Vaelluskertomuksia: Lappi Saariselkä

Elokuun alussa 1982 perheeni pystytteli telttaamme Luton rannalle Raja-Jooseppiin riippusillan tuntumaan. Olimme päivän mittaan ajelleet reilut 900 kilometriä päästäksemme vaelluksemme aloituspaikkaan. Olin päättänyt tuhlata suuret määrät filmiä, sillä olin hankkinut uuden kamerarungon. Oletin sitä hyvinkin laadukkaaksi, mutta siinä tulin pettymään. Kameran sulkimessa oli vikaa ja dia-filmini ylivalottuivat suurimmalta osalta ja menivät piloille. Kuvankäsittelyohjelmilla jotain koetin niistä irti saada, mutta valitettavasti varsin pitkän vaelluksemme kuvat ovat heikon ja välttävän välimailta. Suurin osa täysin piloilla. Muutaman otoksen panen kuitenkin tämän kertomuksen liitteeksi.

Elokuinen sää suosi meitä alusta alkaen. Nukutun yön jälkeen kokoilimme varusteita riippusillan kupeella.

 

 

Siirryimme sillan kautta Luton etelärannalle ja ryhdyimme kulkemaan ylävirtaan. Kiertämäojassa ei ollut paljonkaan vettä ja ylitys oli helppo. Luton korkeilla rantapenkereillä oli hienoa kuljeskella ja istuskella.

 

 

Päivä oli lämmin ja kun uimapaikkoja oli joen varressa tämän tästä, niin eipä muuta kuin pulahdettiin välillä veteen vilvoittelemaan.

 

 

Luton ja Suomun yhtymäkohdasta tietysti jatkoimme Suomun vartta ylöspäin aina Harrimukanjärven tasolle saakka. Leiri pantiin pystyyn vastarannalle.

 

 

Tällä kohden päästiin vähän virvelöimään, mutta siima kun tahtoo joskus takkuuntua, niin siinä tarvittiin kätevän äidin apua solmujen selvittelyssä. Matkaa sitten seuraavana päivänä jatkettiin Pahaojan varsia kohti Jyrkkävaaran kämppää, jossa taukoiltiin.

 

 

Jyrkkävaarasta matka jatkui kohti Muorravaarakkaa ja lopulta päädyttiin Muorravaarakan ruoktulta noin puolentoista kilometrin päässä oleville pienille lammille, jonne leiri pantiin pystyyn.

 

 

Näillä kohden on Muorravaarakan laaksossa hyvin yleisesti männyissä näitä pahkoja.

 

 

Kolmantena päivänä olimme jo kiivenneet Tiyhtelmäkurun niskalle ja menossa kohti Mukkakönkäänruoktua eli nykyistä Anterinmukkaa.

 

 

Anterinmukkaan emme jääneet, vaan kuljimme muutaman kilometrin "maantietä" myöten kohti Hammaskurua ja panimme sitten teltan pystyyn Anterijoen varteen. Virveliä kokeiltiin tässäkin ja kuinka ollakaan, muutama sintti vieheeseen tarttuikin.

 

 

Kaloja päästiin paistamaan leirinuotiolla.

 

 

Seuraavana päivänä matka jatkui kohti Hammaskurua. Nousimme Keinopään yli ja laskeuduimme taas maantien varteen. Hammaskurussa ei tullessamme ketään ollut ja valmistelimme aterian kämpän suojissa. Sitten lähdimme Vuomapäälle. Siellä vierähti pitkä tovi, mutta kuvamateriaalia ei ole vaikka kamera oli räpsynyt ahkerasti Muorravaarakalta alkaen.

Palatessamme illan jo hämärtyessä takaisin, ei kämpälle ollut vieläkään ketään tullut, joten päätimme tehdä poikkeuksen yönvietossa ja nukkua kämpän suojissa. Kellon ollessa 21 tienoilla pari nuorta miestä tupsahti kämppään. He ensitöikseen tekivät jonkinlaista kiisseliä ja lusikoidessaan sitä suuhunsa, he kertoivat kohta jatkavansa matkaa Luirojärven suuntaan.

He olivat olleet Jaurun varressa telttailemassa. Paikkaa en tullut tarkemmin tietämään. Jokivedessä he olivat pitäneet "kylmäsäiliötä" ja siellä oli kuulemma ollut voita ja makkaraakin. Toinen kavereista oli mennyt tälle kätkölle ja yllättänyt siellä mesikämmenen popsimispuuhissa. Kumpainenkin oli säikähtänyt ja sännännyt tiehensä, mutta onneksi vastakkaisiin suuntiin.

Kaveruksista alkoi tuntua, että erämainen tunnelma alkoi käydä liian tiheäksi ja he päättivät lähteä kohti sivistystä. Pikaisesti tankattuaan, he jatkoivat matkaansa kohti Luirojärveä.

Olimme sitten jo menneet laverille levolle, kun ulkoa kuului jotakin melua. Otaksuin että joku myöhäinen kulkija on tulossa. Olin oikeassa muuten, mutta luullessani tulijaa kaksijalkaiseksi, erehdyin pahan kerran. Vaimonikin oletti  jonkun asettelevan rinkkaa pihanpuoleisen ikkunan penkille, mutta sitten hän tajusi etteihän rinkalla ole korvia ja hän hönkäisi että siellähän on karhu.

Se oli noussut kahdelle jalalle ja kurkisti ikkunasta sisälle. Poikani oli makuupussissaan ikkunan puoleisella seinustalla ja nousi istumaan ja työnsi kasvonsa ikkunalle. Kontion ja poikani Jukan nenillä ei ollut väillä montaakaan senttiä, sillä ikkuna oli silloin vain yksinkertainen.

Nähtyään liikettä, tämä nuoreksi karhuksi osoittautunut mesikämmen laskeutui alas ja alkoi liikkua pihamaalla tutkien ympäristöä. Sain kameran käsiini ja sain napattua siitä muutaman heikon kuvan.

 

 

Kuvat otin kämpän rappusilta, mutta aina yhden näpäyksen jälkeen jouduin perääntymään sisälle, sillä vieras lähti päättäväisesti minua kohti. Silloinen nuotiopaikka on nykyäänkin kuvassa näkyvällä paikalla. Sitä se tutki tarkkaan ja koetteli hampaillaan tulipaikan vieressä olleita klapeja.

 

 

Hammaskurussa oli lautareunuksinen roskakuoppa. Nalle meni sinne todella sulavasti  ja rietusti sieltä tietysti kaikenlaista roskaa ympäristöön. Kämpän läheisyydestä sillä ei tuntunut olevan mitään kiirettä pois, eikä se pelännyt minua vähääkään, vaan lukuisia kertoja jouduin perääntymään oven taakse.

Olihan kokemus tietysti meille kaikille hieno ja jännittävä, mutta nukkumaankin olisi pitänyt päästä. Siinä oli pieni riski sikäli, että avoimen puolen kämpän ulko-ovi oli kosteudesta hieman vääntynyt eikä sitä saanut hakaan. Reilun tunnin verran piti sitä ovea hieman pitää silmällä, kunnes sitten karhuvieras hävisi pihapiiristä.

Aamulla jatkoimme mekin kohti Luirojärveä. Polulla saatoimme nähdä eilisiltaisen vieraamme jäljet. Se oli nähtävästi seurannut näitä mukavanhajuisia makkaramiehiä Jaurulta saakka ja jatkoi heidän perässään edelleen. Parin kilometrin verran saatoin siellä täällä tassun painalluksen nähdä sekä pari pengottua muurahaispesää. Sitten en merkkejä siitä enää havainnut.

Me matkasimme ongelmitta Kärppäjärvien kautta Luirojärvelle ja asetuimme telttailemaan etelärannalle. Sää suosi ja yövyttyämme nousimme Sokostille.

 

 

 

Luirolla vietimme toisenkin yön ja sitten nousimme rinkkojen kanssa yli Sokostin keskiselänteen ja laskeuduimme Muorravaarakkajoen latvoille. Sokostin itärinteen alapäässä oli muka nälkä.

 

 

Kuljimme jokivartta Muorravaarakan ruoktulle, jonka lähistölle asetuimme. Yöpymisen jälkeen käväisimme varusteitta Pirunportilla. Paluumatkalla Annukka tyttäreni halusi ehdottomasti kiivetä puun oksalle istumaan. Avustajia tarvittiin.

 

 

Muorravaarakkaa jatkettiin sitten alavirtaan. Nykyisellä Muorakanmutkaksi sanotulla tulipaikalla valmistimme juustokeittoa. Poikani teki muistiinpanoja vihkoseensa ja kuvatessani tätä toimenpidettä kaitafilmikamerallani totesin, hänen kirjoittavan että se oli hyvää.

Jatkoimme Muorravaarakkaa aina Suomun varteen saakka ja käännyimme sitten seuraamaan sen juoksua alavirtaan päin. Yöpymispaikka löytyi Suomun rantapenkereiltä. Sielläkin virvelöitiin, mutta tuloksettomasti.

 

 

Seuraavana päivänä vaelsimme Suomuvillen tilaa vastapäätä. Rakennukset saattaa erottaa vastarannalla jos tarkkaan katsoo.

 

 

Tässä kohden Suomukönkään niskalla pidimme ruokatulia ja kuivateltiin kastuneita jalkoja.

 

Kun Könkäänvaarat alkoivat näkyä Luton penkereillä tulosuunnassamme näinkin kaukana, ei enää ollut pitkää matkaa Kiertämäojalle.

 

Pian olimme jälleen automme luona ja monta kokemusta rikkaampina.

Keväällä 1990 ajelin kahden työkaverini Matin ja Antin kanssa Saariselän alueen pohjoispuolelle Kuutuan tietä aina Suomunniemivaaran länsikuvetta kiertävälle vanhalle puutavaranajouralle. Sitä pääsimmekin varsin pitkälle kohti Suomujokea. Meillä oli aikomuksena ylittää Suomu osapuilleen Harrimukanjärven kohdilta ja sitä varten olin ottanut mukaan pienen muoviveneen.

 

 

Suomulle ei tullut tästä matkaa kuin parisen kilometriä. Sopiva ylityskohta löytyi ja alkuun soutelin joen poikki vastarannalle.

 

 

Veneeseen oli kiinnitetty riittävän pitkä nailonnaru, jolla lautturoimme rinkka ja mies kerrallaan kaiken tarpeellisen Suomun etelärannalle.

 

 

Jyrkkävaaran kämppä ei ole tästä kuin vajaan neljän kilometrin päässä. Se oli ensimmäinen etappi.

 

 

Siellä yövyttiin ja seuraavana aamuna lähdettiin etelään tavoitteena päivän päätteeksi Anterinmukka. Aluksi kuljettiin kohti Harrijoen ja Muorravaarakkajoen yhtymäkohtaa. Sitä ennen itä-länsi suunnassa kulkee poroaita, jonka alitse piti hivuttaa niin kulkijoita kuin rinkkojakin.

 

 

Harrijoen liukkaista ylityspuistakin päästiin yli putoamatta.

 

 

Jokien yhtymäkohdassa on matala harju, jossa erakko Nuotio piti aikanaan asumusta. Tätä kirjoitettaessa siinä on Muorakanmutkaksi nimetty tulipaikka. Sillä kohdin pidimme myös vuonna 1990 pientä tankkaustaukoa.

 

 

Jatkaessamme matkaa harjua pitkin, olivat näkymät alkuun tällaiset. Käännyimme sitten Harrijoen varteen ja lähdimme seuraamaan sitä ylävirtaan.

 

 

Harrijoen haaroittuessa kulkemaan lounaaseen, seurasimme sitä latvahaaraa. Siellä oli taas tarvetta pienille kynsitulille.

 

 

Tulilla taas valmisteltiin välipalaa ja sen nauttiminen onnistuu kyllä tässäkin asennossa.

 

 

Sarapieran Muurivaaran kyljen ilmestyessä näkyviin, oli ilma kovin utuinen mutta rinteeltä saattoi havaita, että lunta on vielä ylhäällä melkoisesti.

 

 

Kun käännyimme tästä kaakkoon ja ryhdyttiin nousemaan Kuikkapäälle jyrkkää rinnettä, lunta riitti aivan alusta alkaen.

 

 

Kuikkapään huipun länsipuolen tasanteelle jätimme rinkat ja pyrähdimme huipulla saakka. Siellä oli talven tuntu.

 

 

Maalpurinojan suuntaan lumi oli huvennut itäpuolelta. Sinne suuntasimme seuraavaksi.

 

 

Maalpurinojan putouksille riitti luonnollisesti hyvin vettä.

 

 

Eipä kulunut kovinkaan pitkään, kun saapastelimme Anterinmukkaan. Ensitöiksi sauna pantiin kuumaksi ja sitten löylyihin. Ojensin saunassa pesuvatia lauteiden suuntaan hieman eteenpäin kumartuen, kun tunsin äkkiä että jalat menevät alta. Selkäni nikamat pääsivät "lipsahtamaan" ristiselästä paikaltaan. Hyvin varovaisesti pääsin hivuttautumaan lauteiden päälle mahalleni makaamaan ja matkakumppanini koettivat hieroa selkää. Se auttoikin ja jotenkuten sain saunareisuni päätökseen. Tunsin kuitenkin selvästi, että selkäni on kovin epävarmassa kunnossa ja koko illan minun piti liikkua hyvin varovaisesti. Yöllä se oli lonksahtanut paikalleen, eikä vaiva uusiutunut.

 

 

Me olimme tällä kerralla vain pikakäynnillä pohjoisessa ja aamulla jatkoimme matkaa kohti Muorravaarakkaa. Sää oli siihen saakka ollut viileä ja utuinen ja saapuessamme Muorravaarakan laakson itäreunalle, näkyivät Ukselma ja Sollanpää heikosti. Sen saattoi havaita, että lunta kyllä riitti niidenkin rinteille.

 

 

Muorravaarakan ruoktulla olimme yötä. Sää siellä ollessamme parani oikein mukavaksi ja päätimme nousta yläkuvassa oikealla lumisena näkyvän Pirunportin sivusta ylös ja käväistä Ukselman laella. Alakuvassa olemmekin Pirunportin reunalle ja etuoikealle avautuu Ukselmakuru.

 

 

Kiersimme sitten Muorravaarakkaan Lumikurun kautta. Nimensä mukaisesti lunta siellä riitti.

 

 

Näkymät tällä säällä paranivat kauemmaksikin.

 

 

Muorravaarakassa vietetyn yön jälkeen kuljimme joen vartta alavirtaan ja Muorakanmutkan kohdalla käännyimme kohti Jyrkkävaaraa, jonka seinustalla hyvässä säässä oltiin sonnustauduttu lopettajaiskuvaa varten. Paluu muoviveneellä onnistui kuten tullessakin eikä ongelmia ollut kotimatkallakaan.

 

Perheeni oli pitkään vaellellut kesäisin Saariselällä eivätkä sääsket tai muutkaan pistiäiset olleet suuremmin olleet vaivana. Heinäkuulla 1981 tehty vaelluksemme teki tähän valitettavan poikkeuksen, joka näkyy valokuva-albumimme etulehdestäkin.

 

 

Aloitimme matkamme Kiilopäältä ja suuntasimme Suomun ruoktun kautta Aitalammelle, jonka kankaille teltta pantiin ensikerran pystyyn.

 

 

Aamulla noustiin Aitaojan kalliojyrkänteet Vintiläntunturin rinteelle. Meillä oli sääskiharsot, jotka maltettiin taukopaikalla kuvauksen ajaksi ottaa sivuun.

 

 

Selänne ylitettiin ja tultiin Vintilänojan luomaan kuruun ja sieltä taas Tuiskukurun reunalle. Sääsket ahdistelivat siellä ylhäälläkin.

 

 

Tuiskukurun kämpän rappusilla oli sentään hieman seesteisempää.

 

 

Tuiskukurussa yövyttiin ja sitten saatiinkin tarkastella Luirojoen vanhan padon jäänteitä.

 

 

Jostain syystä Luirojärven eteläpäässä sääskiä ei niin mahdottomasti ollut ja päästiin nauttimaan uimasilla olosta.

 

 

 

Valitettavasti sauna, jossa edellisenä kesänä olimme löylytelleet, oli poltettu.

 

 

Luirolla oli melko rauhallista. Oleilimme Rajankämpän tuntumassa. Sen edustalla oli siihen aikaan tulipaikka, jossa piti kuitenkin jonkinverran sääskiä huitoa.

 

 

Jatkoimme sitten kohti Muorravaarakkaa. Oikaisimme Apujoukkojen vaaran yli ja ollessamme tauolla sen rakkaisen rinteen alaosissa, kuului yläpuoleltamme yllättävä ääni. Moottori käynnistyi. Näin noin satakunta metriä yläpuolellamme poromiehen moottoripyöränsä kanssa kivikossa. Hän ajoi pyörällään jonnekin länsisuuntaan. Noihin aikoihin oli valitettavana muotina ajella moottoripyörillä siellä täällä. Nehän jättivät maastoon selvät jäljet. Mönkijät sitten nämä pörisijät syrjäyttivät - valitettavasti.

Lumikurun kautta kuljettiin Muorravaarakalle, jossa yövyttiin. Kuva kämpän kulmalta kohti Sollanpään rinnettä.

 

 

Palailimme Lumikurua ylöspäin ja käännyimme nousemaan Ukselman takaista jyrkkää haaraa, jossa oli vielä kantava lumikate.

 

 

Ylös päästyämme avautuivat näkymät itään paremmin vaikka olikin vähän utuista.

 

 

Laskeuduimme sitten Paratiisikurun lammelle.

 

 

Päästyämme alemmaksi Ukselmakurun suun alapuolelle, sää hetkellisesti parani.

 

 

Sitä iloa ei valitettavasti kauan kestänyt. Matkasimme tästä Sudenpesän tasolle, jossa teltta pantiin pystyyn Sarviojan varteen. Sudenpesän paikka näytti kovin murheelliselta.

 

 

Matka jatkui seuraavana päivänä Kaarnepään eteläliepeen yli kohti Sotavaarajokea. Taukoa pidettiin länsipuolen rinteellä. Kolme nuorukaista oli vähäistä aikaisemmin tullut vastaamme kertoen nähneensä kyykäärmeen. "Me väistimme sitä".

 

 

Pian tupsahdettiin Suomujoen varteen. Porttikoskella oli nikkaroitu aivan uusi upea silta.

 

 

Jatkoimme tästä vielä Taimenlammelle, johon leiri pantiin pystyyn. Sää jatkui siellä valitettavan utuisena.

 

 

Aamulla lähdettiin luoteeseen ja tavoiteltiin aluksi Kulasjoen vartta, jota myöten sitten Taajostupa tuli vastaan. Siellä vietettiin vielä yksi yö ennen kuin Kiilopään eräkeskus tuli vastaan.

 

Pääsimme vaimoni kanssa vaellukselle vuonna 1979 vasta myöhäissyksyllä syyskuun puolen välin jälkeen. Aikataulu oli kovin tiukka. Meillä oli mahdollisuus vain lyhyeen pyrähdykseen. Toiveissamme oli kokea vielä ruskan värejä, mutta se aika alkoi jo olla ohi. Automme jätimme Kiilopäälle parkkiin ja lähdimme kohti Luulampia. Kuljimme pysähtelemättä Luuvaaran eteläkärkeen, jossa panimme kahvitulet.

 

 

Kulaksen latvakurussa oli vähän keltaisuutta, mutta sää hieman sumuinen.

 

 

Pian olimme Taajostuvalla. Kämppä oli tyhjillään.

 

 

Sauna pantiin lämpimäksi. Saunottiin ja joessa uitiin. Telttailimme sitten yön kämpän lähistöllä.

 

 

Seuraavana aamuna suunnisteltiin Lankojärvelle. Aamupäivällä oli hetkisen aurinkoistakin, kun olimme kahvitulilla.

 

 

Se jäi lyhytaikaiseksi iloksi, sillä tullessamme Lankojärvelle, oli  taas melko utuista.

 

 

Värejä Lankojärveltäkin olisi vielä löytynyt jos vähän olisi aurinko viitsinyt pilkistää.

 

 

Kävimme vilkaisemassa Meänteisen saaren tilannetta. Niliaitta ja ruuhi olivat paikallaan.

 

 

Täältä käsin Lankojärven kämppä vaikutti kovin synkeässä ympäristössä olevalta.

 

 

Eipä ollut kovin lohdullinen näkymä kämpän rannastakaan.

 

 

Sumu laskeutui alas eikä enää suostunut poistumaan. Me kuljimme Suomun rantoja seuraillen yläjuoksulle ja ruoktun kautta Kiilopäälle. Sää ei houkutellut lisänäppäilyihin.

Vuoden 1975 kesällä päätimme vaimoni kanssa ottaa ensi kerran viisi ja kuusivuotiaat lapsemme mukaan pohjoiseen. Moni saattaisi ajatella, että lapset eivät jaksa eräolosuhteissa, he siellä pitkästyvät tai se ylipäätään on kovin vaarallista.

Me päätimme kokeilla. Emme mihinkään tuntemattomaan hypänneet, sillä olimme muuten jo siihen aikaan varsin kokeneita kulkijoita. Vaeltamaan emme ajatelleet lähteä, vaan viettää lähinnä leirielämää ja retkeillä leirin lähettyvillä.

Ivalojoen sivujoki Sotajoki oli meille entuudestaan tuttu ja sen varsille päätimme alkuun mennä. Ajelimme Kutturan tietä joelle saakka ja sitten kävelimme jonkinmatkaa alavirtaan ja panimme leirin pystyyn. Uusi kultaryntäys ei ollut vielä alkanut ja saimme olla alueella aivan rauhassa.

Automatka sujui ongelmitta kuin myös leirielämän alku. Paikalta löytyi "huvipuistolaitteita", joista oli ajankulua moneen leikkiin.

 

 

Virvelit olivat mukana ja kalastusta saatiin koettaa. Joskus ei ollut väliksi vaikkei uistintakaan olisi siiman päässä ollut.

 

 

Ulkoilma antoi ruokahalua

 

 

Ja letutkin maistuivat

 

 

Tee kelpasi nuotiolla

 

 

Kun oltiin kultamailla, niin jännitettiin löytyisikö hippuja kallionkyljestä

 

 

Muutama päivä kului tällä alueella mukavasti. Sitten leiri purettiin ja siirryttiin autolla Saariselän puolelle. Autolla ajeltiin Ivalo-Raja-Jooseppi tieltä vanhoja metsäautoteitä kohti Suomua. Siihen aikaan Luton yli johtavat sillat olivat vielä kunnossa. Tie kulki korkeallakin ja Saariselän "laineita" päästiin sieltä silmäilemään.

 

 

Täällä yllätimme komean Lapinpöllöpariskunnan istuskelemassa kaatuneen kelon päällä, mutta kuvaa emme ennättäneet napata. Kuvausta muuten päästiin harjoittelemaan.

 

 

Hengenravinto on väliin tuiki tarpeellista. Lukuhetki Aku Ankan parissa hienoissa maisemissa.

 

 

Kulasjoen varrelta löysimme hienon leiripaikan. Siellä koeteltiin jälleen virvelöintiä ja tehtiin pienet rakotuletkin.

 

 

Siirryimme taas autolla eteenpäin ja tällä kerralla Pajujärven rannalle. Leiriolosuhteissa aamupesun opetteleminen oli paikallaan.

 

 

Pajujärven rannassa oli siihen aikaan vielä "kämppä".

 

 

Tästä käsin teimme suunnistusharjoituksia ja "vaelsimme" Ahvenjärven eteläpään kämpän kautta Kolttakenttään saakka. Suunnanotto kompassilla sujui ja suunnassa pysyttiin.

Aika kului täälläkin mukavasti. Vaatetta oli matkassa riittävästi eivätkä murotkaan kesken loppuneet.

 

 

Ensikosketus Lapin luontoon oli saatu ja seuraavana kesänä vaelsimme jo "kunnolla".

Harrastus jäi jälkikasvullekin päälle.

 

Viidentenä päivänä elokuuta 1985 matkasin pohjoiseen pitkästä aikaa yleisillä kulkuneuvoilla. Yöjunalla kolkuttelin Rovaniemelle ja aamulla sain rinkkani ja itseni postiauton kyytiin. Kiilopäällä pudottauduin autosta jo 12.50 aikaan. Kiilopäällä ruokailin melko vaatimattoman tuntuisen annoksen nakkimakkaroita ja paistettuja perunoita ja otin rinkkani sekä suuntasin itärinteeseen. Päästyäni puolen kilometrin päähän jonkinlaiseen näkösuojaan, vaihdoin vaelluskamppeet päälle ja laskostelin matkavaatteet rinkan uumeniin. Varsinaisesti vaellus pääsi alkamaan kellon näyttäessä 14.

Olin pian ylhäällä selänteellä ja istahdin katselemaan kaunista auringossa kylpevää maisemaa. Suuntasin kohti Rautulampea. Olin melko huonossa kunnossa fyysisesti ja rinkka alkoi pian painaa hartioita eikä tauoilla kohonnut pulssi tahtonut palautua. Tarkoitukseni oli alun perin kulkea Lankojärvelle tai ainakin melko lähelle sitä, mutta aika pian Rautulammen kämpän jälkeen alkoi jo tuntua siltä, että päivä on paketissa.

Parisen kilometriä Rautuojan vartta kuljettuani, otin esille ostamani halvan harjateltan. Oli ollut vähän kiire, enkä ollut vaivautunut sitä kokeeksikaan pystyttämään. Olisi kyllä pitänyt. Alusta pitäen oli selvää, että sadetta se ei pitäisi, sillä kangasta ei voinut saada pingotettua lainkaan. Lähinnä siitä oli sääskisuojaksi.

Valitettavasti yöllä satoi. Aamulla oli vettä kertynyt jalkopäähän pesuvadillisen verran, josta makuupussi oli saanut osansa. Keskiviikkoaamu oli onneksi poutainen. Aamiaisen jälkeen kokoilin varusteeni ja lähdin jatkamaan. Oli sumuista.

Matkanteko ei toisenakaan päivänä oikein maistunut. Alkuun pienet sadekuurotkin kiusasivat mutta sitten ilma parani ja aurinkokin alkoi näyttäytymään. Hilla-aika oli parhaimmillaan ja satuin oikein hyville apajille. Suunnistelin Rautuojan varresta kohti Palovangan suupuolen kahlaamoa. Vettä oli Suomussa vähän ja minulla kumisaappaat matkassa. Yli pääsin kuivin jaloin.

Tarkoitukseni oli valmistella ateria Padagovan tulipaikalla, mutta siellä oli valtaisa kansanpaljous. Tamperelaisia rippileiriläisiä oli siinä asennolla. Jatkoinkin matkaa joen vartta kunnes tulin sopivalle paikalle, jossa saatoin ryhtyä aterian tekoon ja samalla levitellä märkiä varusteitani ajoittaiseen auringonpaisteeseen kuivamaan.

Reipas sadekuuro kuivausyritykseni keskeytti ja kokosin sitten kampeeni ja jatkoin matkaa. Samalla mietin telttaongelmaani. En kulkenut kuin parisen kilometriä, kun mieleeni juolahti, että teltan pohja ainakin vettä pitää, joten saatan saada toimivan asumuksen, jos pystytän sen ylösalaisin. Pysähdyin ja ryhdyin tuumasta toimeen. Sainkin melko onnistuneen "konstruktion".

 

Torstaiaamu 8.8 tuli tässä vastaan. Aamu oli kirkas, mutta lähtiessäni jatkamaan alkoi pilveilemään. Piti kuitenkin poutaa. Palovangan latvoilla vastaani tuli pari poikaa Joukhaispään suunnalta. He olivat vähän epätietoisia olinpaikastaan ja saatoin heidät "kartalle". He olivat käyneet Tahvolla ja siellä tavanneet pari vaeltajaa, jotka taas Jaurun varressa olivat törmänneet karhuun. Sinne päin olin itsekin menossa.

Ampuojan latvalla pidin ateriatauon ja sitten jatkoin Luirojärvelle. Siellä viivähdin vain soittaakseni kotiväelle tiedon missä mennään. Kuuluvuus oli kovin heikko. Luiron ohittaessani sää oli parantunut selkeästi. Taivas oli pyyhkiytynyt pilvistä, tuuli oli tyyntynyt ja aurinko paistoi täydeltä terältään. Suuntasin itään, mutta Ruotmuttiojan kosteikon jälkeen jäin laakson itäpäähän vähän ylemmäksi rinteelle ja panin telttani edellisen illan tapaan pystyyn. Ilta oli hieno ja Sokostin näyttäytyi leiripaikalleni upeana.

 

 

 

Telttani vieressä kohosi myös komea kelo

 

 

Perjantaiaamulla pääsin liikkeelle yhdeksän tienoissa. Sää oli edelleen kaunis aurinkoinen ja lämmin, olematta silti mitenkään kuuma. Leppeä itätuuli puhalteli ja piti olotilan kulkiessa juuri sopivana. Hietapään juurelta laskeutuessani nappasin kuvan sen ja Kärppäpään välisestä satulasta.

 

 

Kärppäjärvet ohitin ja Pitkäojalle tullessani vahvistelin itseäni rusinoilla ja Hartsportilla. Jatkaessani tästä, polku hiipui olemattomiin. Suunnanpito oli ilman sitäkin helppoa ja polkukin alkoi vähin erin vahvistumaan näkyväksi muutama satametrinen ennen Hammaskurun kämppää.

Kämpän pihamaalle tullessani, tapasin rappusilla istumassa espoolaisen yksinkulkijan, joka koetti rakentaa rakkoisia jalkapohjiaan varten parempia kumisaappaan pohjallisia vuoleskelemalla lenkkareistaan tätä tarkoitusta varten aihioita. Hän kertoi olleensa jo matkassa melkein kaksi viikkoa. Saatuaan valmiiksi uudet pohjalliset, hän lähti Tahvontuvan suuntaan.

Säätyyppi muuttui aika pian hänen lähtönsä jälkeen, veti pilveen ja sitten satoi todella rankasti. Sateen tauottua pääsin "pyykkäilemään" hiestyneitä kamppeitani jokivarressa ja ripustelin niitä kuivumaan räystään suojiin. Itse yövyin kämpässä. Muita ei paikalle ilmaantunut.

Lauantaiaamuna lähdin jatkamaan kohti Siulaa. Taivas oli pilvien peitossa, mutta oli poutaa. Olin taivaltanut siihen saakka melko vaivaloisesti, mutta kulkukunto alkoi selkeästi paranemaan. Puolenpäivän jälkeen olin jo Siulalla vaikka erehdyin kulkemaan Siulavaaran ja Karhuvaaran välisen kapeikon puron varressa. Päästyäni siitä läpi, alkoi sää selkenemään ja kaunistumaan.

Loppumatkasta olikin vähän kuumaa ja kävin alkuun huuhtomassa itseäni Jaurun varressa Siulalle tultuani. Sitten oli aterian vuoro. Porsaspatapurkki lisukkeineen katosi nopeasti.

Siulalla oleskeli vielä Hammaskurun jalkineiden korjaaja. Hän ehdotteli, että lähtisin hänen kanssaan Tahvolle, koska hän ei ollut siellä aiemmin käynyt. Lähdin hänen kanssaan matkaan, mutta olin itse jo päättänyt jäädä Siulalle yöksi ja jätin rinkkani sinne. Otin vain kameralaukun mukaan. Rinnerappusten yläpäässä polulla oli kookkaanpuoleinen kyy. Se jäi eloon koska luonnonystäväksi ilmennyt satunnainen matkakumppanini koetti hillitä tappamishalukkuuttani ja häiriinnyin sen verran, että kyy ennätti luikerrella piiloon. Tahvolle tullessamme sää oli poutaantunut oikein kauniiksi.

 

 

 

 

Sunnuntaiaamuna keittelin aamupuurot seitsemän aikaan ja ryhdyin kokoilemaan varusteitani rinkkaan. Taivasta kattoi täyspilvisyys, mutta oli poutaista. Hakiessani vettä joen varresta kuulin etelän puolella ukkosen jyrisevän. Se oli kuitenkin aika kaukana, mutta tuulen henki kävi kyllä siltä suunnalta.

Siistin kämpän ja lähdin nousemaan rinneportaita. Puolitoistasataiset askelmat ottivat jalkoihin, mutta pysähdellä ei tarvinnut. Kunto oli selvässä nousussa. Suuntasin osapuilleen pohjoiskoilliseen. Siellä suunnalla oli nautinto kulkea puistomaista melko tasaista männikkökangasta. Se olikin viimeinen kerta, sillä pian tämän jälkeen "Mauriksi" nimetty myrsky kaatoi suurimman osan vanhoista puista.

Miten mahtoi käydä alueen menninkäisten. Yksi ennätti piiloutua puun juureen, kun tulin kohdalla. Reisi ja sääri vain jäi näkyviin.

 

Pian tulin Vongoivanjoen laakson reunalle.

 

 

Lihakuruojan tuntumasta Vongoivakin alkoi näkymään.

 

 

Lihakurunojan kohdalla laskeuduin Vongoivanjoen varteen. Matka eteni siinä joutuisasti. Sää oli edelleen poutainen vaikkakin vähän utuinen.

 

 

Vongoivan kotaa oli taas korjailtu ja työt olivat itseasiassa vähän kesken. Ovi oli auki ja pääsin kodan suojissa rakentelemaan ateriaa. Suoja oli hyvään tarpeeseen, sillä etelän tuuli puhalteli siinä vaiheessa melko voimakkaasti ja vaikka oli ukkossää, niin tuuli oli melko viileä.

 

Jatkaessani matkaa vedenjakajalle, jäin miettimään laskeutuako alas Anterin varteen, mutta kun tuuli pyyhkäisi pilviä vähän sivuun ja aurinko tuli esille, niin käännyin kohti Kielitunturia ja nousin sen yli. Rinteeltä nappasin kuvan Anterijoen latvahaaraa kohti.

 

 

Kielitunturin koillispuolen rinne oli vähän hankala ja hidas kulkea. Siellä oli rakkaa ja kalliohyllyjä joita piti kierrellä ja kaarrella. Anterijoen varteen silti pääsin eikä Mukkakönkään ruoktulle ollut enää pitkäkään matka "maantietä" myöten. Tulin perille noin 17 aikoihin ja totesin kämpän tyhjäksi. Ensitöikseni virittelin tulet saunaan ja odotellessani sen lämpiämistä kumosin pari kupillista teetä.

Löylyissä pääsin hinkkaamaan hikisen pinnan puhtaaksi ja pesin vähän pyykkiäkin ja levittelin ne saunaan kuivumaan, koska muita ei kämpälle ilmestynyt. Tässä vaiheessa etelästä pyyhkäisi paikan yli sadekuuro minua sen kummemmin vaivaamatta.

Anterissa oli todella vähän vettä kuten saunan uimalammen yläpuolelta ottamassani kuvasta näkyy.

 

 

Havahduin puolen yön korvilla hereille, kun kämppään saapui toinenkin yksinkulkija. Jouduin hakemaan kuivumassa olleet vaatteeni muualle, sillä kaveri ryhtyi samantien lämmittämään saunaa.

Kämpän alueella oli kyllä muitakin liikkujia, mutta ne olivat paikallisempaa väkeä.

 

 

Maanantaiaamulla 12.8 oli sumua, joka satoi alas tihkuna ja välillä suurempinakin pisaroina. Jäin kämpälle odottelemaan sään selkenemistä. Lähempänä puolta päivää sumu kiipesi ylemmäksi Rovapään rinteellä ja alkoi näyttää siltä, että tuuli alkaa sitä hajottaa. Niinpä heitin rinkan harteilleni ja jätin Mukkakönkään ruoktun eli nykyisen Anterinmukan taakseni ja suuntasin Kaarreojan varteen. Sumu ei odotuksieni mukaan hävinnytkään, vaan ilma oli todella kostea. Ei silti satanut. Paljon ei viitsinyt pysähdellä ja Muorravaarakan kämpän seinät vilahtivat melko pian näkyviin.

Muorravaarakassa oli hernerokan vuoro. Kämpällä oli erämaapuhelin, jolla soittelin väliaikatiedot kotiin.

Sää oli edelleen melko kurja. Kameraakaan en ollut viitsinyt ottaa kertaakaan esille. Olin jo aikeissa jäädä ruoktulle parempaa säätä odottelemaan, mutta kuuden aikoihin illalla taivas alkoi etelästä käsin selkiintyä. Ukselma piteli kuitenkin hetken kohdallaan pilviä paikallaan, mutta sitten ne riistäytyivät sieltäkin pois ja niin lähdin kohti Pirunporttia kun kello näytti jo puolta kahdeksaa.

Pirunportille tullessani sää hetkellisesti taas heikkeni, pilvien laskeutuessa ympärilleni, mutta Ukselmakuruun laskeutuessani sää  parani askel askeleelta. Sain Ukselmakurusta pian vettäkin. Hernerokka janotti itäpuolella Ukselmaa ja olin varma, että saan vettä puolirinteen purosta, mutta se olikin rutikuiva. Ukselmakurun vedet tulivat suureen tarpeeseen. Kuljin vielä Ukselmakurun suupuolelle saakka ja panin sinne teltan pystyyn.

Tiistaita vasten yöllä tuuli hurjistui vallan mahdottomaksi ja heräilin tämän tästä sen reuhtomiseen, vaikka tuulen puolella olikin suojana melkoinen töyräs. Aamulla sain kuitenkin herätä mukavaan puolipilviseen poutasäähän jos kohta tuuli jatkoi navakkaa puhaltamista.

Pieksämäkeläinen Kari Yrjänäinen saapasteli vastaani kurun suulla liikkeelle juuri lähdettyäni. Vaihdoimme muutaman sanan ja jatkoimme vastakkaisiin suuntiin. Sarviojan kämpällä viivähdin pienen hetken. Kämpässä oli levällään useammankin ihmisen vehkeet. Ylälaverilla makaili pariskunta makuupusseissaan vaikka kello näytti miltei yhtätoista.

Jatkoin matkaa Kaarnepään kuvetta länteen. Sudenpesän kohdalla koin melkoisen yllätyksen. Vanhan kämpän paikalle oli kohonnut palaneen "näköispainos". Se oli lukittu  enkä päässyt kurkistamaan sisälle.

 

 

 

Kämpän edustalla pidin pienen välipalatauon ja tein merkintöjä retkipäiväkirjaani. Tuuli vain oli yltynyt ja reuhtoi vimmatusti ja oli viedä kirjan kädestä ja ajatukset päästä. Pakkasinkin rinkkani ja jatkoin matkaa. Kaarnepään rinteeseen oli viime näkemän kulunut oikein selvä polku jota myöten nousin selänteelle. Sotavaarajoen varressa tuuli ei enää sanottavasti haitannut ja  vaellussää oli mitä parhain.

Suomun varteen tultuani Porttikosken kohdilla tuuli kävi jälleen kimppuun. Hyvä etten lentoon noussut ennen kuin paremmin metsän suojaan pääsin. Porttikosken kämpällä oleili kaksi pariskuntaa, jotka juuri olivat olleet saunassa. Pääsin itsekin lauteille heidän jälkeensä.

Saunomisen jälkeen jatkoin kohta matkaa ja ohitin muutaman sadan metrin päässä kämpältä olevan pienen lammen edelleen hyvässä säässä.

 

 

Sen päivän vaellukseni päätin Suomun rannalle vastapäätä Taimenlammelta tulevaa puroa ja panin telttani siihen pystyyn. Erehdyin hyvän sään harhauttamana panemaan telttani oikein päin. Yöllä  alkoi satamaan. Aamulla oli teltan pohjalla taas suurehkon vadillisen verran vettä.

Keskiviikkoaamuun vääntäydyin teltasta onneksi auringonpaisteeseen ja hyvässä säässä saatoin valmistella aamiaisen sekä vähän irvistellen kääriä läpimärän teltan käärölle. Kahlasin leiripaikan kohdasta yli Suomun. Vasemman saappaani havaitsin vuotavan vähän nilkan yläpuolelta.

Varusteeni jätin Taimenlammelle nousevan polun varteen ja otin mukaani vain kameralaukkuni ja lähdin soittamaan Lankojärven kämpältä kotiin. Soittomatkaa kertyi suuntaansa viitisen kilometriä. Ilma oli oikein mukava ja lämminkin ja kävelin reippaanlaista vauhtia pysähtelemättä. Silti matka kesti tunnin ja vartin verran. Kotona tuntui kaikki olevan kohdallaan ja palasin saman tien ja Lankojärveltä ja Suomun varresta nappasin silloin pari kuvaa.

 

 

 

Nousun Taimenlammen suuntaan pääsin aloittamaan hieman ennen puolta päivää. Lammella tapasin kolme miestä nuotiolla istuskelemassa. He tarjosivat kahvia ja kuullessani tuttua murretta kyselin kotipaikkoja, jolloin ilmeni että kaksi oli lähtöisin Karijoelta ja kolmas Saarijärveltä.  Miehet lähtivät kohta jatkamaan matkaa ja itse jäin niille sijoille valmistelemaan ateriaa. Sipulikeittomakaroni yhdistelmä valmistui tuotapikaa, mutta ei oikein maistunut. Metsän pienet jyrsijät saivat keitoksesta huomattavan osan. Alla asentoni Taimenlammella.

 

Jatkoin silti hyvävoimaisena matkaa ja nousin lammelta vähän ylöspäin ja kuljin entisistä kulkulinjoista poiketen enemmän pohjoiseen. Löysin sieltä hyvän mustikkapaikan ja keräsin muutaman kourallisen. Selänteen ylitin kallioista kurua myöten, joka ei ollut ollenkaan huonokulkuinen, mutta lasku toisella puolella oli turhankin jyrkkä. Ylhäältä pohjoisen suuntaan oli hyvät näkymät.

 

 

Alas pääsin ja satuin muuten kuivan puron varressa erittäin kirkkaan ja kylmää vettä sisältävän lampareen kohdalle, jonka antimet kyllä janoiselle kelpasivat.

 

 

Kulasjoen varteen tulin aikanaan ja Taajostupakin tuli vastaan, mutta pettymyksekseni selvisi ettei sauna ollutkaan sillä hetkellä käytössä. Toivoin seuraavan päivän olevan poutaisen että voisin Kulaksen varressa vähän siistiytyä. Taajostuvalle päätin jäädä yöksi. Makuupussi oli edellisen yön sateen jälkeen vielä hieman märkä, joten sisätiloissa pärjäilisin vähän paremmin. Lukitulla puolella oleskeli pariskunta ja illalla sain eteisosan laverille toisenkin yksinkulkijan kaverikseni.

Torstaiaamuna aamiaisen jälkeen lämmitin kattilallisen vettä ja ajoin partani saunarannassa. Huuhtelin itseni muutenkin siltä varalta, ettei siihen tulisi toista tilaisuutta.

Pakkasin rinkkani ja lähdin kohti Luuvaaraa. Kuljeskelin hitaasti auringon lämmittäessä mukavasti. Oikaisin Kulaksen latvahaaran kautta Luuvaaran eteläpäästä.

 

 

Kohdassa jossa poroaita ylittää Kulaksen, sää muuttui äkisti. Tuuli yltyi kovaksi ja ilma viileni. Vaikka taivas alkoi uhkailla sateella, niin poutaa riitti Kiilopään eräkeskuksen päärakennukseen saakka.

Kuntovaellukseni tuli päätökseen. Ongelmia siitä eteenpäin oli hieman, sillä yleiset kulkuneuvot eivät poikenneet Kiilopäälle saakka ja pääsin alkuun vain Tankavaaraan, jossa pääsin sitten yöpymään. Sieltä seuraavana aamuna jatkoin linja-autolla Rovaniemelle ja junalla sitten Ouluun. Oulusta pääsin aikanaan tuttuni kyydillä kotikonnun tuntumaan käytyäni Hiukkavaarassa vähän kisaamassa.