärven uudelle "keskuskämpälle" sitten tultiin ja siinä valmisteltiin ateria.
Ollessani kämpän pöydän ääressä ruokailemassa, ikkuna kolahti. Kuukkeli törmäsi lasiin ja oli hetkisen pökertyneenä ikkunan ulkopuolella lumipaakun päällä, ennen kuin räpytteli tiehensä.
Kun aterialla oli vahvistauduttu, hiihdimme Sokostin rinteelle, josta laskettelimme etelään Sokostinojan varteen ja uudelleen kämppäalueelle. Lämmitimme saunan, löylyttelimme ja siinä samalla pesimme vähän pyykkiäkin. Saunarannasta oli Lupukoille hieno talvinen näkymä.
Illansuussa Luirojärvelle alkoi saapua vaeltajia vähän joka suunnasta siinä määrin, että me päätimme jatkaa matkaa. Puoli kuuden aikoihin illalla suuntasimme Hammaskuruun. Ilta oli todella kaunis ja Kärppäojan varsia seuraillen tulimme Hammasjoelle.
Näillä kohdin alkoivat energiavarantoni loppua. En ollut päivän mittaan varmaan "tankannut" riittävästi ja kun tässä hienoinen näläntunne hiipi päälle, niin voimat äkisti valahtivat olemattomiin. Viimeiset pari kilometriä Hammaskurun kämpälle ottivat vähän lujille.
Kämpässä oli majoittuneena melkoisesti väkeä sielläkin, mutta sinne kuitenkin mahduimme ja heräsimme pilviseen aamuun. Varhain olimme perjantaina ennen muita liikkeellä. Hiihtelimme nyt Muorravaarakkaan Akanhärkäkurun kautta. Oikaisin vähän liikaa Pirttikallionvaaran rinteessä ja jyrkimmillä osilla ei reki tahtonut pysyä pystyssä. Vetoaisa ei kestänyt tätä kierähtelyä ja meni poikki. Matkan puolessa välissä aamun pikkupakkanen alkoi kääntyä suojan puolelle ja räntääkin satoi välillä tiheästi.
Muorravaarakan ruoktulle tultaessa oli keli aivan loskainen ja hienoa tihkua sateli ajoittain. Kämpälle tullessamme, se oli tyhjillään ja saatoimme valmistella aterian kaikessa rauhassa.
Lunta riitti Muorravaarakassakin ja joki oli edelleen talven vankina.
Yövyimme ruoktulla. Illalla sinne tuli mouhijärveläispariskunta, mutta muuten vaeltajaporukka näytti liikuskelevan muilla suunnilla. Ehdin myös korjata rikkoutuneen vetoaisan ja matka pääsi lauantaina 23.4 jatkumaan.
Lähtiessämme Pirunportin suuntaan taivas oli pilvessä ja oli vesimärkä suoja. Latu-urakin portin suuntaan oli tuullut näkymättömiin puurajan yläpuolella ja kun muutenkin näkyvyys oli olematon, niin oikeaan paikkaan löytäminen oli vähän summamutikkaa. Lähempänä kohdetta, alkoi jotakin näkyäkin.
Suojasta ei ylhäällä ollut tietoakaan ja länsituuli lennätti lunta vinhasti. Pysähdyimme kahvitauolle ja vähän henkeä vetämään Pirunportin viimeisen jyrkänteen alle. Tuuli oli kerännyt melkoisia lumikielekkeitä kurun reunalle ja vähän huolestuneina niitä silmäiltiin. Ne näyttivät siltä, että voisivat romahtaa millä hetkellä hyvänsä. Niin ei kuitenkaan meidän siellä ollessamme käynyt. Viimeisen jyrkänteen koettelemus selvitettiin.
Ukselmakurussa luisto oli heikko, mutta helppoahan selvään alamäkeen oli mennä. Kurun suulla oli vastassa taas selvä suoja ja loskakelissä tultiin uusitulle Sarviojan kämpälle. Siellä aterioitiin ja jatkettaessa kohti Kaarnepään eteläselännettä, alkoi pakastamaan ja keli paranemaan.
Mukava oli Kaarnepäältä lasketella Sotavaarajoen varteen ja Peurapäiden ylityksen jälkeen rinne Porttikoskelle. Porttikoskella lämmitimme saunan ja jatkoimme saunalämpöisinä Lankojärvelle.
Lähestyessämme Lankojärveä oli jo vähän hämärää. Näimme järven jäätä ylittäessämme kämpän pihamaalla jotenkin oudosti liikehtivää porukkaa, jotka kuitenkin lähemmäksi tullessamme menivät sisälle varauspuolelle. Kohta selvisi, että kyse oli 13 henkisestä vaellustaan aloittelevasta miesporukasta, jotka "juhlivat" railakkaasti. Yö olikin muille kämpässä avoimellakin puolella yöpyville aika rauhaton, sillä kyseinen porukka oli melko äänekäs ja välillä riitaisakin. Joku oli yöllä kateissakin ja muut kerääntyivät pihamaalle tähtikirkkaaseen yöhön huutamaan kuorossa kadonnutta nimeltä. Kukaan ei ollut huomannut, että tämä harteikas kaveri oli kiivennyt nukkumaan humalaansa avoimen puolen ylälaverille.
Joku poltti siitä porukasta pahasti kätensä kamiinan kyljessä, mutta havaitsin sen aamulla kyllä asiantuntevasti sidotuksi ja puhelimella joku tilasi lääkkeitä Luirojärvelle. Jokseenkin vaisuntuntuinen jono hiihteli aamulla sinne suuntaan.
Minä sain höylättyä rappusiin jäätyneen oksennuksen pois puunkantotelineen pohjalla.
Kun Lankojärven aamu rauhoittui, me hiihtelimme lähiympäristössä ja kävimme vilkaisemassa lounaispään saarta. Siellä oli niliaitta ja ruuhi paikallaan.
Paikka muuten oli autio, mutta pöntössä oli sentään asukki.
Ruuhen viereen oli tehty laavun tapaista. Luultavasti se oli "Luppomatin" aikaansaannos. Hänhän elätti toiveita saada lupaa pitää siellä jonkinlaista henkilökohtaista tukikohtaa.
Kokosimme sitten varusteet ja lähdimme kohti Rautulampea. Vastaan tuli pureva viima. Rautulammen tuntumassa kävi melkoinen vilske. Monet olivat sunnuntailenkillä Kiilopäältä käsin. Me jatkoimme Luulammille ja sieltä edelleen Taajostuvalle. Tupaa oli peruskorjattu ja se oli mielestämme oikein viihtyisä.
Sisällä oli korjattu takkaakin.
Maanantaiaamu kämpän kulmalla oli yhtä aurinkoinen kuin edellinen iltakin. Me hiihdimme yli Luuvaaran ja Kiilopään eräkeskukseen. Mukanamme Rovaniemelle pääsi Taajostuvalla kanssamme yöpynyt nuorukainen. Hän kertoi opiskelevansa Rovaniemellä ja oli ollut pohtimassa erämaan kulmalla "onko ihmisillä kollektiivista muistia". Miten lienee...
