Tekijä: Heikki

Ajellessani keväällä 2011 kohti pohjoista, helle seurasi kintereilläni. Pääsin kuitenkin autoilemaan kohtuullisessa lämpötilassa, mutta pysäköidessäni autoni Aittajärven parkkipaikalle illalla oli melko lämmin. Yövyin Aittajärvellä ja kuuden korvilla aamulla varjoon asettamani lämpömittari näytti jo 23 astetta. Saatuani rinkkani kulkukuntoon, ylitin kahlaamon ja lähdin kulkemaan Suomun etelärantaa alajuoksun suuntaan. Aamu oli todella kaunis. Runsaan kahden kilometrin päässä on tulipaikka Snellmanilta tulevaa niemeä vastapäätä. Siinä käytin kameraanikin, jota tällä vaelluksella otin esille satunnaisesti, sillä tein viimevuosien tapaan videopäiväkirjaa, jolloin kameran käyttö vähän unohtui. Tulipaikalla se kuitenkin oli esillä. Vastarannalla on Kolttakenttä.

 

 

Allaoleva näkymä taas on Suomua ylävirtaan.

 

 

Tällä kohden on myös pieni puusuoja. Sen takaa näkyy Snellmanilta tulevan niemen nokka.

 

 

Suomu kapenee niemen kärjen kohdalla ja siinä on yleensä virran voima niin suuri, että se on hankala ylittää, vaikka veden korkeus ei niin suuri olekaan. Alempana Suomu avautuu leveämmäksi Suomujärveksi ja menossaan rauhoittuu.

 

 

Otin tästä kompassisuunnan Kuotmuttijärven itäpäähän. Maasto on pääosin kuivaa, vähän kumpuilevaa männikkökangasta, jota on mukava kulkea. Tämä suunta ei ole "retkeilijämassojen" suosima jostakin syystä, joten kulkemisen merkkejä on vähän. Rauhassa sain taivaltaa kohti Kuotmuttia. Vain piekana puolessa välissä oli hetkisen minulle kiukkuinen, mutta rauhoittui pian kun havaitsi suuntani olevan pois pesältä.

Näillä kohden Kuotmuttiojaa pidin pientä taukoa. Mukanani ollut lämpömittari näytti 27 asteen lukemaa. Taukopaikalla oli lupaavasti hilla kukassa. Sitten kahluuseiväs käteen ja yli kiveltä kivelle.

 

 

Kuotmuttijärven etelärannalla olin ensimmäisen kerran ollut vuonna 1970. Vuonna 1986 huomasin, että sille kohdalle oli tehty kivillä reunustettu nuotiopaikka. Sen jälkeen oli joku vetänyt paikalle muutaman kelopölkyn, mutta ne olivat jo sammaloituneet. Ei ole ollut sanottavasti kulkijoita. Jatkoin matkaa kohti runsaan kilometrin päässä olevaa Ahmajärveä. Pohjoisrannalta oli etelään päin kesäinen tunnelma.

 

 

Aikomukseni oli kulkea Sarviojalle. Ahmajärven, jota viimeisissä kartoissa nimitetään kylläkin Helanderinjärveksi, keskivaiheilta lähtee länteen  kosteikon tapainen. Sitä lähdin seurailemaan. Aikaisemmissa topografikartoissa siihen oli merkitty järveen saakka laskeva puro, jota ensimmäisellä kerralla kovasti etsin, mutta ymmärsin sitten ilmakuvaa tulkitun jotenkin väärin. Tällä uralla on kyllä myöhemmin mm muutama peräkkäinen lampi.

 

 

Aurinko alkoi paahtamaan toden teolla ja lämpötila oli siellä 30 asteen vaiheilla. Jouduin pitämään huppua saadakseni auringon poltteelta vähän suojaa ja se teki tietenkin liikkumisen kovin työlääksi. Nousin Aitavaaran itäisimmän laen länsipuolelta Sarviojan laakson reunalle vastapäätä Ruopimapäätä ja ryhdyin laskeutumaan alas. Sarviojan varteen päästyäni koetin etsiä vähän varjoa ja pidin pitkän tauon. Toivoin auringon kiertäessä länteen ja vähän laskeutuessa ilman hieman viilenevän.

 

 

Hikisiä kamppeitani koetin kuivatella siellä täällä ja huuhtelin itseäni Sarviojan vesissä tämän tästä.

 

 

Tältä taukopaikaltani ei ollut kuin parin kilometrin matka Sarviojan kämpälle. Lopulta otin rinkkani ja taivalsin loppumatkan. Kämpän terassilla varjossa ollut mittari näytti  18 aikoihin 28 astetta.

 

 

Olin karsinut rinkastani kaiken ylimääräisen painon ja jättänyt mm teltan pois varusteistani. Sitä kyllä kaipailin kämpän kuumalla ylälaverilla. Jotenkin siellä aika kului aamuviiteen. Aamupalan jälkeen lähdin kohti Muorravaarakkaa. Silloin lämpömittari näytti 12 astetta. Oli todella mukava kulkuilma. Pirunportin tuntumassa lämpöaalto alkoi taas tuntua.

 

 

Paljon ei ollut viilennysapua itäpuolen lumistakaan.

 

 

Muorravaarakalle tullessani ilma oli hengästyttävän kuuma.

 

 

Valmistelin aterian ruoktulla. Ketään muita ei näkynyt. Kämpässä oli tukahduttavaa ja ajattelin, että sinne en jää vaan suuntaan Anterinmukkaan, jossa tietysti on yhtä kuumaa, mutta on sauna ja uimapaikka. Tiyhtelmän niskalla kaivoin vielä kameran esille.

 

 

Anterinmukassa pääsin sekä saunaan että jokeen vilvoittelemaan. Yökin kului kämpässä jotenkuten. Seuraavana päivänä oli ilma aavistuksen viileämpi. Jatkoin matkaa Hammaskuruun. Anterijoen tulipaikalla oli tarkoitukseni nuotiolla keitellä kahvit, mutta kun matkassani ei ollut kirvestäkään eikä sitä löytynyt kyseiseltä tulipaikalta, niin pidin siinä vain pienen tauon. Kuvan taustalla kohoaa Kielitunturi.

 

 

Tähän päättyivät vaellukseni valokuvat. Keskityin tästä eteenpäin vain videokamerani käyttämiseen. Vaellus kuitenkin jatkui suunnitelmani mukaisesti Hammaskuruun. Siellä oli remontti meneillään. Kamiinakin oli poissa ja laverit täynnä purua. Se ei minua haitannut, vaan yövyin kämpässä. Muita ei paikalla näkynyt. Illalla käväisin  vilkaisemassa Hammaskodan alueella. Paikalle oli ilmestynyt rakennustarvikkeita, joten oli odotettavissa että jotain sinne myöhemmin rakennetaan.

Yöllä oli melkoinen ukkonen ja satoi rankasti. Sää poutaantui aamuun mennessä, mutta oli pilvistä. Sade oli vähän viilentänyt ilmaa, mutta lämmintä riitti edelleenkin. Sade nostatti henkiin aivan valtaisat sääskiparvet. En muista niin ärhäkkäitä hyttysiä hetkeen nähneeni ja niin sankoin parvin. Kiittelin itseäni, otettuani rinkkaani sääskihupun.

Suunta oli kohti Luirojärveä. Kärppäpään tulipaikan tuntumassa ukkonen jälleen uhkaili, mutta se tuntui liikkuvan koilliseen. Se oli sikäli hyvä, koska teräsrunkoisen rinkan kanssa ei ole kovin mukava ukkosella nousta ylänkömaille. Sellainen oli edessä Hietapään juurella.

Ajattelin jäädä Rajankämppään yöksi. Sinne pian tulinkin. Valmistelin aterian. Seurakseni sain pian pariskunnan, joka oli tullut vastaan Tiyhtelmän lammella. Se olisi vielä kovasti sopinut, mutta sitten kämppään tuli vielä lisää väkeä, joten päätin lähteä Pälkkimäojan laavulle. Toivoin että löydän sieltä tilaa. Melko kosteassa mutta poutaisessa säässä sinne vaelsin ja totesin sen tyhjäksi.

Tässä vaiheessa lämpötila putosi rajusti ja se tuntui. Tuuli oli kääntynyt koilliseen ja se toi Jäämeren ulapoilta hyisiä tuulia. Lämpömittarini laski viiteen asteeseen. Minulla oli vain kevyt "kesäpussi" matkassa eikä se tahtonut yöllä oikein laavussa riittää. Jouduin pitämään nuotiopaikalla "minirakotulia" lämpöä vähän saadakseni. Tuulen suunta vain oli sellainen, että se käänsi savua laavun sisälle.

Aamu tuli vastaan siinäkin. Varhain lähdin kohti Maantiekurun vedenjakajaa. Koillinen ilmavirtaus oli selkiinnyttänyt ilmaa. Oli puolipilvistä ja kulkijalle lämpötila oli juuri sopiva. Kulkiessani sitten pitkin Sotavaarajoen varsia leijaili pieniä lumenkin hitusia taivaalta. Äkkinäiset ovat muutokset pohjoisen säissä varsinkin keväällä. Kulku Aittajärvelle sujui ongelmitta ja joutuisasti keveän kantamuksen kera. Riskejä tällaisella liikkumisella aina tietysti on, mutta sillä kerralla vaikeuksilta vältyin.

 

Elokuun loppupuolella olin jälleen Aittajärvellä. Nyt olin varustautunut paremmin ja mukanani oli kaikki oleellinen. Vaelluksen alku oli kevään kaltainen aina Ahmajärvelle saakka. Sieltä jatkoin etelänpuolen pienen lammen kohdalle ja käännyin kulkemaan kohti itää seuraillen osapuilleen sinne suuntaan kulkevan poroaidan linjaa. Sää oli poutainen mutta pilvinen. Muorravaarakan varteen tultuani, lähdin yläjuoksun suuntaan ja noin puolentoista kilometrin päässä laajan suvannon kohdalta kahlasin yli. Siirryin seuraavaksi Muorakanmutkan tulipaikalle lähelle Harrijoen yhtymäkohtaa. Siinä oli aterian valmistuksen aika. Kuvasin tässä vaiheessa pelkästään videokamerallani, joten kuvamateriaalia ei ole.

Aterian jälkeen jatkoin Harrijoen vartta ylävirtaan ja aikanaan sen lounaaseen kulkevaa latvahaaraa, kunnes ilta oli niin pitkällä, että pystytin leirin. Yöllä satoi vähäsen, mutta aamulla poutaantui. Matka jatkui kohti Kuikkapäätä. Kun Sara Pieran Muurivaara tuli näkyviin, se oli melkein juurta myöten pilvessä, mutta lähestyessäni sitä tuulet alkoivat pilviä hajottaa. Kuikkapään rinnettä noustessani pilvet olivat jo nousseet ylemmäksi.

Maalpurinojan putouksella muistin kamerani ja nappasin kuvan.

 

 

Suuntasin sitten kohti Anterinmukkaa. Siinä vaiheessa ajattelin seuraavana päivänä kiivetä yli Lokan Alen Muurivaaran kohti Tahvontupaa. Matkan varrella otin Muurivaarasta kuvaa.

 

 

Anterinmukan kämpän tuntumassa yövyin. Vaeltajia oli runsaasti liikkeellä, mutta pääsin ateriani keittelemään kämpän "keittiössä". Aamulla totesin vetäneen pilveen ja vähän sateen uhkaakin olevan. Lakiretkeily ei ollutkaan enää mieleen. Liikkeelle lähdin kohti Vongoivanjoen latvoja. Tullessani Vongoivan kodalle, olin saanut vähäisiä sadekuuroja niskaani ja näin oli siitä eteenkinpäin.

Kuljin Vongoivanjoen itärantaa alavirtaan, mutta ennen Honkatehtaanojaa koetin suunnata kaakkoon pois joen varresta. Toivoin että pystyn kulkemaan Tahvontuvalle suuntaavan kurun tuntumaan, mutta ajauduin liikaa itään ja otin lakin nöyrästi kouraan ja suuntasin Tyyrojan varteen ja sen vartta Tahvolle. Loppupäivästä sää parani oli puolipilvistä ja poutaa.

Leiripaikka löytyi yläterassilta kuten ennenkin ja lihapurkkikätköstäni sain täydennystä muonavalikoimaan. Saunomisen ja yöpymisen jälkeen kuljin Siulan kautta Hammaskuruun. Vasta kiivettyäni illalla Vuomapäälle muistin jälleen kamerani. Kuva on Hammaskodan lammen suuntaan Vuomapään "väliterassilta".

 

Tämä otos taas kohti pohjoista. Taustalla on Akanhärkäkurun "lovi", vasemmalla Pirttikallionvaara ja oikealla Anteripää.

 

 

Samalta terassilta on seuraava kuva koilliseen Anterijoen laaksoon.

 

 

Seuraavana aamuna kuljin "maantietä" Keinopään juuren tuntumaan ja käännyin kulkemaan sen ja Pirttikallionvaaran välistä satulaa kohti.

 

 

Anteripään kyljessä saattoi aavistaa jo ruskan himmeää hohdetta.

 

 

Akanhärkäkurun niskalta avautui Muorravaarakan laakso. Sollanpää ja Pirunportti edustavasti esillä taustalla.

 

 

Anteripääkin tähän kohdalle näyttäytyy hienona.

 

Kuljin kohti Muorravaarakan ruoktua ja sinne pian saavuinkin. Ruoktulla näytti olevan väkeä. En sinne pysähtynyt, vaan jatkoin puolentoista kilometrin päässä oleville pienille lammille. Siihen jäin iltapäivätauolle. Panin oikein teltankin pystyyn ja aterian jälkeen vietin siinä "siestaa". Päivä oli lämmin, mutta lounaasta tuuli aikana navakasti. Enteilin sen tuovan sadetta, mutta saadessani aviosiippaani puhelinyhteyden, hän vakuutti lähipäiviksi ennustetun poutaa.

Jatkoin sitten matkaa pohjoiseen. Idänpuolen tunturikyljillä oli myös nähtävissä ruskan merkkejä.

 

 

Ruopimapään itärinne kohdalla.

 

 

Jäin yöksi jokivarren tulipaikalle. Aikanaan se oli kosteikossa aivan joen tuntumassa, mutta nyt tulipaikan pölkyt oli siirretty vähän kuivemmalle pohjalle polun kohdalle. Maasto näillä kohdin on kovin epätasainen, enkä tahtonut löytää kelvollista teltan alustaa. Yö siinäkin silti kului.

 

Muorravaarakan varressa on pieniä kosteikkoja, kuten näkyy taustalta.

 

Yöpymispaikaltani ei ole pitkää matkaa Muorakanmutkan tulipaikalle. Sieltä menin joen länsirannalle ja jatkoin sitä puolta alavirtaan. Kuotmuttiojan suupuolella on karttaan merkitty tulipaikka. Se on kyllä jokseenkin vaatimaton, mutta sieltä löytyi peräti kirves. Kuotmuttioja on syvä. Tulipaikan läheisyydessä oli muutama hoikka kelo pantu ojan yli ja vähän ristikkäin. Kieli keskellä suuta taiteilin siitä yli. Jos olisi lipsahtanut, niin syvällä olisi käyty. Tulipaikalta lähti heikosti näkyvä polku oikaisemaan Suomun varteen. Suomun varteen tultuani, saavuinkin pian Snellunkosken tulipaikalle.

 

 

Tälläkin tulipaikalla on pieni puusuoja.

 

Kuljin sitten Suomujoen etelärantaa ylävirtaan kunnes saavuin Aittajärven kahlaamolle. Siitäkin selvisin onnellisesti yli ja auton renkaissa oli tälläkin kerralla ilmaa muuallakin kuin yläpuolella.

Tarkoitukseni ei ollut kuitenkaan vielä lopettaa vaellusta tähän, vaan oleskella vielä jonkin aikaa Aittajärven tuntumassa. En saanut kuitenkaan puhelinyhteyttä vaimooni ja arvelin puhelimeeni tulleen  vian. Kun olimme sopineet siitä, että soitan kun olen tullut perille Aittajärvelle, enkä voinutkaan sitä tehdä, lähdin matkaan autolla.

Päästyäni nelostielle, yhteys syntyi. Vika ei ollutkaan puhelimessa, vaan operaattorissa. Harmikseni oli juuri paluupäivänä tullut maanlaajuinen verkkovika.

Se ei kuitenkaan varsinaista vaellusta haitannut. Hyvää videokuvaa ja videopäiväkirjaa syntyi.

Ehkä julkistan niitäkin tulevaisuudessa. Aika näyttää.

 

 

 

 

 

 

 

Kesäkuun kahdeksannen päivän aamuna ajoin autoni Kiilopäälle parkkiin ja pysäköintiluvan saatuani nostin rinkkani selkään sekä lähdin kohti Suomun ruoktua. Sää oli pilvipoutainen, kulkijalle ihanteellinen. Suomun latvan puulaavu oli tyhjillään ja siellä vietin pienen tauon.

 

 

Eipä aikaakaan, kun ruoktu tuli näkyviin. Siellä olikin jo enemmän väkeä, mutta he olivat majoittuneena suurimmalta osalta varauspuolelle.

 

 

Pidin avoimella puolella pienen tauon ja totesin kämppää saneeratun siistiin kuntoon.

 

 

Jatkoin edelleen kulkua ja tullessani parin kilometrin päässä olevalle Suomun ylityspaikalle, tapasin siinä miehiä ja mönkijöitä. Heillä oli sillanrakennuspuuhat meneillään. Nähtävästi kyse oli poromiehistä, jotka rakentelivat vähän kestävämpää ylityspaikkaa kulkuneuvoilleen. En jäänyt heidän touhujaan katselemaan, vaan käännyin kulkemaan jokivartta alavirtaan. Salonlammella oli taas tauon paikka.

 

 

Kun välipalaa oli saatu polttoaineeksi, matka jatkui Vintilänojan vartta kohti latvoja

 

 

Tuiskukurun länsireunalle tullessani, alkoivat näkymät kauemmaksi parantua.

 

Olin aikonut ensimmäisenä päivänä kulkea Tuiskukurun kämpälle ja siellä valmistaa pääaterian. Ylös kurun reunalle kuulin alhaalta hakkaamisen kolketta ja vähän ihmettelin miksi. Kun kämppä tuli näkyviin, totesin että suunnitelmat menivät uusiin puihin. Kämpässä oli remontti meneillään. Katto oli purettu, pihamaalla joukkueteltta, rakennustarvikkeita ja työkoneita. Pari miestä puuhaili kämpän kimpussa. Pienen tauon jälkeen taivalsin eteenpäin. Ampupäältä lounaaseen laskevan puron varteen panin teltan pystyyn. Keli oli kuivahko, josta syystä ruokatulet tein varmaan paikkaan.

 

 

Saatuani leirin pystyyn, ajelivat rakennusmiehet kahdella mönkijällä kohti Luirojärveä. Kulku-ura on näillä kohdin kovin kulunut eivätkä kesäaikaan mönkijöiden renkaat tilannetta mitenkään paranna. Olin vähän happamalla tuulella. Aamulla jatkoin matkaa kohti Luiroa. Kohta yöpymispaikkani jälkeen on pieni kosteikko, jossa jouduin hieman etsiskelemään paikkaa, josta pääsin lenkkareilla yli. Maasta löysin gps-laitteen, ilman pattereiden suojana ollutta kantta. Luultavasti se oli joltakin puron yli hypätessä pudonnut. Otin sen matkaani. Patterit olivat tyhjiin kuluneet. Saatoin kokeilla sen toimintaa, sillä minulla oli radiotani varten vastaavia voimanlähteitä. Gps oli kunnossa. Teksti näytti tsekkiläiseltä. Toivottavasti paikat löytyivät, vaikka suuntalaite oli hukassa. Luirojärvi ja Rajankämppä tulivat vastaan. Valmistelin siellä päivän aterian.

 

 

Kunhan sain ateriani lusikoitua jatkoin edelleen matkaa pitkin näitä itään suuntaavia hienoja männikkökankaita.

 

 

Sää oli ollut koko ajan hyvä, kuten ylläolevasta kuvastakin voi päätellä, mutta siirtyessäni eteenpäin, alkoi pilveilemään. Tullessani Kärppäpään tulipaikalle, näytti siltä että on syytä ruveta suojautumaan. Pystytin telttani ja menin sen suojaan. Kohta tulikin rankasti vettä. Sitä sateli lähes koko yön, mutta aamuksi poutaantui ja pääsin kohtuullisessa säässä jatkamaan. Hammaskurun kämpälle poikkesin aterian valmistukseen ja sitten lähdin nousemaan Vuomapään lounaiskulmalle. Sää sinne päästyäni oli jo mukavan aurinkoinen. En ollut aiemmin tutkinut tämän alueen etelänpuolta ja suuntasinkin aluksi sinne. Maasto oli hyväkulkuista.

 

 

Kuljin matalaa kurua Kirakkavaaran ohi ja sitten siirryin kankaille, josta yläkuvakin on kohti itää napattuna. Viinavaaran tasolta käännyin kohti Viepperhautavaaraa, mutta sen kupeelle tullessani törmäsin niin jyrkkäseinäiseen ja syvään kuruun, etten viitsinyt siitä ruveta alas kapuamaan, vaan kuljin sen reunaa koilliseen kunnes kuru loiveni. Viepperhautavaaran keskipainanteen yli nousin ja pian olin Hopiaojan tulipaikalla.

 

 

Tulipaikalle oli tehty kymmenkunta vuotta aiemmin pieni puuvaja. Sen kupeelle panin telttani pystyyn.

 

 

Sää suosi minua neljäntenäkin kulkupäivänä. Mukavassa ilmassa sain taivaltaa Siulan kautta Tahvon tuvalle. Siellä pääsin tietysti saunomaan.

 

 

Viime näkemältä oli Tahvolle tullut uutuus, joka huomattavasti paransi keittomahdollisuuksia. Auhtijoenselän virattomaksi jäänyt puhelinkoppi oli siirretty vanhan saunanpaikan tuntumaan ja siitä tehty keittiö.

 

 

Yövyin teltassa puuvajan viereisellä terassilla. Kun rinkassani oli laskelmieni mukaan yksi ylimääräinen hirvi-sikasäilykepurkki, niin kätkin sen vastaisuuden varalle puuvajan tuntumaan.

Vaikka olin siihen mennessä edennyt varsin hyvin, niin kulkukuntoni ei ollut hyvä. Olin kovin epävarma siitä, kuinka kykenen nousemaan vaativia rinteitä. Sitähän en ollut vielä tällä vaelluksella ollenkaan kokeillut. Mieleni teki lähteä Anterinmukkaan yli Lokan Alen Muurivaaran, mutta kun en ollut varma kuinka tiukalle nousuissa joudun, niin pitkään heitin mielessäni arpaa mitä teen. Lopulta päätin koettaa. Alkuun lähdin kulkemaan pitkin Tyyrojan vartta.

 

 

Kuruhan on ahdas, enkä siellä pitkään viihtynyt, vaan nousin itärinteelle ja tulin sieltä alas vasta Pirravatselmaan johtavan kurun suulla. Jatkoin Tyyrojan vartta aivan latvoille saakka. Vähän ennen vedenjakajalle tuloa näytti tulosuuntani tältä.

 

 

Länsipuolella kohosi Vongoivan laki.

 

 

Vedenjakajalta tapasin Kuusikurun suuntaan kiertyvän lumisen kurun. Lumi oli pakkaantunut kovaksi ja sitä oli hyvä kulkea.

 

 

Kurun yläosista oli hyvä näkymä Venäjän puolen Joutsenpäälle.

 

 

Rajatunturi Talkkunapään pohjoisrinteet näkyivät myös edustavasti.

 

 

Minun olisi pitänyt nöyrästi kulkea kurua alaspäin lähemmäksi Kuusikurun suuta, jossa rinnemaat ovat loivemmat. Lähdin kuitenkin oikaisemaan kohti purojen risteystä, johon laskee  Vesilintupoikainpään eteläpuolelta puro. Oletin pääsevänä kohtuudella välissä olevan selänteen yli. Se olettamus oli väärä, sillä ensinnä selänne oli alhaalta niin jyrkkä etten ollut päästä edes kiipeämisen alkuun. Lisäksi rinne oli todella tiheän tunturikoivun peittämä, josta oli hankala päästä läpi. Hiki virtasi. Lopulta olin tavoitteessani. Siellä piti pitää jäähdyttelytauko.

 

 

Lähdin tästä nousemaan kohti Muurivaaraa. Kuvassa olenkin jo melkein ylhäällä. Rinteillä oli vielä hieman lunta. Taivaanrannalta saattaa tarkkasilmäinen havaita Korvatunturin "korvat" sinisenä vasemmalla laidalla.

 

 

Alakuvassa olen jo paremmin "niskan" päällä. Kuva on edelleen tulosuuntaan. Vesilintupoikainpään rinnettä vasemmalla.

 

 

Lokan Alen Muurivaaran laki on tasainen ja hyväkulkuinen. Siliäseläksihän sitä myös sanotaan. Siellä on kalliolampia jos jano sattuisi yllättämään. Rajavyöhykkeellä olevan Välipään kyömyä taustalla.

 

 

Muurivaaran muuten tasainen selänne kohoaa pohjoisessa pieneksi kupoliksi.

 

 

Tunturin pohjoislaelta avautuu näkymä Anterin laaksoon ja Hirvaspäille.

 

 

Reitti otti voimieni päälle kuten arvelinkin, mutta kohtuudella päivästä selvisin. Anterinmukan terassilta sain tallentaa kämpän "kotiporon".

 

 

Yövyttyäni Anterinmukassa Paalasmaan perikunnan patjoilla, lähdin aamusella Kaarreojan varsia seurailevaa polkua kohti Muorravaarakkaa. Sinne tullessani saatoin havaita, että joessa oli vesipinta normaalilla tasolla.

 

 

Ruoktu oli tyhjillään ja sain tehdä ateriatankkaukset kaikessa rauhassa.

 

 

En paljoakaan ateriaa sulatellut, vaan vaelsin eteenpäin. Tähyilin seuraavaksi Pirunporttia. Joen ylityksessä ei ollut ongelmaa. Pirunportilla oli vielä lunta, mutta se kovaksi pakkaantuneena vain helpotti portin läpi kulkemista.

 

Ukselmakurussa oli tietysti vielä kevään jäljiltä vetistä, mutta ei haitaksi asti. Sarviojan kämppä tuli aikanaan vastaan ja sinne jäin yöksi. Vaelluksellani en juuri aikaisemmin ollut muita tavannut, mutta Sarviojalla kulkijoita oli useampiakin. Illasta aamuun siellä selvisin ja aamupalan jälkeen matka jatkui kohti länttä. Alkuun sää oli pilvinen mutta oli silti poutainen. Kameraa olin käytellyt viimeisillä kymmenillä kilometreillä kovin niukasti mutta Sarviojan varressa muistin taas ottaa sitä esille.

 

 

Kiipesin Kaarnepään eteläliepeelle ja siitä alas Sotavaarajoen varteen. Sotavaarajoen putouksilla oli vielä poutainen mutta vähän "suttuinen" sää.

 

 

Olin matkalla Porttikosken kämpän suuntaan ja yleensä tältä tulipaikalta olen oikaissut Peurapäitten yli, mutta nyt kiersin Suomun varteen, nähdäkseni miten vesi kohisee Porttikoskessa. Alakuvassa on Porttikosken silta.

 

 

Vesi oli Porttikoskessakin normaalikorkeudessa. Jatkoin Porttikosken kämpälle, mutten siihen jäänyt vaan etenin vielä runsaan kilometrin yläjuoksulle siellä olevalle tulipaikalle, jonne telttani pystytin.

 

 

Sää oli illan tullessa alkanut osoittaa selkenemisen merkkejä ja aamulla olikin oikein hieno sää. Saatuani rinkkani jälleen kulkukuntoon, kahlasin joen poikki tältä kohden. Niemen nokasta ensin hiekkasärkän harjannetta alavirtaan ja sitten virran niskalta vasemmalle.

 

 

Ylityspaikka näyttää tältä vastarannalta.

 

 

Jatkoin kulkua Suomun pohjoisrantaa kohti Lankojärveä. Matkan varrella on muutama komea niva ja suvanto.

 

 

Lankojärvelle tulin vaivattomasti. Karunaslaavun huipusta olin ottanut samoista kohdin kuvan 52 vuotta aiemmin.

 

 

Lankojärvellä pidin välipalataukoa ja sitten siirryin Rautuojan varteen ja kohti Rautulampea. Rautulampi tuli pian vastaan ja senkin jätin taakseni samantien. Rautupään selänteen alapäästä otin vielä otoksen itään.

 

 

Pian oli Niilanpäänkin selänne ylitetty ja laskeuduin alas länsirinteen terassille ja nopeakulkuiselle viitoitukselle. Sitten Kiilopään mainioon saunaan ja suihkuun sekä auton keula kohti etelää.

Elokuun alussa 1982 perheeni pystytteli telttaamme Luton rannalle Raja-Jooseppiin riippusillan tuntumaan. Olimme päivän mittaan ajelleet reilut 900 kilometriä päästäksemme vaelluksemme aloituspaikkaan. Olin päättänyt tuhlata suuret määrät filmiä, sillä olin hankkinut uuden kamerarungon. Oletin sitä hyvinkin laadukkaaksi, mutta siinä tulin pettymään. Kameran sulkimessa oli vikaa ja dia-filmini ylivalottuivat suurimmalta osalta ja menivät piloille. Kuvankäsittelyohjelmilla jotain koetin niistä irti saada, mutta valitettavasti varsin pitkän vaelluksemme kuvat ovat heikon ja välttävän välimailta. Suurin osa täysin piloilla. Muutaman otoksen panen kuitenkin tämän kertomuksen liitteeksi.

Elokuinen sää suosi meitä alusta alkaen. Nukutun yön jälkeen kokoilimme varusteita riippusillan kupeella.

 

 

Siirryimme sillan kautta Luton etelärannalle ja ryhdyimme kulkemaan ylävirtaan. Kiertämäojassa ei ollut paljonkaan vettä ja ylitys oli helppo. Luton korkeilla rantapenkereillä oli hienoa kuljeskella ja istuskella.

 

 

Päivä oli lämmin ja kun uimapaikkoja oli joen varressa tämän tästä, niin eipä muuta kuin pulahdettiin välillä veteen vilvoittelemaan.

 

 

Luton ja Suomun yhtymäkohdasta tietysti jatkoimme Suomun vartta ylöspäin aina Harrimukanjärven tasolle saakka. Leiri pantiin pystyyn vastarannalle.

 

 

Tällä kohden päästiin vähän virvelöimään, mutta siima kun tahtoo joskus takkuuntua, niin siinä tarvittiin kätevän äidin apua solmujen selvittelyssä. Matkaa sitten seuraavana päivänä jatkettiin Pahaojan varsia kohti Jyrkkävaaran kämppää, jossa taukoiltiin.

 

 

Jyrkkävaarasta matka jatkui kohti Muorravaarakkaa ja lopulta päädyttiin Muorravaarakan ruoktulta noin puolentoista kilometrin päässä oleville pienille lammille, jonne leiri pantiin pystyyn.

 

 

Näillä kohden on Muorravaarakan laaksossa hyvin yleisesti männyissä näitä pahkoja.

 

 

Kolmantena päivänä olimme jo kiivenneet Tiyhtelmäkurun niskalle ja menossa kohti Mukkakönkäänruoktua eli nykyistä Anterinmukkaa.

 

 

Anterinmukkaan emme jääneet, vaan kuljimme muutaman kilometrin "maantietä" myöten kohti Hammaskurua ja panimme sitten teltan pystyyn Anterijoen varteen. Virveliä kokeiltiin tässäkin ja kuinka ollakaan, muutama sintti vieheeseen tarttuikin.

 

 

Kaloja päästiin paistamaan leirinuotiolla.

 

 

Seuraavana päivänä matka jatkui kohti Hammaskurua. Nousimme Keinopään yli ja laskeuduimme taas maantien varteen. Hammaskurussa ei tullessamme ketään ollut ja valmistelimme aterian kämpän suojissa. Sitten lähdimme Vuomapäälle. Siellä vierähti pitkä tovi, mutta kuvamateriaalia ei ole vaikka kamera oli räpsynyt ahkerasti Muorravaarakalta alkaen.

Palatessamme illan jo hämärtyessä takaisin, ei kämpälle ollut vieläkään ketään tullut, joten päätimme tehdä poikkeuksen yönvietossa ja nukkua kämpän suojissa. Kellon ollessa 21 tienoilla pari nuorta miestä tupsahti kämppään. He ensitöikseen tekivät jonkinlaista kiisseliä ja lusikoidessaan sitä suuhunsa, he kertoivat kohta jatkavansa matkaa Luirojärven suuntaan.

He olivat olleet Jaurun varressa telttailemassa. Paikkaa en tullut tarkemmin tietämään. Jokivedessä he olivat pitäneet "kylmäsäiliötä" ja siellä oli kuulemma ollut voita ja makkaraakin. Toinen kavereista oli mennyt tälle kätkölle ja yllättänyt siellä mesikämmenen popsimispuuhissa. Kumpainenkin oli säikähtänyt ja sännännyt tiehensä, mutta onneksi vastakkaisiin suuntiin.

Kaveruksista alkoi tuntua, että erämainen tunnelma alkoi käydä liian tiheäksi ja he päättivät lähteä kohti sivistystä. Pikaisesti tankattuaan, he jatkoivat matkaansa kohti Luirojärveä.

Olimme sitten jo menneet laverille levolle, kun ulkoa kuului jotakin melua. Otaksuin että joku myöhäinen kulkija on tulossa. Olin oikeassa muuten, mutta luullessani tulijaa kaksijalkaiseksi, erehdyin pahan kerran. Vaimonikin oletti  jonkun asettelevan rinkkaa pihanpuoleisen ikkunan penkille, mutta sitten hän tajusi etteihän rinkalla ole korvia ja hän hönkäisi että siellähän on karhu.

Se oli noussut kahdelle jalalle ja kurkisti ikkunasta sisälle. Poikani oli makuupussissaan ikkunan puoleisella seinustalla ja nousi istumaan ja työnsi kasvonsa ikkunalle. Kontion ja poikani Jukan nenillä ei ollut väillä montaakaan senttiä, sillä ikkuna oli silloin vain yksinkertainen.

Nähtyään liikettä, tämä nuoreksi karhuksi osoittautunut mesikämmen laskeutui alas ja alkoi liikkua pihamaalla tutkien ympäristöä. Sain kameran käsiini ja sain napattua siitä muutaman heikon kuvan.

 

 

Kuvat otin kämpän rappusilta, mutta aina yhden näpäyksen jälkeen jouduin perääntymään sisälle, sillä vieras lähti päättäväisesti minua kohti. Silloinen nuotiopaikka on nykyäänkin kuvassa näkyvällä paikalla. Sitä se tutki tarkkaan ja koetteli hampaillaan tulipaikan vieressä olleita klapeja.

 

 

Hammaskurussa oli lautareunuksinen roskakuoppa. Nalle meni sinne todella sulavasti  ja rietusti sieltä tietysti kaikenlaista roskaa ympäristöön. Kämpän läheisyydestä sillä ei tuntunut olevan mitään kiirettä pois, eikä se pelännyt minua vähääkään, vaan lukuisia kertoja jouduin perääntymään oven taakse.

Olihan kokemus tietysti meille kaikille hieno ja jännittävä, mutta nukkumaankin olisi pitänyt päästä. Siinä oli pieni riski sikäli, että avoimen puolen kämpän ulko-ovi oli kosteudesta hieman vääntynyt eikä sitä saanut hakaan. Reilun tunnin verran piti sitä ovea hieman pitää silmällä, kunnes sitten karhuvieras hävisi pihapiiristä.

Aamulla jatkoimme mekin kohti Luirojärveä. Polulla saatoimme nähdä eilisiltaisen vieraamme jäljet. Se oli nähtävästi seurannut näitä mukavanhajuisia makkaramiehiä Jaurulta saakka ja jatkoi heidän perässään edelleen. Parin kilometrin verran saatoin siellä täällä tassun painalluksen nähdä sekä pari pengottua muurahaispesää. Sitten en merkkejä siitä enää havainnut.

Me matkasimme ongelmitta Kärppäjärvien kautta Luirojärvelle ja asetuimme telttailemaan etelärannalle. Sää suosi ja yövyttyämme nousimme Sokostille.

 

 

 

Luirolla vietimme toisenkin yön ja sitten nousimme rinkkojen kanssa yli Sokostin keskiselänteen ja laskeuduimme Muorravaarakkajoen latvoille. Sokostin itärinteen alapäässä oli muka nälkä.

 

 

Kuljimme jokivartta Muorravaarakan ruoktulle, jonka lähistölle asetuimme. Yöpymisen jälkeen käväisimme varusteitta Pirunportilla. Paluumatkalla Annukka tyttäreni halusi ehdottomasti kiivetä puun oksalle istumaan. Avustajia tarvittiin.

 

 

Muorravaarakkaa jatkettiin sitten alavirtaan. Nykyisellä Muorakanmutkaksi sanotulla tulipaikalla valmistimme juustokeittoa. Poikani teki muistiinpanoja vihkoseensa ja kuvatessani tätä toimenpidettä kaitafilmikamerallani totesin, hänen kirjoittavan että se oli hyvää.

Jatkoimme Muorravaarakkaa aina Suomun varteen saakka ja käännyimme sitten seuraamaan sen juoksua alavirtaan päin. Yöpymispaikka löytyi Suomun rantapenkereiltä. Sielläkin virvelöitiin, mutta tuloksettomasti.

 

 

Seuraavana päivänä vaelsimme Suomuvillen tilaa vastapäätä. Rakennukset saattaa erottaa vastarannalla jos tarkkaan katsoo.

 

 

Tässä kohden Suomukönkään niskalla pidimme ruokatulia ja kuivateltiin kastuneita jalkoja.

 

Kun Könkäänvaarat alkoivat näkyä Luton penkereillä tulosuunnassamme näinkin kaukana, ei enää ollut pitkää matkaa Kiertämäojalle.

 

Pian olimme jälleen automme luona ja monta kokemusta rikkaampina.

Keväällä 1990 ajelin kahden työkaverini Matin ja Antin kanssa Saariselän alueen pohjoispuolelle Kuutuan tietä aina Suomunniemivaaran länsikuvetta kiertävälle vanhalle puutavaranajouralle. Sitä pääsimmekin varsin pitkälle kohti Suomujokea. Meillä oli aikomuksena ylittää Suomu osapuilleen Harrimukanjärven kohdilta ja sitä varten olin ottanut mukaan pienen muoviveneen.

 

 

Suomulle ei tullut tästä matkaa kuin parisen kilometriä. Sopiva ylityskohta löytyi ja alkuun soutelin joen poikki vastarannalle.

 

 

Veneeseen oli kiinnitetty riittävän pitkä nailonnaru, jolla lautturoimme rinkka ja mies kerrallaan kaiken tarpeellisen Suomun etelärannalle.

 

 

Jyrkkävaaran kämppä ei ole tästä kuin vajaan neljän kilometrin päässä. Se oli ensimmäinen etappi.

 

 

Siellä yövyttiin ja seuraavana aamuna lähdettiin etelään tavoitteena päivän päätteeksi Anterinmukka. Aluksi kuljettiin kohti Harrijoen ja Muorravaarakkajoen yhtymäkohtaa. Sitä ennen itä-länsi suunnassa kulkee poroaita, jonka alitse piti hivuttaa niin kulkijoita kuin rinkkojakin.

 

 

Harrijoen liukkaista ylityspuistakin päästiin yli putoamatta.

 

 

Jokien yhtymäkohdassa on matala harju, jossa erakko Nuotio piti aikanaan asumusta. Tätä kirjoitettaessa siinä on Muorakanmutkaksi nimetty tulipaikka. Sillä kohdin pidimme myös vuonna 1990 pientä tankkaustaukoa.

 

 

Jatkaessamme matkaa harjua pitkin, olivat näkymät alkuun tällaiset. Käännyimme sitten Harrijoen varteen ja lähdimme seuraamaan sitä ylävirtaan.

 

 

Harrijoen haaroittuessa kulkemaan lounaaseen, seurasimme sitä latvahaaraa. Siellä oli taas tarvetta pienille kynsitulille.

 

 

Tulilla taas valmisteltiin välipalaa ja sen nauttiminen onnistuu kyllä tässäkin asennossa.

 

 

Sarapieran Muurivaaran kyljen ilmestyessä näkyviin, oli ilma kovin utuinen mutta rinteeltä saattoi havaita, että lunta on vielä ylhäällä melkoisesti.

 

 

Kun käännyimme tästä kaakkoon ja ryhdyttiin nousemaan Kuikkapäälle jyrkkää rinnettä, lunta riitti aivan alusta alkaen.

 

 

Kuikkapään huipun länsipuolen tasanteelle jätimme rinkat ja pyrähdimme huipulla saakka. Siellä oli talven tuntu.

 

 

Maalpurinojan suuntaan lumi oli huvennut itäpuolelta. Sinne suuntasimme seuraavaksi.

 

 

Maalpurinojan putouksille riitti luonnollisesti hyvin vettä.

 

 

Eipä kulunut kovinkaan pitkään, kun saapastelimme Anterinmukkaan. Ensitöiksi sauna pantiin kuumaksi ja sitten löylyihin. Ojensin saunassa pesuvatia lauteiden suuntaan hieman eteenpäin kumartuen, kun tunsin äkkiä että jalat menevät alta. Selkäni nikamat pääsivät "lipsahtamaan" ristiselästä paikaltaan. Hyvin varovaisesti pääsin hivuttautumaan lauteiden päälle mahalleni makaamaan ja matkakumppanini koettivat hieroa selkää. Se auttoikin ja jotenkuten sain saunareisuni päätökseen. Tunsin kuitenkin selvästi, että selkäni on kovin epävarmassa kunnossa ja koko illan minun piti liikkua hyvin varovaisesti. Yöllä se oli lonksahtanut paikalleen, eikä vaiva uusiutunut.

 

 

Me olimme tällä kerralla vain pikakäynnillä pohjoisessa ja aamulla jatkoimme matkaa kohti Muorravaarakkaa. Sää oli siihen saakka ollut viileä ja utuinen ja saapuessamme Muorravaarakan laakson itäreunalle, näkyivät Ukselma ja Sollanpää heikosti. Sen saattoi havaita, että lunta kyllä riitti niidenkin rinteille.

 

 

Muorravaarakan ruoktulla olimme yötä. Sää siellä ollessamme parani oikein mukavaksi ja päätimme nousta yläkuvassa oikealla lumisena näkyvän Pirunportin sivusta ylös ja käväistä Ukselman laella. Alakuvassa olemmekin Pirunportin reunalle ja etuoikealle avautuu Ukselmakuru.

 

 

Kiersimme sitten Muorravaarakkaan Lumikurun kautta. Nimensä mukaisesti lunta siellä riitti.

 

 

Näkymät tällä säällä paranivat kauemmaksikin.

 

 

Muorravaarakassa vietetyn yön jälkeen kuljimme joen vartta alavirtaan ja Muorakanmutkan kohdalla käännyimme kohti Jyrkkävaaraa, jonka seinustalla hyvässä säässä oltiin sonnustauduttu lopettajaiskuvaa varten. Paluu muoviveneellä onnistui kuten tullessakin eikä ongelmia ollut kotimatkallakaan.

 

Perheeni oli pitkään vaellellut kesäisin Saariselällä eivätkä sääsket tai muutkaan pistiäiset olleet suuremmin olleet vaivana. Heinäkuulla 1981 tehty vaelluksemme teki tähän valitettavan poikkeuksen, joka näkyy valokuva-albumimme etulehdestäkin.

 

 

Aloitimme matkamme Kiilopäältä ja suuntasimme Suomun ruoktun kautta Aitalammelle, jonka kankaille teltta pantiin ensikerran pystyyn.

 

 

Aamulla noustiin Aitaojan kalliojyrkänteet Vintiläntunturin rinteelle. Meillä oli sääskiharsot, jotka maltettiin taukopaikalla kuvauksen ajaksi ottaa sivuun.

 

 

Selänne ylitettiin ja tultiin Vintilänojan luomaan kuruun ja sieltä taas Tuiskukurun reunalle. Sääsket ahdistelivat siellä ylhäälläkin.

 

 

Tuiskukurun kämpän rappusilla oli sentään hieman seesteisempää.

 

 

Tuiskukurussa yövyttiin ja sitten saatiinkin tarkastella Luirojoen vanhan padon jäänteitä.

 

 

Jostain syystä Luirojärven eteläpäässä sääskiä ei niin mahdottomasti ollut ja päästiin nauttimaan uimasilla olosta.

 

 

 

Valitettavasti sauna, jossa edellisenä kesänä olimme löylytelleet, oli poltettu.

 

 

Luirolla oli melko rauhallista. Oleilimme Rajankämpän tuntumassa. Sen edustalla oli siihen aikaan tulipaikka, jossa piti kuitenkin jonkinverran sääskiä huitoa.

 

 

Jatkoimme sitten kohti Muorravaarakkaa. Oikaisimme Apujoukkojen vaaran yli ja ollessamme tauolla sen rakkaisen rinteen alaosissa, kuului yläpuoleltamme yllättävä ääni. Moottori käynnistyi. Näin noin satakunta metriä yläpuolellamme poromiehen moottoripyöränsä kanssa kivikossa. Hän ajoi pyörällään jonnekin länsisuuntaan. Noihin aikoihin oli valitettavana muotina ajella moottoripyörillä siellä täällä. Nehän jättivät maastoon selvät jäljet. Mönkijät sitten nämä pörisijät syrjäyttivät - valitettavasti.

Lumikurun kautta kuljettiin Muorravaarakalle, jossa yövyttiin. Kuva kämpän kulmalta kohti Sollanpään rinnettä.

 

 

Palailimme Lumikurua ylöspäin ja käännyimme nousemaan Ukselman takaista jyrkkää haaraa, jossa oli vielä kantava lumikate.

 

 

Ylös päästyämme avautuivat näkymät itään paremmin vaikka olikin vähän utuista.

 

 

Laskeuduimme sitten Paratiisikurun lammelle.

 

 

Päästyämme alemmaksi Ukselmakurun suun alapuolelle, sää hetkellisesti parani.

 

 

Sitä iloa ei valitettavasti kauan kestänyt. Matkasimme tästä Sudenpesän tasolle, jossa teltta pantiin pystyyn Sarviojan varteen. Sudenpesän paikka näytti kovin murheelliselta.

 

 

Matka jatkui seuraavana päivänä Kaarnepään eteläliepeen yli kohti Sotavaarajokea. Taukoa pidettiin länsipuolen rinteellä. Kolme nuorukaista oli vähäistä aikaisemmin tullut vastaamme kertoen nähneensä kyykäärmeen. "Me väistimme sitä".

 

 

Pian tupsahdettiin Suomujoen varteen. Porttikoskella oli nikkaroitu aivan uusi upea silta.

 

 

Jatkoimme tästä vielä Taimenlammelle, johon leiri pantiin pystyyn. Sää jatkui siellä valitettavan utuisena.

 

 

Aamulla lähdettiin luoteeseen ja tavoiteltiin aluksi Kulasjoen vartta, jota myöten sitten Taajostupa tuli vastaan. Siellä vietettiin vielä yksi yö ennen kuin Kiilopään eräkeskus tuli vastaan.

 

Pääsimme vaimoni kanssa vaellukselle vuonna 1979 vasta myöhäissyksyllä syyskuun puolen välin jälkeen. Aikataulu oli kovin tiukka. Meillä oli mahdollisuus vain lyhyeen pyrähdykseen. Toiveissamme oli kokea vielä ruskan värejä, mutta se aika alkoi jo olla ohi. Automme jätimme Kiilopäälle parkkiin ja lähdimme kohti Luulampia. Kuljimme pysähtelemättä Luuvaaran eteläkärkeen, jossa panimme kahvitulet.

 

 

Kulaksen latvakurussa oli vähän keltaisuutta, mutta sää hieman sumuinen.

 

 

Pian olimme Taajostuvalla. Kämppä oli tyhjillään.

 

 

Sauna pantiin lämpimäksi. Saunottiin ja joessa uitiin. Telttailimme sitten yön kämpän lähistöllä.

 

 

Seuraavana aamuna suunnisteltiin Lankojärvelle. Aamupäivällä oli hetkisen aurinkoistakin, kun olimme kahvitulilla.

 

 

Se jäi lyhytaikaiseksi iloksi, sillä tullessamme Lankojärvelle, oli  taas melko utuista.

 

 

Värejä Lankojärveltäkin olisi vielä löytynyt jos vähän olisi aurinko viitsinyt pilkistää.

 

 

Kävimme vilkaisemassa Meänteisen saaren tilannetta. Niliaitta ja ruuhi olivat paikallaan.

 

 

Täältä käsin Lankojärven kämppä vaikutti kovin synkeässä ympäristössä olevalta.

 

 

Eipä ollut kovin lohdullinen näkymä kämpän rannastakaan.

 

 

Sumu laskeutui alas eikä enää suostunut poistumaan. Me kuljimme Suomun rantoja seuraillen yläjuoksulle ja ruoktun kautta Kiilopäälle. Sää ei houkutellut lisänäppäilyihin.

Vuoden 1975 kesällä päätimme vaimoni kanssa ottaa ensi kerran viisi ja kuusivuotiaat lapsemme mukaan pohjoiseen. Moni saattaisi ajatella, että lapset eivät jaksa eräolosuhteissa, he siellä pitkästyvät tai se ylipäätään on kovin vaarallista.

Me päätimme kokeilla. Emme mihinkään tuntemattomaan hypänneet, sillä olimme muuten jo siihen aikaan varsin kokeneita kulkijoita. Vaeltamaan emme ajatelleet lähteä, vaan viettää lähinnä leirielämää ja retkeillä leirin lähettyvillä.

Ivalojoen sivujoki Sotajoki oli meille entuudestaan tuttu ja sen varsille päätimme alkuun mennä. Ajelimme Kutturan tietä joelle saakka ja sitten kävelimme jonkinmatkaa alavirtaan ja panimme leirin pystyyn. Uusi kultaryntäys ei ollut vielä alkanut ja saimme olla alueella aivan rauhassa.

Automatka sujui ongelmitta kuin myös leirielämän alku. Paikalta löytyi "huvipuistolaitteita", joista oli ajankulua moneen leikkiin.

 

 

Virvelit olivat mukana ja kalastusta saatiin koettaa. Joskus ei ollut väliksi vaikkei uistintakaan olisi siiman päässä ollut.

 

 

Ulkoilma antoi ruokahalua

 

 

Ja letutkin maistuivat

 

 

Tee kelpasi nuotiolla

 

 

Kun oltiin kultamailla, niin jännitettiin löytyisikö hippuja kallionkyljestä

 

 

Muutama päivä kului tällä alueella mukavasti. Sitten leiri purettiin ja siirryttiin autolla Saariselän puolelle. Autolla ajeltiin Ivalo-Raja-Jooseppi tieltä vanhoja metsäautoteitä kohti Suomua. Siihen aikaan Luton yli johtavat sillat olivat vielä kunnossa. Tie kulki korkeallakin ja Saariselän "laineita" päästiin sieltä silmäilemään.

 

 

Täällä yllätimme komean Lapinpöllöpariskunnan istuskelemassa kaatuneen kelon päällä, mutta kuvaa emme ennättäneet napata. Kuvausta muuten päästiin harjoittelemaan.

 

 

Hengenravinto on väliin tuiki tarpeellista. Lukuhetki Aku Ankan parissa hienoissa maisemissa.

 

 

Kulasjoen varrelta löysimme hienon leiripaikan. Siellä koeteltiin jälleen virvelöintiä ja tehtiin pienet rakotuletkin.

 

 

Siirryimme taas autolla eteenpäin ja tällä kerralla Pajujärven rannalle. Leiriolosuhteissa aamupesun opetteleminen oli paikallaan.

 

 

Pajujärven rannassa oli siihen aikaan vielä "kämppä".

 

 

Tästä käsin teimme suunnistusharjoituksia ja "vaelsimme" Ahvenjärven eteläpään kämpän kautta Kolttakenttään saakka. Suunnanotto kompassilla sujui ja suunnassa pysyttiin.

Aika kului täälläkin mukavasti. Vaatetta oli matkassa riittävästi eivätkä murotkaan kesken loppuneet.

 

 

Ensikosketus Lapin luontoon oli saatu ja seuraavana kesänä vaelsimme jo "kunnolla".

Harrastus jäi jälkikasvullekin päälle.