Vaelluskertomuksia: Lappi Saariselkä

Perjantaina 1.9 melko hätäisten valmisteluitten jälkeen lähdin aviosiippani Marja-Leenan kanssa Saariselälle vilkaisemaan, onko alkava syksy tuonut värejä maisemaan. Pätkimme automatkan kahteen osaan ja niinpä lauantaina 2.9 olimme perillä hyvissä ajoin Suomun Niemivaaran eteläpuolella Harrimukanjärven tuntumassa. Alkuun verryttelimme jalkoja käväisemällä Muorravaarakan yhtymäkohdassa ja sitten pyörähdimme Suomuvillen tilalla. Kun sieltä palasimme ilta jo tummeni. Istuskelimme iltanuotiolla auton lähettyvillä ja sitten painuimme makuupusseihin untenmaille.

Aamulla herättiin kirkkaaseen auringonpaisteeseen. Lounaasta puhalteli navakka tuuli. Harrimukan järven itäpään kohdalta kahlailtiin Suomusta yli. Vettä oli reiden juureen.

Jyrkkävaarassa nautittiin kevyt välipala ja jatkettiin Muorravaarakan ja Harrijoen yhtymäkohtaan, joka oli suunniteltu ateriapaikaksi. Pihvit ja perunat siinä valmistuivat ja antoivat voimaa ja pontta matkata edelleen. Hakiessani vettä keittopaikalla Muorravaarakkajoen puolelta, näin vedessä alavirtaan matkalla olleen suuren taimenen. Ei ole kalamiehen vale, kun arvioin sen mitaksi ainakin 70 cm. Jatkoimme ruokailun jälkeen Harrijoen vartta.

 

 

Tavoittaessamme Harrijoen lounaaseen kääntyvän haaran, ryhdyimme seurailemaan sitä. Ohitimme nelihenkisen vaellusporukan, joka oli jo leiriytynyt. Me jatkoimme kilometrin verran siitä eteenpäin ja panimme teltan pystyyn. Illalla pidettiin pieniä kynsitulia.

 

 

Maanantaiaamu oli kostea ja sumuinen. Ei silti satanut ja melko pian sumu kaikkosi ja pilvien raoista alkoi näkyä sinistäkin. Vaelluskumppani oli hyvällä tuulella.

 

 

Suuntasimme Kuikkapään pohjoisrinteeseen. Rinteessä oli aivan mahdottomasti mustikoita. Niitä popsien jaksoimme jyrkän nousun ja kiipesimme  huipullekin näkymiä katselemaan. Ilmassa oli vielä vähän sumun henkeä ja kauempana olevat selänteet oli näkyivät utuisina.

 

 

Ylhäällä ollessamme tuli Maalpurinojan suunnasta pieni ryhmä matkaten pohjoiseen. Se antoi hyvän mittarin niin jyrkkyydestä kuin jyrkänteen korkeudestakin.

 

 

Laskeuduimme alas Maalpurinojan varteen ja siirryimme putoukselle. Vettä ei ollut kovinkaan paljon.

 

 

Hieman alempana puron varressa pidimme ruokatulia.

 

 

Hiljalleen kuljimme sitten kohti Anterinmukkaa. Väkeä ei ollut siihen mennessä kovinkaan paljon näkynyt, mutta Anterinmukassa oli täysi hyörinä päällä. Saunaan kuitenkin mahduttiin ja yö kului eteisen leveillä penkeillä. Tiistaiaamuna olimme varhain liikkeellä. Oli ollut kylmähkö yö ja se näkyi tavallaan auringon noustessa ja kullatessa Rovapään lakea. Oli ollut selkeää.

 

Seitsemän aikaan aamulla oli puurot syöty ja oltiin panemassa jalkaa toisen eteen kohti Anterin latvoja. Kuljimme Hammaskuruun kiertäen Keinopään pohjoispuolen painanteesta.

 

 

Hammaskurusta käsin kävimme vilkaisemassa Hammaskotaa. Se oli hieman kehnossa kunnossa.

 

 

Hammaskodalla alkoi olla ruskan sävyjä jo enemmän nähtävissä. Kuvan näkymä Vuomapään suuntaan.

 

Näkymä Hammaskodalta luoteeseen. Sokostin selännettä taustalla.

 

 

Kuva on Hammaskodan lammen takaa koilliseen.

 

 

Hammaskurussa yövyimme ja taivalsimme sitten Siulalle. Puusuojan viereen panimme telttamme pystyyn.

 

 

Seuraavana aamuna oli melko lämmin, mutta taivas oli tumman pilviverhon peittämä. Kulkiessamme kohti Tahvoa pilvet muistuttelivat itsestään ja ennen Vongoivanjoen ylitystä niskaan tippui pisara silloin ja toinen tällöin. Sade antoi odotella itseään ja alkoi onneksi vasta vähän ennen kuin tulimme Tahvontuvalle. Pääsimme kämpän suojiin kahvittelemaan. Kämpälle tuli seuraavien tuntien aikana pienempiä ja suurempia ryhmiä, Peuraselästä peräti 15 hengen VR:n vaellusporukka. Me saimme silti ruokailla aivan rauhassa ja illan suussa pakkailimme taas rinkat kämpän terassilla ja jatkoimme matkaa.

 

 

Ilma oli selkiintynyt. Nousimme Tyyrojan itäpuolen yläterassille ja kuljimme pohjoiseen. Povivaara sieltä käsin näytti hienolta.

 

 

Käännyimme Pirravatselman eteläpuolen kuruun ja nousimme sieltä koilliseen jyrkän rinteen, oikaisten Iso-ojan varteen. Ilma oli oikein hieno pannessamme Iso-ojan varteen leirimme pystyyn. Yöllä jokin iso eläin loiskutteli raskaasti puroa ylittäessään. Mikähän mahtoi olla...

Aamulla kokoilimme varusteitamme aamuaterian jälkeen puronvarren kivikossa.

 

 

Kuljimme Iso-ojan vartta ylävirtaan. Idänpuolen rinteissä oli heti aamusta hienosti värejä.

 

 

Kuusikurun suulla pyörähdimme saadaksemme Talkkunapäästä "edustuskuvan".

 

 

Erämainen on niillä alueilla tunnelma.

 

 

Petteri Punakuonokin taisi olla vaellusmatkalla Korvatunturin suunnilta.

 

 

Kuusikurun tasolta alkaen kulkualusta parani ja auringon noustessa ylemmäksi myös värikkyys tuli enemmän esille. Lähellä vedenjakajaa polku kulki rajavyöhykkeen aitaa myöten. Ajattelimme vähän suurentaa alla olevaa kuvaa ja otsikoida sitä "Leena palaamassa laittomalta vaellukselta Neuvostoliitosta".

 

 

Mustikat olivat täällä aivan parhaimmillaan ne olivat suuria ja makeita.

 

 

Rajavyöhykkeen tunturipäillä oli jo vaimeaa hehkua.

 

 

Puolipää hieman lähempää.

 

 

Käännyimme tästä luoteen suuntaan ja menimme Keinokurun läpi. On se louhikkoinen paikka. Vahingoitta siitä selvittiin ja sitten lasketeltiin Anterijoen varteen ja tulla tupsahdettiin Anterinmukkaan. Pääsimme saunomaan ja Anterinmukassa jälleen yövyttiin.

Perjantaiaamuna oli aluksi Rovapään laella vähän sumua, mutta sää selkeni pian.

 

 

Kahdeksalta olimme valmiita jatkamaan matkaa. Nyt kulkumme suuntautui Muorravaarakkaan. Tiyhtelmällä halusin kokeilla kulkea puron vartta, mutta se osoittautui hankalaksi. Oli rinkalliselle liian ahdasta ja jyrkkää. Ruoktulla oli erämaapuhelin. Odottelimme perheemme nuorimpia vaeltajia koulusta kotiin ja  sopivalla kellonlyömällä saimme puhelimella yhteyden ja kuulostella kuulumiset.

Olimme Muorravaarakassa kahdestaan, mutta juuri ollessamme lähdössä, sinne tuli pari nuorukaista. He kertoivat saaneensa venekyydin lähelle Hammaskotaa ja aloittaneensa sieltä vaelluksensa.

Kuvautin itseni vanhan ruoktun edustalla.

 

 

Muorravaarakkaan saakka oli ollut aurinkoinen sää, mutta sitten sadekuurot alkoivat koettelemaan. Jatkaessamme Muorravaarakan vartta alajuoksun suuntaan, tämän tästä lyhyet sadekuurot kiusasivat.

Illansuussa sateet loppuivat ja sää selkeni. Löysimme tyydyttävän teltanpaikan Yläjängän suvantolammilta. Leiri pantiin pystyyn ja nuotiotulet sytytettiin sekä varusteita kuivateltiin.

 

 

Yöllä oli pakkasta ja teltan sadekatos tuli vahvaan jäähän. Aamulla oli sää kaunis.

 

Jatkaessamme matkaa olivat polku ja varvut jäässä lähelle puolta päivää. Suuntamme oli kohti Jyrkkävaaraa. Siellä lounasta valmisteltiin jo puoli yhdentoista seutuvilla. Sitten matkattiin kohti Harrimukanjärven tasoa Suomulle, kunhan oli varusteita tarkisteltu ja vaatteita vaihdettu kahlaamista silmälläpitäen.

Puolen päivän jälkeen olimme jo ylityspaikalla ja kahlailimme ihmeen lämpimässä vedessä yli joen haavereitta. Syvälläkin kuitenkin käytiin.

 

 

Sitten oli enää lyhyt matka autolle ja pienen sadekuuron siivittämänä tuli varsinainen vaellus päätökseen.

Lauantaina 31.8.1996 illalla Suomujoen pohjoisrannalla ns Aittajärvellä rannan laavulla lämmin ilta pimeni nopeasti ja nuotiotuli loimotteli laavun reunalla istuskelijoiden poskilla. Ajankohtaan nähden lämmin sää oli saanut polttiaiset sankoin joukoin liikkeelle, mutta nuotiosta leyhähtelevä savu piti nämä mahdottomat siivekkäät jotenkin kurissa. Laavulle oli tullut lisäksi vaimoni ja tuttu pariskunta Anneli ja Unto. Meillä oli aikomus seuraavana aamuna kulkea Sarviojan kämpälle, jossa vielä kolmas pariskunta Kaija ja Tapio meidät tavoittaisivat. Meillä oli pitkä automatka takana ja varsin aikaisessa vaiheessa kömmittiin makuupusseihin ja tuhistiin unten maille.

Aamulla herättiin edelleen lämpimään ilmanalaan. Vesi Aittajärvessä oli erittäin matalalla.

 

 

Aamusärpimellä istuttiin edelleen laavulla. Vaelluskumppanini vasemmalta Marja-Leena, Anneli ja Unto.

 

 

Varusteiden tarkistuksen jälkeen hilattiin rinkat selkään ja lähdettiin kosken alapuoliselle kahlaamolle, josta selvittiin helposti koska vesi oli sielläkin tietysti todella vähissä. Kulku suunnattiin Maantiekurua etelään. Kurun yläosissa pysähdyttiin kahvinkeittoon ja marjailtiin puron varressa. Sieltä löytyi parikin kohtuullista hillapaikkaa, josta saimme aineksia illan lettukarnevaaleja silmälläpitäen.

Sää oli suurimman osan matkaa poutainen jos kohta muutama pisarakin yläkerrasta tippuikin. Ennen Sudenpesää saimme hetkellisesti niskaamme vähän reippaamman sadekuuron, joka kämpän kohdalla loppui. Teltat pystytimme Sarviojan kämpän tuntumaan. Perässä tulijat tupsahtivat myöhemmin illalla. Kaija ja Tapio olivat vähän oikaisseet kiiveten Kaarnepään yli. He tapasivat muut puhkumassa ruuan runsautta.

Maanantaipäivän ohjelmassa ensin taivallettiin Ukselmakuruun.

 

 

Kahvitulille valmistautuessamme kurun yläosissa aurinko pilkahteli näkyviin.

 

 

Kahvittelun jälkeen keräännyttiin vielä yhteiskuvaan.

 

 

Jatkaessamme tästä eteenpäin, nähtiin sellainenkin ihme että kurun suojaisessa uurteessa oli edellistalven lunta arviolta puolen metrin paksuudelta. Arvelimme että tokko se ehtii sulaa ennen uusien lumien tuloa. Taukoa pidettiin vielä Ukselmakurun yläosissa. Taustan pyramidi on Hattupää.

 

 

Pirunportilta pujahdettiin läpi. Sen reunalta päästiin ihailemaan Muorravaarakan laakson näkymiä.

 

 

Alaspäin laskeuduttiin askeleitten paikkaa tarkoin harkiten.

 

 

Muorravaarakan ruoktulla vietettiin parin tunnin lounas- ja lepotauko. Aurinko mukavasti lämmitteli Muorravaarakassa lounaan sulattelijoita.

 

 

Ehdittiin vähän jalkineitakin tuuletella ja korjailla.

 

 

Tauko olikin kovasti tarpeen, sillä edessä oli laakson itäinen seinämä ja nousu jyrkkää Tiyhtelmäkurun reunustaa. Pulssi taisi käväistä itsekullakin anaerobisella alueella. Kaarreojan latvoilla helpotti kun päästiin loivaan alamäkeen. Sitten Anterinmukan kämpän ja saunan seinät vilahtivat näkyviin. Väkeä oli kämpällä runsaanlaisesti, mutta saunomaan mahtui meistä illalla jo osa ja aamulla loput. Jalkakylpyäkin Anterissa otettiin. Kulkuvälineitä pitää huoltaa.

 

 

Tiistaita vasten yöllä satoi vähän, mutta aamulla sää poutaantui kun porukka suuntasi kohti Hammaskurua. Olimme alun perin suunnitelleet koukkaavamme Lokan Alen Muurivaaran yli Jaurunkin varteen, mutta pieniä rasitusoireita alkoi siellä täällä ilmetä polvissa ja nilkoissa, joten katsoimme viisaimmaksi siitä lenkistä luopua. Anterin tulipaikalla pidettiin kahvitauko ja lämmiteltiin tervastulilla kohtalaisen pohjoistuulen viilentäessä säätä.

 

 

Vuomapäätä kiertävän "maantien" penkereellä pideltiin taukoa.

 

 

Maantien tuntumassa istuskeltiin toinenkin kerta.

 

Hammaskurun kämpän tuntumaan asettauduimme. Energiaa riitti vielä Vuomapään rinteelle kapuamiseen vaikka sadekuurot vähän uhkailivat. Naisväkemme tuntuivat siellä päässeen kullan sekaan seisoskelemaan.

 

Sää oli kovin utuinen ja näkymä läntisille aavoille "pehmeä".

 

 

Unski kuitenkin sai zoomailtua erikoisen näkymän selänteistä kohti Sokostia.

 

 

Keskiviikkona taivaan voimat korottivat vaikeuskerrointa matkan taittamiselle, sillä pohjoistuuli oli edelleen voimistunut ja tarttui kantamuksiimme niitä riuhtoen, kun jatkoimme Luirojärveä kohti. Kärppäpään tulipaikalla pidettiin taukoa ja kuvattiin Hietapäätä.

 

 

Metsätaipaleella tuuli ei tietysti haitannut, mutta tullessamme Hietapään juurelle, tuntui, että pääsee lähtemään lentoon. Luirojärvelle päästiin ja asettauduttiin peräti Hilltoniin asustelemaan. Sauna pantiin kuumenemään täälläkin ja illan päätteeksi otettiin hiilihydraattitankkaus lopuista letuista ja mansikkakiisselistä.

Torstaita vasten yöllä satoi ja sää jäähtyi. Oli melko kosteaa ja kylmää. Päivän mittaan sää kuitenkin parani ja oli lopulta kulkemisen kannalta oikein mukava. Kuljimme Luirojärven itäpuolta kohti pohjoista. Ohitimme vanhat erotusaitaukset ja Pälkkimäojan mutkan paikkeilta suuntasimme Sotavaarajoen lähteille. Siellä pidimme kahvitauon ja sitten suuntasimme koilliseen Sarviojan varteen. Sarviojan kämpän tulipaikalla istuskelimme illalla tulilla elämän pienempiä ja suurempia kysymyksiä ratkomassa.

Perjantaina sää näytti heltyvän leppeämpään suuntaan, joten otimme ohjelmaan vielä lakiretkeilyä ja nousimme Sudenpesän kämpän takaa polkua Kaarnepään laelle.

 

 

Rinteeseen noustessamme näkymä kohti Ukselmaa oli udun peittämä.

 

 

Sarviojan läntiseen mutkaan erotti maisemat paremmin.

 

 

Lupukoitten itärinteetkin eroittuivat.

 

 

Pitkin selänteitä matkasimme, kunnes laskeuduimme Maantiekuruun. Kauan ei kulunut ennen kuin Suomun vedet pilkahtivat näkyviin ja pienen kahlailun jälkeen rinkat pudotettiin laavun kupeelle. Siinä olikin leppoisessa aurinkoisessa säässä mukava siemaista kierroksen lopettajaiskahvit.

 

 

Kesäkuun alussa ajelin vaelluskaverini Antin kanssa autolla kohti pohjoista. Työrintamalla oli edelleen tiukkaa ja oli hyväksi nytkin päästä päätä tuulettamaan paikkaan, jossa pääsee ehdottomasti arjesta eroon.

Lumet olivat matkan varrelta tyystin huvenneet Rovaniemeltä pohjoiseen päin, mutta Saariselän tuntureita lähestyessämme, rinteet näyttivät huolestuttavan laikukkailta etelän puoleltakin. Kun Kaunispää tuli ylitettyä, lumet kaikkosivat ja Raja-Jooseppiin tullessamme niistä ei ollut tietoakaan. Yö kului Luton varressa laavulla.

 

 

Aamulla lähdimme kulkemaan Kiertämäojan varsia ylävirtaan polkua pitkin. Polun varteen oli ilmestynyt suhteellisen tiheään siististi rakennettuja tulipaikkoja.

 

 

Siellä täällä reitin varrella alkoi näkymään lumipälviä ja Kiertämäjärvet olivat jääkatteessa.

 

 

Ylemmällä Kiertämällä pidimme ateriatauon ja jatkoimme sitten kohti Anterin rajavartioasemaa. Lumet olivat sulaneet pieniä pälviä lukuunottamatta kulkureitiltämme, mutta noustessamme Helttamorostoilla "solaan" siirryimme äkillisesti talviaikaan. Alue oli lumen kattama ja sitä oli paljon. Kahlasimme vaivaloisesti Anterijoen varteen, jossa joen tuntumassa sentään oli pälviä. Jäimme ampumaradan varastokopille, jonka vierestä lumipälvestä kauhaisin pakkiin lunta ja keitin siitä vettä. Lumen vesipitoisuus oli niin suuri, ettei lunta astiaan tarvinnut lisäillä. Jokivarsi Anterinmukan suuntaan näytti huonolta. Päätimme jäädä tälle kohdalle yöpymään ja miettimään mitä tehtäisiin.

 

 

Aamulla jokivarressa käydessämme, huomasimme että vesirajaan oli joki sulattanut kapean lumettoman alueen. Se ei ollut juuri puolta metriä leveämpi, mutta arvelimme sitä myöten pääsevämme eteenpäin. Se kyllä jotenkin onnistuikin, mutta lunta riitti Anterinmukkaan saakka. Saunan yläpuolelta otettu kuva antaa melko hyvän vaikutelman tilanteesta.

 

 

Anterinmukan kämpälle oli pakkautunut muutama vaeltaja pohtimaan mikä nyt olisi järkevintä. Terassilla vaihdettiin mielipiteitä.

 

 

"Ikiliikkuja" Tauno Perttulakin oli kuulemma kämpällä ollut, mutta lähtenyt Anterin vartta ylävirtaan. Tästä rohkaistuneena me Antin kanssa päätimme, että ainakin Hammaskuruun saakka yritetään.

Kulku Anterinmukasta eteni samaan tapaan kuin sinne tullessakin eli pääosin joen uomaa seuraten. Viiden kilometrin päässä olevalle tulipaikalle oli aurinko sulattanut vähän pälveä. Siinä Perttula istuskeli ja kulutti aikaansa mittaillen veden virtaamaa. Hän oli mitannut jokeen pätkän. Heitti siihen puupalasen ja otti aikaa sen kulusta merkistä merkkiin. Hän oli mitannut veden keskisyvyyden ja laski, montako kuutiota vettä tunnissa mennä hulisee kohti Venäjää. Olihan siinä matikanopettajalle ajankulua. Hän harkitsi yrittämistä Muorravaarakkaan Akanhärkäkurun kautta.

Me jatkoimme kohti Hammaskurua. Pian tulipaikan jälkeen kahlasimme joen etelärannalle. Lunta oli joen varressa 30-40 senttiä ja sen vesipitoisuus oli niin suuri että saappaanjälki täyttyi heti ääriään myöten vettä.

 

 

Kiersimme Keinopään aluksi etelänpuolelta "maantien" paikkaa, mutta nousimme sitten ylemmäksi rinteeseen, kun siellä oli lunta vähemmän. Laskeuduimme alas kohdassa, jossa tie on pengerretty Hammaspään kupeeseen. Siihen oli kulkeutunut niin paljon lunta, että oli vaikeuksia päästä siitä yli. Arvioisin että siinä oli vielä ainakin kahden metrin verran. Koska se kaiken lisäksi upotti, niin vaivaloisesti hivuttauduimme eteenpäin Hammaspään puoleista seinän luiskaa, jossa lumi oli pakkautunut kovemmaksi. Hammasjoen latva oli avautunut. Kokeilimme mennä puroon ja kulkea sitä pitkin. Vettä siellä ei ollut kuin 10-15 senttiä ja kahlasimme sitä myöten aina Hammaskurun kämpälle saakka. Kämpän edustalla oli niin paljon lunta, että jokivarresta sinne kahlatessamme kaikissa kohdin jalan mitta ei riittänyt.

Kuvassa Antti huilailee urakan päätteeksi.

 

 

Eihän tämä kovin antoisaa kulkemista ollut. Kun kämpällä oli yönseutu vietetty, niin lähdettiin nöyrästi palailemaan takaisin. Vielä ei ollut jalkamiehen aika. Kulku kohti Keinopäätä onnistui edelleen puron pohjaa pitkin. Keinopään juurelle tultuamme ajattelin koettaa sen ohi pohjoisen puolen satulasta. Ei se onnistunut, sillä lunta oli kainaloihin saakka ja se upotti maahan saakka. Keinopään laen suuntaan oli selvästi vähemmän lunta ja siellä näkyvissä jopa pälviä. Niinpä kiipesimme ylös laelle. Taaksepäin Hammaskurun suuntaan katsoessamme talvi näytti ulottuvan silmänkantamattomiin.

 

 

Erityistä hankaluutta aiheutti se, että vaikka rinteiltä lumi näyttikin melkoisesti jo huvenneen, niin laaksojen pohjilla sitä oli aivan valtavasti. Keinopäällä katselimme karttaa ja mietimme kulkuvaihtoehtoja, mutta päädyimme siihen että samaa reittiä on palattava ja sillä siisti.

 

 

Anterin tulipaikalta Perttula oli lähtenyt. Luultavasti hän kahlaili Muorravaarakkaan. Anterinmukassa väki myös näytti ottaneen lakin kouraan ja lähteneen kohti Raja-Jooseppia. Me yövyimme kämpällä ja jatkoimme seuraavana päivänä myös sinne suuntaan. Ylempi Kiertämä oli jo ruvennut luomaan jäätään. Perttula kertoi tulipaikalla tulleensa kävellen yli jään muutamaa päivää aiemmin.

 

 

Alemmalla Kiertämäjärvellä oli jää jo sulanutkin.

 

 

Loppupuolella kulkuamme ei meillä tietysti enää lumi- eikä muitakaan ongelmia ollut. Kokemus oli tämäkin, mutta yllättävän puoleinen.

 

 

1990 luku oli työurani ruuhkaisin, vaikka laskettelin hyvää vauhtia eläkevuosia kohti. Keväällä 1995 tein kolmisen kuukautta töitä lähes kokonaan vapaapäivittä, joskus öisinkin ja keskimääräinen työtuntimäärä ylitti 12 tuntia. Rikoin kaikki mahdolliset työaikalain säännökset voimatta sille yhtään mitään.

Toukokuun lopussa alkoi hellittää ja kun kesäkuun alussa oli hetkellinen "välipää", niin lähdin välittömästi puhelimien, tietokoneitten sekä sanomalehtien ulottumattomiin jäähdyttelemään korvien väliä.

7.6. pystyttelin pientä kahden hengen telttaa Taajostuvan pihamaalla. Vaelluskumppanina oli Antti kuten oli ollut päivälleen vuosi aikaisemminkin.

 

 

Sää oli heti alkuun mukavantuntuinen. Yöpymisen jälkeen jatkoimme Kulasjoen vartta alaspäin ja Taljapään kohdilta ryhdyimme oikaisemaan Kivinokan pohjoispuolitse Puilakkakuruun. Suomun varteen tultuamme, etsiydyimme Porttikosken sillalle.

 

 

Porttikosken kämppä oli päivän etappi. Siellä oli vielä silloin sauna. Se pantiin lämpimäksi ja löylyteltiin kunnolla. Kämpän vierellä teltassa yö saatiin kulumaan ja sitten jatkettiin kohti Sotavaarajoen putouksia. Sää siellä suosi meitä edelleen.

 

 

Jatkoimme Sotavaarajoen vartta ylös ja polun haarautuessa kohti Sarviojaa, ryhdyimme seurailemaan sitä. Ylhäällä pidettiin lepotaukoa. Kuvassa näkee Antin silmälasien "turvaketjun". Se ilmestyi kohta, kun muutamaa vuotta aiemmin hän oli pudottaa lasinsa Jauruun sitä ylittäessään.

 

Kaarnepään eteläliepeeltä näkyy läntiset tunturit

 

 

Siellä oli kesäisempi maisema, mutta samoilta kohdin otos Lupukoilla näytti vielä talven henkeä.

 

Sarviojan varressa lämmin sää suosi ja värit purossa olivat upeat.

Sarviojan kämpällä pidettiin ateriatauko ja jatkettiin Paratiisikuruun. Siellä ei ollut paratiisista vielä tietoakaan.

 

 

Lammella sentään oli vähän mukavammat näkymät.

 

 

Nousimme putouksen kohdasta ylös ja Lumikurua myöten alas Muorravaarakkaan, jossa ruoktulla yövyttiin. Aamulla jatkettiin kohti Hammaskurua. Akanhärkäkurun lumia käytiin vilkaisemassa.

 

 

Hammaskurussa kului taas yksi yö. Jostain syystä kamera unohtui rinkan uumeniin eikä jatkosta juuri kuvia ole. 10 päivänä kesäkuuta kuljimme kuitenkin Luirojärvelle, jossa viipyiltiin aterian verran ja sitten jatkettiin Tuiskukuruun, jossa yövyttiin. Aamulla kulku suuntautui Salonlammen kautta Suomun ruoktulle. Kun taival oli sujunut varsin nopeasti, niin päätimme käväistä vilkaisemassa Kopsuksella.

 

 

Palatessamme vanhan ruoktun ohi esittelin vähän, että nälkä alkaa olla.

 

 

Ehkäpä siinä olikin vähän perää, sillä siirryimme vielä samana iltana Suomun latvan laavulle, jossa yövyttiin.

 

 

Laavulla vähän tankkailtiin ja sitten Antti kaivoi rinkastaan litteitä muovipusseja kooltaan ehkä 10 x 10 cm. Hän kertoi saaneensa niitä asuinpaikkakunnaltaan tuttavaltaan, joka taas oli saanut niitä jonkinlaisena liikelahjana kiinalaiselta liikekumppaniltaan. Pussit sisälsivät jonkinlaista ravintoa, muttei lahjan saaja ollut uskaltanut niitä itse syödä, vaan antoi ne Antille. Lahjan saaja  oli maininnut syöttäneensä kokeeksi jonkin pussin ajokoiralleen, joka ei ollut niistä moksiskaan. Ehkä ne eivät olleet kovin myrkyllisiä

Olimme viimeistä yötä vaelluksella, joten uskaltauduimme kokeilemaan. Katsellessani kirkkaan pussin sisältöä, se näytti tummalta melkein mustalta, ikään kuin kostealta mullalta, jossa oli pieniä lahoja tikkuja. Tämä massa uiskenteli keltaisessa liemessä. Kun sitä maistoi, saattoi havaita sen makeaksi eikä mitenkään huonon makuiseksi. Söimme ne kaikki ja yhteenvetona arvelimme sisällön olleen jotakin rotan tapaista hedelmäliemessä.

Seuraavana aamuna olimme edelleen hengissä ja reippaasti matkasimme viimeisen etapin Kiilopään parkkiin.

Kesäkuun seitsemäntenä päivänä ajelin vaelluskaverini Antin kanssa Kuutuan tietä kohti Aittajärveä. Tarkoituksenamme oli lähteä sieltä vaellukselle. Osapuilleen puolivälissä matka katkesi. Kevätvedet olivat katkaisseet tien ja vaikka meillä oli lapio matkassa, niin ei ollut puhettakaan, että olisimme voineet niin syvää ja leveää vauriota sillä voineet korjata. Käännyimme ja ajoimme Raja-Jooseppiin.

Siihen aikaan Jooseppi Sallilan asuinkenttä oli vielä rajavyöhykkeellä, jossa ei voinut omin luvin vierailla. Saimme raja-asemalta yhden rajamiehen mukaamme oppaaksi ja pääsimme tutustumaan mielenkiintoiseen asuinpaikkaan, jossa ikään kuin aika oli pysähtynyt.

Oppaallamme oli mukanaan kirjallistakin materiaalia ja muistiinpanoja. Hän oli perehtynyt paikan historiaan ja me saimme sen vuoksi erinomaista opastusta.

Alakuvassa on etualalla Huhtiheikin asumus, takana lampola ja metsän reunassa varasto, johon oli kaivettu kaksi kerrosta maan alle.

 

 

Seuraava otos on Joosepin ja Tiltan asuinrakennuksen edustalta.

 

 

Alakuva on edelleen Joosepin asuinrakennuksen edustalta mutta länsisuuntaan.

 

 

Joosepin kentän esittelyn jälkeen veimme oppaamme takaisin "puomille" ja me palasimme takaisin ja ajoimme Luton varteen. Riippusillan lähettyvillä ollut puulaavu oli tyhjillään ja asettauduimme siihen yöpuulle.

Aamulla oli aurinkoinen poutasää. Lutto tulvi melkoisesti ja sen vesi oli niin roskaista, että pakkiin ei tahtonut saada mitenkään kelvollista keittovettä. Aamusärpimet saatiin kuitenkin nautittua ja sitten lähdimme matkaan, kulkien Kiertämäojaa seurailevaa polkua. Tällä vaelluksella kamera valitettavasti suurimmalta osalta kierrostamme unohtui rinkan uumeniin.

Tulimme Kiertämäjärvien kautta rajavyöhykkeen pintaa seurailevalle rajamiesten käyttämälle tielle ja sitä myöten kävelimme etelää kohti kun jo lähellä Hirvaspäiden kylkiä vastaamme käveli "tohtori Livingstonena" tunnettu nuorehko mies.

Vaikka päivä edelleen oli poutainen ja aurinkoinen, niin hänellä oli yllään 50-luvun nilkkoihin saakka ulottunut kuminen sadetakki. Jaloissa näytti olevan pehmeät avokkaat, melko kärsineen näköiset.

Hän kysäisi meiltä, että miten pitkä matka on riippusillalle. Sanoin että osapuilleen parisenkymmentä kilometriä. Hän kertoi olleensa jo aikaisemmin Kiertämäojan suulla ja menossa sitä kautta Raja-Jooseppiin, muttei ollut uskaltanut kahlata puron yli kun vettä oli ollut niin paljon. Hän oli sitten tullut yläjuoksulle päin kunnes oli uskaltanut puron latvat ylittää.

Noina vuosina "Tohtori" teki pitkiä vaelluksia ja olin tavannut häntä silloin tällöin edellisten kymmenen vuoden aikana. Hän kirjoitteli pitkiä selvityksiä kokemuksistaan tutulleen "Herra Stanleylle", joka taas seuraavalla kämpällä saattoi viestitellä "Livingstonelle".

Hän muilta vaeltajilta innokkaasti tenttaili asioita, mutta panin merkille ettei hän itse koskaan vastannut mitään kenenkään kysymyksiin.

Vuosia myöhemmin panin Hesarista merkille pikku-uutisen. Asianomainen oli löydetty eräältä Käsivarren kämpältä heikohkossa kunnossa. Eväänä oli ollut vain näkkileipää ja rinkassa vähän sarjakuvalehtiä. Helikopteri oli noutanut hänet sieltä turvaan. Sen jälkeen ei minulla ole ollut hänestä havaintoa.

Kesäkuussa -94 tapaamisemme jälkeen tohtori Livingstone kuitenkin lähti tietä pitkin kohti riippusiltaa ja me Antin kanssa entisen rajavartioaseman suuntaan. Meillä oli aikomuksena mennä aseman kohdalla olevasta sillasta yli ja jatkaa etelään rajavyöhykkeen tuntumassa ja Iso-ojan varsia kohti Peuraselkää.

Sepä ei onnistunutkaan, sillä silta oli romahtanut ja Anterijoki tulvi niin että kahlaaminen ei tullut kysymykseenkään. Jäimme yöksi ampumaradan taulukopin tuntumaan.

Seuraavana päivänä jatkoimme Anterinmukkaan ja ateriatauon jälkeen Vongoivanjoen kautta Tahvontuvalle. Tahvolla saunottiin ja yövyttiin. Jatkoimme seuraavana päivänä Peuraselkään. Vaikka Jaurussakin oli vesi koholla, niin kahlaaminen kävi päinsä. Peuraselän kämppä oli tyhjillään ja asetuimme siihen.

Vasta siellä tuli  kamerakin mieleen.

 

Sää oli suosinut meitä koko ajan ja niin oli Peuraselässäkin.

 

 

Kuljeskelimme lähitienoolla. Kämpän edustalla oli kyltti, joka tiedotti parin kilometrin päässä olevan erämaapuhelimen.

 

 

Käväisimme kopilla soittamassa. Nykyisin tämä rakennus palvelee Tahvontuvan keittiönä.

 

 

Paikka sijaitsi melko korkealla Härkämurustan kupeella Jaurun laakson yläreunalla. Sieltä oli hyvät näkymät tuntureille.

 

 

Alakuvassa näkyy paremmin Povivaaran jyrkänne ja Vongoivan laki.

 

 

Kävimme vilkaisemassa myös Peuraselän kämpältä vähän matkaa ylävirtaan olevaa vanhaa kämpän rauniota, joka oli vielä näinkin hyvässä kunnossa. Väitetään sen olevan 30-luvulla Hollmanin kullanetsintäporukan rakentama.

 

 

Kahlasimme sitten Jaurun yli pohjoisrannalle ja Iso-ojan varteen. Alakuvassa näkymä Iso-ojan "suistosta" ennen sen yhtymistä Jauruun.

 

 

Aikomuksemme oli käydä Naalipäänhännällä vilkaisemassa. Se vaati taas valmistautumista kahlaamiseen.

 

 

Iso-ojassakin kevään merkit olivat vielä näkyvissä.

 

 

Naalipään juurelle päästiin mukavakulkuisia kankaita myöten. Rajavyöhyke kulkee huipun kautta.

 

 

Palasimme Peuraselkään jossa yövyttiin. Illalla oli mukava lueskella kämppäkirjasta kahden vastakkaisia mielipiteitä edustavan eli  Sirkka  Ikosen eli "Itäkairan prinsessan" ja eräkirjailija Leevi Karsikkaan kirjoituksia.

Juuri oli karhunmetsästystä säätelevään lakiin tullut muutoksia, jotka eivät olleet Karsikkaan mieleen ja Sirkka niitä taas myötäili. Muutenkin heillä oli toisistaan poikkeavat mielipiteet, joka mm näkyi kirjailijan tuotannossakin.  Voi kyllä todeta ettei "prinsessa" mitenkään mielipiteiden vaihdossa kakkoseksi jäänyt. Kumpaisenkin ehdottomia mielipaikkoja oli tämä Peuraselän kämppä.

Me Antin kanssa seuraavana aamuna lähdimme jatkamaan vaellusta. Jauru ylitettiin jälleen kerran ja sitten jatkettiin Iso-ojan vartta Kuusikurun suulle. Sieltä lähdimme Kuusikurua kohti länttä ja Vesilintupoikainpään suunnalta laskeutuvan puron haarautumassa nousimme kohti Lokan Alen muurivaaraa.

Koska tiesimme Anterin tulvivan melkoisesti, niin emme ylhäällä lähteneetkään muurivaaraa kohti pohjoista, vaan päättelimme voivamme helpommin ylittää Anterijoen vähän ylempää ja laskeuduimme länsipuolelle ja kuljimme Pikkureutupään lounaispuolelta puron vartta Anterin varteen, josta hyvin yli pääsimmekin. Anterinmukassa taas saunottiin ja yövyttiin.

Kamera oli jälleen unohtunut rinkan uumeniin. Seuraavana päivänä jostakin ihmeen syystä se kaivettiin esille, kun Kaarreojan vartta oli kuljettu hyvän matkaa kohti Muorravaarakkaa. Vasemmalla Sara Pieran Muurivaara ja taustalla Rovapään laki.

 

 

Muorravaarakassa oli aterian paikka, mutta matkaa jatkettiin vielä Jyrkkävaaraan jossa oli yöpyminen. Seuraava päivä kului Suomun ja Luton rantapenkereillä kohti riippusiltaa. Kiertämäojalla sentään kameraakin vähän käytettiin. Kuva on ylityspaikalta, jossa muutamaa päivää aiemmin "Linvingstonea" vähän arvelutti. Ehkä vedenpinta oli muutamassa päivässä hieman laskenut.

 

 

Vaelluksemme onnistui hyvin vaikka jouduimmekin heti alussa panemaan koko suunnitelman uusiksi. Paluumatkalla Ivalossa panimme merkille diesel polttoaineen kohtuuttoman hinnan. Se oli ennennäkemättömän korkealla eli 4,07 markkaa. Se vastaa osapuilleen 71 sentin hintaa. Puhelimme, että eihän kukaan voi noin kalliilla polttoaineella ajella...

 

Kesän alussa vaimollani, tyttärelläni sekä itselläni oli hankkeissa tehdä vaellus Saariselällä. Ongelmana vain oli ajan puute. Käytettävissä olleet päivät eivät luoneet kummoisiakaan mahdollisuuksia päästä oikeastaan mihinkään. Sitten mieleen juolahti rajamiesten kulku-ura Raja-Joosepista Anterin entiselle rajavartioasemalle. Ajattelin, että se on ainakin osittain pyöräilykelpoinen ja pääsisimme pyörien myötä nopeasti vähän "syvemmälle" hyville kulkualueille. Mielessä oli, että käyttäisimme vähäiset päivät Anterinmukan, Rovapään ja Kuikkapään tuntumassa.

Tuumasta toimeen. Meillä oli vain tavalliset polkupyörät, kapearenkaiset kuten siihen aikaan yleensä ja lähinnä päällysteteille tarkoitetut. Arvelin kuitenkin niilläkin päästävän. Tavaratelineelle kiinnitin poikittain laudankappaleen, johon taas suunnittelin kiinnittäväni rinkat poikkipuolin.

Tiistaina 15.6 illalla olimmekin laavulla riippusillan lähettyvillä Luton rannassa tulilla. Ilta oli selkeä ja sääsketön.

 

 

Yö sujui laavussa hyvin, varsinkaan kun pieniä siivekkäitä ei ollut vaivoina.

 

 

Keskiviikkoaamu valkeni edelleen poutaisena ja varusteet päästiin pakkaamaan kaikessa rauhassa sekä vahvistamaan neljättä lenkkiämmekin päivän etappia varten.

 

 

Aurinkoisen kulkupäivän aamu saa aina virkeälle mielelle.

 

 

Polkupyörät taakoitettiin ja kuljetettiin sillan yli. Ajo sujui odotetusti. Suurimman osan matkaa oli mahdollista pyörillä ajaa. Vain muutamissa kohdissa oli niin huonoja kohtia tai jyrkkiä nousuja, että pyörää piti taluttaa. Pari tuntisen ajon jälkeen oltiin jo Helttamorostoilla. Kun olimme ajelleet alamäen vartioston rakennusten lähelle, panimme pyörämme sivummalle odottelemaan, heitimme rinkat selkään ja kuljimme Anterinmukkaan. Oli ruvennut päivän mittaan pilveilemään ja seurasi sateinen jakso. Vasta torstai-illalla poutaantui ja kiipesimme Anterinmukan läntiselle "kummulle" maisemia katselemaan. Idässä vielä Vaadinkuristaman ja Purnupään suunnalla pilveili.

 

 

Lounaassa Kielitunturin pohjoisrinteellä oli ajankohtaan nähden vielä kovasti lumia.

 

 

Tältä näköalapaikalta on hyvä näkymä Anterinmukkaan.

 

Sää kun parani, niin ylitimme Kaarreojan tältä kohden ja asetuimme ojan pohjoispuolelle leiriin noin kilometrin päähän Anterinmukan kämpästä.

 

Tiesimme, että hiljakkoin oli lähettyvillä Rovapään rinteellä nähty karhuperhe. Tyttäreni tuntuu epäilevän että metsästä kuuluu epäilyttävää risahtelua.

 

 

Aviosiippani vain rauhallisena harjaili hampaitaan.

 

 

Leirimme lähettyvillä oli erikoisia nähtävyyksiäkin.

 

 

Ulkoilma tekee nälkäiseksi. Meillä oli aterian valmistusta ajatellen pieni kaasukeitin. Ilmavirta tahtoi riistää liekkiä kattilan alta, mutta makuualustasta saatiin suojaa.

 

 

Aurinkoisena päivänä lähdimme Kuikkapäälle. Maalpurinojan putouksilla pysähdyttiin sitä tarkastelemaan. Putouksen yläosassakin oli vielä aika tavalla lunta.

 

 

Kallio vain tuntui kovin pehmeältä. Tyttäreni humpsahti kiveen kaulaa myöten.

 

 

Putouksen alaosakin oli vielä lumen vangitsema.

 

 

...mutta ryöppyä lumen alta jo riitti...

 

 

Lähdimme kiipeämään ojan idän puolen rinnettä kohti Kuikkapään huippua. Aurinko lämmitti mukavasti taukopaikalla.

 

 

Sää Saariselällä saattaa muuttua äkisti. Huipulla kävi kylmä viima.

 

 

Viima tuli etelänpuolelta ja äkkiä lännessä ohitsemme mennä viuhtoi synkkä saderintama. Se ei meitä kuitenkaan kastellut.

 

 

Lähtiessämme tuloreittiämme alaspäin, sää taas muuttui parempaan suuntaan.

 

 

Takanamme näkyi Kuikkapään jyrkännekin terävänä.

 

 

Idän ja kaakon suunnalla oli hienoa värileikkiä. Joutsenpään selänne Venäjän puolella oikealla taivaanrannalla.

 

 

Kun aikamme alkoi täyttyä, palasimme samaa reittiä kun tulimmekin. Pyöräetappi otti aikaa runsaan parituntisen. Paluupäivän ilmakin oli upea. Yövyimme Lutolla ja meillä oli aikaa liikuskella sillan tuntumassa hienoilla rantapenkereillä. Kuva länteen. Taustalla Riukuselän laki.

 

 

Kuva on Raja-Joosepin asuinkentän suuntaan. Se on vastarannalla etuoikealla.

 

 

Ilta hämärtyy kesäkuussakin.

 

 

Lähtöaamun näkymä sillan kupeelta länteen jätti hyvän mielen.